Piiskaa miehelle

  • Viestiketjun aloittaja viuh
  • Ensimmäinen viesti
viuh
Halusin avata keskustelun tästä aiheesta siksi, ettei minulla ole oikein käsitystä siitä kuinka yleistä on miesten seksuaalinen kiihottuminen piiskattavana olemisesta.

Itse olen murrosiästä asti kiihottunut piiskauksesta, ja tuolloin piiskasin itseäni pakaroille kiihotukseksi masturbointiin. Nykyisin vaimoni piiskaa minua ohuella, notkealla pajuvitsalla niin, ettei kipu ole liian kova mutta punaiset juomut kuitenkin pakaroihin tulevat. Siitin jäykistyy jo housuja riisuessa, ja erektio piiskauskiihotuksessa on parempi kuin muutoin kiihottuneena.
Vaimoni sanoo, ettei häntä kiihota miehen piiskaaminen vaan sen aikaansaaman erektion näkeminen. Vaimoa siis motivoi piiskaukseen minun kiihottumiseni.

Toivon että mahdolliset piiskattavat miehet ja piiskaavat naiset kommentoisivat ja kertoisivat omista kokemuksistaan.
 
vitsa riippuvainen
ihan samoin minullakin alkoi vitsa kokeilut itsepiiskauksella masturboinnin yhteydessä,apuna oli vielä kuva naapurin tädistä.nyt saan piiskaa vaimolta,vaikka se ei häntä milläänlailla kiihoita.itse saan siitä suuren tyydytyksen.
 
1Jussi
Alkuperäinen kirjoittaja viuh:
Halusin avata keskustelun tästä aiheesta siksi, ettei minulla ole oikein käsitystä siitä kuinka yleistä on miesten seksuaalinen kiihottuminen piiskattavana olemisesta.

Itse olen murrosiästä asti kiihottunut piiskauksesta, ja tuolloin piiskasin itseäni pakaroille kiihotukseksi masturbointiin. Nykyisin vaimoni piiskaa minua ohuella, notkealla pajuvitsalla niin, ettei kipu ole liian kova mutta punaiset juomut kuitenkin pakaroihin tulevat. Siitin jäykistyy jo housuja riisuessa, ja erektio piiskauskiihotuksessa on parempi kuin muutoin kiihottuneena.
Vaimoni sanoo, ettei häntä kiihota miehen piiskaaminen vaan sen aikaansaaman erektion näkeminen. Vaimoa siis motivoi piiskaukseen minun kiihottumiseni.

Toivon että mahdolliset piiskattavat miehet ja piiskaavat naiset kommentoisivat ja kertoisivat omista kokemuksistaan.
Itse saan vaimoltani piiskaa omasta halustani sellaisella monisäikeisellä nahkaruoskalla. Ostin ensin pehmeän, mutta pian tuntui, että kovemmin pitäisi saada ja nykyisellä kun vetelee kunnolla, niin jää juomut seuraavaksi päiväksi ja aamulla tuntuu vielä istuessa. Piiskaaminen kiihottaa minua ainakin kovasti ja saa hurjan erektion aikaan, kerran laukesin ilman mitään muuta kosketusta, jo piiskan odotus sai erektion aikaan. Normaalimmin kuitenkin vaimoni panee minua vyödildolla perseeseen samalla, kun antaa piiskaa, lyö koko ajan kovemmin kun kiiihotun enemmän ja panee myös koko ajan lujemmin, aika pienellä dildolla tosin. Kyllä tulee sellainen orgasmi, ettei ennen tiennyt olevan olemassakaan.
 
Mr Birch
Alkuperäinen kirjoittaja viuh:
Halusin avata keskustelun tästä aiheesta siksi, ettei minulla ole oikein käsitystä siitä kuinka yleistä on miesten seksuaalinen kiihottuminen piiskattavana olemisesta.
Varmaan on toiveena hyvinkin yleistä. Osa kiihottuu asetelmasta, osa ehkä muistoista ja fiktiivisistä esikuvista fyysisten tuntemusten lisäksi. Ongelma taitaa olla siinä, että piiskaavia ja siitä aidosti nauttivia naisia on paljon vähemmän kuin piiskaa toivovia miehiä. Aihepiiriä käsittelevillä foorumeillakin asetelma on useimmiten sellainen, että piiskaaja on mies ja piiskattava nainen.

Kaksi Marjaa
Meillä vaimoni vaati, että minun pitää pukeutua ensin hänen määräämiinsä rintaliiveihin ja sukkiin ja sukkanauhaliiveihin sitten minun on aloitettava masturbointi peilin edessä ja hän haluaa yllättää minut ja rangaista kunnon piiskan sivalluksilla. Tämä voimistaa erektiotani ja saa kädet entistä nopeampaan tahtiin runkkaamaan. En saa runkata loppuun asti, vaan finaali on säästettävä vaimoni annaaliin vitsan säestyksellä. Vaimoni on myös pukeutunut aina samanlaisiin liiveihin kuin minäkin.
 
bmad30
Alkuperäinen kirjoittaja Mr Birch:
Alkuperäinen kirjoittaja viuh:
Halusin avata keskustelun tästä aiheesta siksi, ettei minulla ole oikein käsitystä siitä kuinka yleistä on miesten seksuaalinen kiihottuminen piiskattavana olemisesta.
Varmaan on toiveena hyvinkin yleistä. Osa kiihottuu asetelmasta, osa ehkä muistoista ja fiktiivisistä esikuvista fyysisten tuntemusten lisäksi. Ongelma taitaa olla siinä, että piiskaavia ja siitä aidosti nauttivia naisia on paljon vähemmän kuin piiskaa toivovia miehiä. Aihepiiriä käsittelevillä foorumeillakin asetelma on useimmiten sellainen, että piiskaaja on mies ja piiskattava nainen.
´

Ei sellaista ongelmaa ole. Ongelma on siinä, ettei tytöt yhteiskunnan arvorakenteiden
vuoksi löydä piiskaa käteensä. Myös piiskaa haluavat miehet pyritään usein luokittelemaan huonogeenisiksi (miehinä). Kuitenkin dominoivia naisluonteita on puolet naisista, mutta useimmiten päätyvät harrastamaan vaniljaseksiä itseään vahvempien
urosten kanssa.

Mr Birch
Alkuperäinen kirjoittaja bmad30:
Alkuperäinen kirjoittaja Mr Birch:
Alkuperäinen kirjoittaja viuh:
Halusin avata keskustelun tästä aiheesta siksi, ettei minulla ole oikein käsitystä siitä kuinka yleistä on miesten seksuaalinen kiihottuminen piiskattavana olemisesta.
Ongelma taitaa olla siinä, että piiskaavia ja siitä aidosti nauttivia naisia on paljon vähemmän kuin piiskaa toivovia miehiä.
Ei sellaista ongelmaa ole. Ongelma on siinä, ettei tytöt yhteiskunnan arvorakenteiden
vuoksi löydä piiskaa käteensä.
Huomasitkin varmaan, että kirjoitin "piiskaavia ja siitä nauttivia", siis otin huomioon tuon, "etteivät naiset löydä piiskaa käteensä". Olen ihan samaa mieltä, että osasyy on "yhteiskunnan arvorakenteissa", kuten sanot, eli sukupuolirooleihin kohdistuvissa odotuksissa ja rajoituksissa. Naisilla pitää olla oikeus vapauttaa "sisäinen Justiinansa".
 
Huh-huh!
Meidän "sisäinen Justiina" ei käytä piiskaa, vaan nyrkkiä ja jalkaa.
Hän tykkää munille potkimisesta ja läpsimisestä.
Eipä silti, muna seisoo kuin kotahalko, kun kämmen läväyttää pallit hehkuviksi. Oikein pelottaa, kun ei tiedä, miten paljon ruiskaaminen koskee.
 
bmad30
Alkuperäinen kirjoittaja Mr Birch:
[
Huomasitkin varmaan, että kirjoitin "piiskaavia ja siitä nauttivia", siis otin huomioon tuon, "etteivät naiset löydä piiskaa käteensä". Olen ihan samaa mieltä, että osasyy on "yhteiskunnan arvorakenteissa", kuten sanot, eli sukupuolirooleihin kohdistuvissa odotuksissa ja rajoituksissa. Naisilla pitää olla oikeus vapauttaa "sisäinen Justiinansa".
Nuo estot ovat kieltämättä aika syvällä, ja taustalla on muitakin tekijöitä,
kuin ne. Puolet naisista, kuten miehistäkin omaa taipumusta dominointiin, mutta
suurimpana esteenä näyttää olevan yhteiskunnan torjuva asenne, joka estää naista
käyttämästä julmuuttaan seksuaalisiin tarkoituksiin. Jos dominointi jää kerta toisensa jälkeen vain "moraalittomaksi yritykseksi", tulee potentiaalisellekin dominalle turhautunut olo, kun ei saa asioita kulkemaan. Moni nainen on elänyt vuosia dominoiden miestä, vaikkei koskaan ole oppinut tekemään sitä kunnolla ja nauttimaan. Moni mies on antanut asian jatkua kun ei ole uskaltanut puuttua asioihin.

Itse olen sm-ryhmässä - johon kuuluu useita naisia - ja tiedän, että jos nainen
haluaa oppia dominoimaan siihen on aina parempi olla jo valmiiksi dominoivia naisia kannustamassa ja ohjaamassa oikeille raiteille. Myös taistelulajikoulutusta pitäisi saada alusta alkaen. Alistettavat miehet kun eivät ole niitä miehiä, joista filmitaivaan naiset käsi kädessä uneksivat. Naisten pitää dominoidakseen oppia löytämään hyviä puolia niistäkin miehistä, jotka eivät ole niin fyysisesti rotevia ja perinteisiä. Luonto kun on tarkoittanut asian heitä tehdessään niin, että heitä pitää vahvojen naisten kurittaa. Ei hylätä.
Todellinen vahvuus ei ole sitä, että "mulla on kylän isoin..."

Nykyarvomaailmassa on se vika, että dominoivat osapuolet hakevat toistensa luo,
koska kokevat olevansa riittävän vahvoja toisilleen. Ei ole kovin hedelmällistä jos vahvikset on keskenään, eivätkä jaa elämää herkempien ihmisten kanssa.
 
Mr Birch
Alkuperäinen kirjoittaja bmad30:
Naisten pitää dominoidakseen oppia löytämään hyviä puolia niistäkin miehistä, jotka eivät ole niin fyysisesti rotevia ja perinteisiä. Luonto kun on tarkoittanut asian heitä tehdessään niin, että heitä pitää vahvojen naisten kurittaa. Ei hylätä.
---
Nykyarvomaailmassa on se vika, että dominoivat osapuolet hakevat toistensa luo,
koska kokevat olevansa riittävän vahvoja toisilleen. Ei ole kovin hedelmällistä jos vahvikset on keskenään, eivätkä jaa elämää herkempien ihmisten kanssa.
Jos kaksi dominoivaa on kumppanit keskenään, haetaan keskinäinen järjestys ja tasapaino ehkä raskaimman kautta tai toistuvissa koetuksissa. Joillekin se saattaa olla kaivattua dynamiikkaa, mutta allekirjoitan täysin, että asetelma voi olla "luonnostaan" joissakin tapauksissa juuri tuo: herkkä mies voi tarvita vahvan naisen - eikä kenenkään tarvitse silti vikistä mitään äitikomplekseista. Tai voi olla täydellä syyllä niinkin, että vahva mies tarvitsee välillä tilanteen, jossa voi hetkeksi hellittää "vahvuudestaan", joka saattaa olla taakka - tulla herkäksi vahvan naisen seurassa. Kirjallisuudessahan jopa varoitellaan "vahvuuteen sairastumisesta".

bmad30
Alkuperäinen kirjoittaja Raitahousu:
Miksi dominoiville naisille pitää antaa taistelulaji koulutusta? Eikö pelkkä sana tehoa?

Itselläni on hyvät dominat, jotka ovat fyysisesti kykeneviä ja vahvoja, joskin siroja
ja hyvin naisellisia. Jotkut olivat aiemmin heikompia, mutta aloitettuaan säännölisen treenaamisen taistelulajeissa ym. voimat moninkertaistuivat. Ei se sana yksistään paina, vaan tarvitaan fyysistäkin yliotetta. Ei huvittaisi alistua kukkaistytölle, joka ei saa laitettua edes vastentahtoista alistuvaa käsirautoihin.

bmad30
Alkuperäinen kirjoittaja Mr Birch:
Alkuperäinen kirjoittaja bmad30:
Jos kaksi dominoivaa on kumppanit keskenään, haetaan keskinäinen järjestys ja tasapaino ehkä raskaimman kautta tai toistuvissa koetuksissa. Joillekin se saattaa olla kaivattua dynamiikkaa, mutta allekirjoitan täysin, että asetelma voi olla "luonnostaan" joissakin tapauksissa juuri tuo: herkkä mies voi tarvita vahvan naisen - eikä kenenkään tarvitse silti vikistä mitään äitikomplekseista. Tai voi olla täydellä syyllä niinkin, että vahva mies tarvitsee välillä tilanteen, jossa voi hetkeksi hellittää "vahvuudestaan", joka saattaa olla taakka - tulla herkäksi vahvan naisen seurassa. Kirjallisuudessahan jopa varoitellaan "vahvuuteen sairastumisesta".
Ihminen, joka on luonnostaan vahva ja dominoiva ei ole alistuja. Kun alfaparit
ystävystyvät, ja jommalla kummalla sattuu olemaan kiinnostusta sm:ää kohtaan, usein naisesta tulee alistuva osapuoli, koska on miestä pienempi. Todellisuudessa molemmille tekisi hyvää hakea alistettavat, herkät ja vastakkaista sukupuolta olevat
nysvät suhteen ulkopuolelta. Silloin ei tarvitsisi kehitellä keinotekoisia roolipelejä kun ei olisi tällaista "ylpeysavioliittoa".

Menestyvät naiset turhaan painottavat seuranhaussa vahvoja miehiä. Heidän pitäisi mennä itseensä, taistelulajikoulutukseen ja treenata itsestään niin vahvoja, ettei tuollainen maskuliininen jylhyys osuisi niin suoraan sydämeen.
 
MIES 35V
bmadille...vai ei luonnostaan vahva ja jopa dominoiva voi olla myös alistuja???Oletko kuullut käsitteestä switch?

Muutoin teidän läpinänne on kuin kaksi diplomi-insinööriä keskustelisi. Itse en viitsi spekuloida sekundaarisilla argumenteillä:)
 
bmad30
Alkuperäinen kirjoittaja MIES 35V:

Luonnostaan vahva alistuja... Kun alistetaan, alistetaan ennemmin sitä, joka on
luonnollisesti heikko ja siten alistettavissa. Muuten se on vaan leikkiä, jossa oikeaa alistamista ei suuremmin ole, kun molemmat osapuolet tietävät olevansa vahviksia. Ei mene luonnon mukaan, sen varmasti tietävät insinööritkin. Switchihmisiin en ole törmännyt, enkä usko että heitä on, jokainen ihminen saa alistaja- tai alistuja- luonteen kun syntyy. Toiset meistä ovat kiusaajia ja toiset niitä joita kiusataan...
 
Naisen kokemus
Hmmm... mielenkiintoinen aihe tämä miesten piiskaaminen! Olen kohta 30-v nainen ja peräti 3 aikaisempaa poikaystävääni ovat tahtoneet alistavan naisen joka dominoisi ja myös piiskaisi heitä. He ovat siis toivoneet tällaista dominaa sekä seksimielessä että ihan elämänkumppanina. Saatan ainakin pinnallisesti vaikuttaa aika reippaalta ja päättäväiseltä naiselta, joten ei olekaan ihme, että peräti kolmeen alistuvaan mieheen olen "törmännyt".

Olen tosiaan pyynnöstä piiskannut miehiä muutamaan otteeseen parisuhteissani vaikka omasta mielestäni olenkin hento naisellinen nainen :) Tavallaan olen tykännyt siitä alistamisesta (piiskaamisesta en ehkä niinkään) mutta homman ikävänä kääntöpuolena on ollut se, että domina-aseman jälkeen en ole enää ollut näistä miehistä kiinnostunut seksuaalisesti enkä elämänkumppanina :( Pikemminkin eksäni joita olen piiskannut/dominoinut ovat olleet minulle hassuja kuriositeetteja, mutta eivät aidosti kiihottavia miehiä. Harmi sinänsä, koska he olivat ihan mukavia ihmisiä.

Nyt olen viimein oppinut, että dominaa minusta ei tule ikinä, vaikka ensimmäinen poikaystäväni (edelleen ystäväni) väittää kivenkovaan, että olen synnynnäinen domina ;) Ehkä näytän ulospäin paljon vahvammalta mitä olenkaan.
 
bmad-30
Alkuperäinen kirjoittaja Naisen kokemus:
Hmmm... mielenkiintoinen aihe tämä miesten piiskaaminen! Olen kohta 30-v nainen ja peräti 3 aikaisempaa poikaystävääni ovat tahtoneet alistavan naisen joka dominoisi ja myös piiskaisi heitä.
Niin. Puolet miehistä on sitä luokkaa, ettei Miehiksi kutsuta. Ja heidän halunsa tulla naisten alistamaksi on täysin luonnonmukainen. Naisten lähtökohta on, että nämä miehet hylätään tai jätetään huonommille naaraille, tosiasiassa huonompia naaraita tai uroita ei ole, on vaan kiusaajia ja kiusattuja. Jokainen tietää...

Piiskaaminen taas on liian yliarvostettua, kun perusasiat on oikeastaan siinä, että osaa pistää miehen käsirautoihin, puristella nännejä, ärsyttää heppiä ja läimiä poskelle. Vasta sen jälkeen tulee piiskaus ja pamputus. :)

Olen tosiaan pyynnöstä piiskannut miehiä muutamaan otteeseen parisuhteissani vaikka omasta mielestäni olenkin hento naisellinen nainen :) Tavallaan olen tykännyt siitä alistamisesta (piiskaamisesta en ehkä niinkään) mutta homman ikävänä kääntöpuolena on ollut se, että domina-aseman jälkeen en ole enää ollut näistä miehistä kiinnostunut seksuaalisesti enkä elämänkumppanina :(
No mutta eihän hyvä domina seksuaalisesti kiihotukaan dominoinnista,
suoraan, vaan hankkii varsinaisen seksinsä (naimisen jne.) alfauroilta. Dominointi on vähän toista osa-aluetta kuin se miksi seksi yleensä mielletään. Elämänkumppani voi alistettava toki olla, muttei ainoana, koska alistettava on jatkuvasti sinun alapuolellasi. Dominan tehtävä on nimenomaan kiihottaa ja kontrolloida luuserimiehiä, ja se nautinto on tuleva siitä myönteisestä vallantunteesta ja muusta ystävyydestä heidän kanssaan. Jos luuserimainen
henkilö on dominan ainoa elämänkumppani, sellainen suhde ei voi pitkälle kestää, koska ennenpitkää dominan pitää kuitenkin päästä pätemään jonkun
vahvismiehen rinnalla. Itselläni on useampi domina ja he kaikki ovat avoliitossa
alfauroiden kanssa, tosin hyviä kavereitani hekin. Niin, no olen itsekin nyt avoliitossa
yhden dominani kanssa. Mainitaan sekin. :)

Pikemminkin eksäni joita olen piiskannut/dominoinut ovat olleet minulle hassuja kuriositeetteja, mutta eivät aidosti kiihottavia miehiä. Harmi sinänsä, koska he olivat ihan mukavia ihmisiä.
On väärin hylätä ihmisiä sen takia, etteivät ne kiihota.

Nyt olen viimein oppinut, että dominaa minusta ei tule ikinä, vaikka ensimmäinen poikaystäväni (edelleen ystäväni) väittää kivenkovaan, että olen synnynnäinen domina ;) Ehkä näytän ulospäin paljon vahvammalta mitä olenkaan.
Varmasti olisit vahvempi, jos vahvistaisit itseäsi fyysisillä harjoituksilla ja taistelulajeissa. Itse olen sen vahvistumisen useaan kertaan naisella nähnyt ja voimia, tai keinoja alkaa löytyä, kun alkaa opettelun. Kovaa elämää!

-a-
Alkuperäinen kirjoittaja bmad30:
Alkuperäinen kirjoittaja MIES 35V:
bmadille...vai ei luonnostaan vahva ja jopa dominoiva voi olla myös alistuja???Oletko kuullut käsitteestä switch?
Muutoin teidän läpinänne on kuin kaksi diplomi-insinööriä keskustelisi. Itse en viitsi spekuloida sekundaarisilla argumenteillä:)
Luonnostaan vahva alistuja... Kun alistetaan, alistetaan ennemmin sitä, joka on
luonnollisesti heikko ja siten alistettavissa. Muuten se on vaan leikkiä, jossa oikeaa alistamista ei suuremmin ole, kun molemmat osapuolet tietävät olevansa vahviksia. Ei mene luonnon mukaan, sen varmasti tietävät insinööritkin. Switchihmisiin en ole törmännyt, enkä usko että heitä on, jokainen ihminen saa alistaja- tai alistuja- luonteen kun syntyy. Toiset meistä ovat kiusaajia ja toiset niitä joita kiusataan...
minusta hyvin yleistä että on molemmista puolista kiinnostunut siis swich, kuten itsekin

ja tämä sivusto asioista kiinnostuneille asiallinen keskustelupaikka

http://www.sunlimited.tk/home/
 
ensin
"On väärin hylätä ihmisiä sen takia, etteivät ne kiihota."

No eipäs ole. Kyllä parisuhteeseen kuuluu seksi ja vieläpä sellainen, josta molemmat pitää ja kiihottuu. Minusta on väärin, jos kotona ei saa sitä mitä tarvitsee ja täytyy sitten juosta jossain muualla hakemassa seksuaalista tyydytystä.

bmad30
Alkuperäinen kirjoittaja ensin:
"On väärin hylätä ihmisiä sen takia, etteivät ne kiihota."

No eipäs ole. Kyllä parisuhteeseen kuuluu seksi ja vieläpä sellainen, josta molemmat pitää ja kiihottuu. Minusta on väärin, jos kotona ei saa sitä mitä tarvitsee ja täytyy sitten juosta jossain muualla hakemassa seksuaalista tyydytystä.
Kaikki seksuaalinen toiminta ei perustu itsensä kiihottumiseen. Dominointi voi olla
sellainen, jossa saadaan muunlaisesta mielihyvää toisen kontrolloinnista ja kiihottamisesta tai kiihotuksen kontrolloinnista. Kaikki ei ole niin yksinkertaista. Seksiasioissakaan ei kaiken tarvitse olla nowa all to me, my, mine I, only mine... Tiivis parisuhde taas rajoittaa usein seksikumppanien määrää ja seksuaalisuuden variaatioita, jolloin se on itseltä pois.

bmad30
Alkuperäinen kirjoittaja -a-:
[minusta hyvin yleistä että on molemmista puolista kiinnostunut siis swich, kuten itsekin
ja tämä sivusto asioista kiinnostuneille asiallinen keskustelupaikka
http://www.sunlimited.tk/home/
Riippuu miten aitoa toimintaa haetaan. Perusluonne ei voi olla molempia. Ihminen alistuu tai alistaa, jos tietää miten alistetaan ei voi alistua. Roolileikit voivat olla kivoja, vaikkei ne perustu todellisiin luonteisiin.

Mr Birch
Alkuperäinen kirjoittaja bmad30:
Roolileikit voivat olla kivoja, vaikkei ne perustu todellisiin luonteisiin.
Onko tuo ikäsitettävä niin, että todellinen luonne on binäärisesti joko
0 - alistuva tai
1 - alistaja (taisit bmad30 käyttää ilmausta alfa)
ja todellinen luonne on myös pysyvä?
 
Yhteistyössä