Pidelkää kiinni foliohatuistanne. Sepon mukaan koko Covid ja pandemia on huijausta!

  • Viestiketjun aloittaja Johan Bomppas :D
  • Ensimmäinen viesti
Johan Bomppas :D
SEPPO TANHUA
2.8.2020

Ensimmäiset pommit ovat pudonneet
Mars tekee ensimmäisen tarkan neliönsä Jupiterille maanantaina 3.8.2020 täydenkuun aikaan. Startti tapahtui kuitenkin jo viikonloppuna.

Mielenkiitoinen ja astrologisesti tarkkaan ajoitettu protesti Covid huijausta vastaan toteutui Berliinissä yli miljoonan ihmisen täyttäessä pääkaupungin keskustan mielenosoituksessa tarpeettomia rajoituksia, tarpeetonta maskipakkoa ja vahingollisia pakkorokotuksia vastaan. Sakasalaisten lääkäreiden julkaistua tutkimuksensa virushuijauksesta, käynnistyi kansanliike nopeasti ja levinnee kaikkialle Eurooppaan vielä elokuun aikana.

Julki ovat tulleet myös Ruotsin influenssaan kuolleiden viralliset tilastot, jotka osoittavat influenssaan (covid mukaan lukien) kuolleiden määrän vähentyneen "pandemian" aikana. Tavallisia kuolemia vain kirjattiin Covid-kuolemiksi, koska testeissä löytyi vasta-aineita. WHO ohjeisti sairaalat julkaisemaan kuolemat Covid-kuolemiksi kaikkialla maapallolla ja sama pelleily jatkuu edelleen monilla uusilla "pandemia" alueilla ja valitettavasti myös Suomessa. Perushygienia ja käsien pesu on loistava tapa muulloinkin kuin influenssan aikana, mutta vielä paljon tehokkaampaa on huolehtia omasta immuniteetista. Tehokkaaseen suojautumiseen ei tarvita maskeja, eikä rokotteita.

Sosiaalinen media alkaa kuitenkin olla valtamediaa tehokkaampi vaikuttaja, eikä pluffi mene läpi loputtomiin. Sadat lääkärit Euroopassa ja USA:ssa ovat uskaltautuneet lääkärioikeuksien menettämisen uhalla tuomaan julki tutkimustensa ja kokemustensa tulokset. Covid-teisteissä positiivisen tuloksen saaneet monisairaat ovat parantuneet olemassa olevilla lääkkeillä ja vitamiineilla muutamassa päivässä. Miksi WHO kielsi näiden lääkkeiden käytön sairastuneiden hoidossa?

Hurjia totuuksia on tullut ilmi myös korkeiden päättäjien lapsiin kohdidtuneesta hyväksikäytöstä Englannin kuninkaallisten ja USA:n entisten presidenttien toimesta, vaikka kaikki on siltä osin vasta lähtötelineissä.

SOTA ON JO KÄYNNISSÄ

Mielenkiintoista on seurata tapahtumien kulkua elokuun puolivälin tietämillä, kun Mars tulee ensimmäisen kerran neliöön Pluton kanssa. Se on näistä elokuun ohituksista kaikkein voimakkain ja saa veren kiehumaan kaikkia esille tulevia väärinkäytöksiä kohtaan. Sotaa eivät käy valtiot keskenään, vaan se käydään valtioiden sisällä sitä hurjempana, mitä karumpaa näyttöä tulee esille poliittisten ja taloudellisten päättäjien keskinäisestä korruptiosta. Koronahuijauksen varjolla on siirretty valtava määrä rahaa toistaiseksi tuntemattomiin kohteisiin samalla kun miljoonat ihmiset on ajettu ennen näkemättömään talousahdinkoon täysin aiheettomasti.

Tällainen köyhyyden ja epätietoisuuden massiivinen lisääntyminen näkyy kasvavana kollektiivisena ahdistuksena, joka lopulta ajaa ihmiset liikkeelle puolustamaan oikeuksiaan. Millään muulla tavalla nyt astrolgisella taivaalla esiintyvä jopa raamatullinen muutosprosessi ei todennäköisesti olisikaan toteutettavissa. Muutos lähtee liikkeelle ja muutos toteutuu meidän tavallisten ihmisten toimesta, jos se on toteutuakseen. Jotta vyöry voisi lähteä liikkeelle, on kaiken tämän vääryyden ja petollisuuden tultava mahdollisimman monen tietoisuuteen. Vain kunnon shokki herättää ihmiset pitkästä unesta ja näitä shokkeja alkaa nyt ilmaantua tihenevään tahtiin, mikäli planeettoihin on yhtään uskomista.
 
vierailija
Koronavirukseen uskomaton voisi mennä hoitamaan siihen "muka" sairastuneita potilaita. Siivoamaan, tiskaamaan, pitämään seuraa ja tietenkin maskitta. Moni varmaan maksaisi ihan hyvin näistä karanteenipalveluista. Mitään sairastuniariskiäkään ei ole, koska koko koeonavirustautia ei edes ole.
 
  • Tykkää
Reactions: Kissmett

Sano muuta! Uskomatonta, että niin moni vielä kuvittelee tässä ties mitä.
 
ja aivot narikassa
Tuttu nainen on hurahtanut tuon Sepon astrologia ym hömpötyksiin. Hän uskoo kybällä äijän lätinöihin, eli väheksyy, nauraa ja pilkkaa koronavirukselle ja pandemialle

Tuosta taas näkee kuinka tuokin, erään sortin uskonto tyhmentää muuten ihan fiksun ihmisen
 
En usko, että korona on huijausta. Sensijaan kyllä pitää paikkansa, että melkoisia pedofiilirinkejä on paljastunut ja niiden ydinporukassa on merkittäviä henkilöitä. Suomen lehdistö ei juurikaan puhu asiasta. Sen lisäksi pitää paikkansa, että Obama lahjoitti Wuhaniin tutkimukseen varsin suuria summia muutamia vuosia aiemmin ja nyt kävi näin... melkoinen yhteensattuma.
 
On paljastunut missä?
 
En minä nyt heti dissaisi Seppoa.
Kannattaa olla utelias - uteliaisuus p-i-t-ä-i-s-i olla fiksulla ihmisellä ihan sisäänrakennettu juttu.

Ei välttämättä kannata niellä ”valtamedian” yhtä totuutta kyseenalaistamatta.
Vaikka, vaikeaahan se on resetoida manipuloitua mieltä, mutta koettakaa - se voi johtaa oivalluksiin mitkä oikeasti pitävät paikkansa.(y)
 
vierailija
En minä nyt heti dissaisi Seppoa.
Kannattaa olla utelias - uteliaisuus p-i-t-ä-i-s-i olla fiksulla ihmisellä ihan sisäänrakennettu juttu.

Ei välttämättä kannata niellä ”valtamedian” yhtä totuutta kyseenalaistamatta.
Vaikka, vaikeaahan se on resetoida manipuloitua mieltä, mutta koettakaa - se voi johtaa oivalluksiin mitkä oikeasti pitävät paikkansa.
:D
 
vierailija
Se on ihan julkista tietoa.
Tutkimusta toki rahoitetaan, ei kai se mikään uusi juttu ole. Mutta kannattaisiko selvittää asioita vähän perusteellisemmin? En minä tiedä, mutta tuntuu, että nykyään on vain niin helppo heittää someen fraaseja ja uskoa ihan kaikki niin kuin yhdessä parissa fraasissa sanotaan. Some on sellainen "kyläjuoruilupaikka", mutta nopeudessaan myös valitettavan vahingollinen.

Tässä sulle vähän luettavaa, jos enkku taipuu.

On paljastunut missä?
Jenkeissä ja Euroopassa? Clintonit? Haiti? Clinton säätiö? Epstein? Prinssi Andrew? Anthony Weiner? Acosta? John Podesta? Tony Podesta? James Alefantis? Maxwell? Ja sitten ne kaikki muut, joiden nimiä en nyt muista.
Paljon korruptiota, ihmiskauppaa ym. ym. ym. ja se kaikki yrittää hautautua koronaepidemian alle..

On oikeasti hämmentävää, miten näin suuri keissi on Suomessa käytännössä kokonaan uutisoimatta. Asiasta on uutisoitu pakolliset pintaraapaisut ja thats it.
 
Tutkimusta toki rahoitetaan, ei kai se mikään uusi juttu ole. Mutta kannattaisiko selvittää asioita vähän perusteellisemmin? En minä tiedä, mutta tuntuu, että nykyään on vain niin helppo heittää someen fraaseja ja uskoa ihan kaikki niin kuin yhdessä parissa fraasissa sanotaan. Some on sellainen "kyläjuoruilupaikka", mutta nopeudessaan myös valitettavan vahingollinen.

Tässä sulle vähän luettavaa, jos enkku taipuu.

Nuo on luettu aikapäiviä sitten. (ensimmäiset linkit jotka asian tiimoilta tulee esiin googlettamalla)
Tottahan se on, että Obama välillisesti tuki melko suurella summalla Wuhanin viruslaboratoriota. Miksi? Totesin siihen, että melkoinen yhteensattuma. Sitähän se on. Eikö?
 
Yhteistyössä