Pian 3-v pojan jatkuvasta kitinästä ja narinasta kotona ja päiväkodissa. APUA JA NEUVOJA KAIPAAN!!!

-eli mull aon kuukauden päästä 3-v täyttävä poika. Luonteeltaan hän on herkkä ja herttanenkin toisinaan, mutta.. Sit se toinen puoli. Pojalla on ihan järkyttävä uhma. Hän ei ole oikeen mihinkään tyytyväinen. Jos ei saa asioita periks niin saattaa 1-3tuntiakin huutaa ja kitistä. Myös sama on päiväkodissa, saattaa koko päivän kitistä, varsinkin siirtotilanteissa, kun puetaan, syödään, mennään nukkumaan, pihalla.. Toisinaan narisee vaan muutaman tunnin päiväkodissa, toisinaan koko päivän, mutta koskaan ei mene päivä täysin narisematta.
Tämä aamu alkoi huudolla koska poika olisi halunnut ottaa 3 salama autoa tarhaan mukaan, mutta sai ottaa vain yhden. Sitä huusi tunnin kotona ja päiväkotiin jäi pää punaisena. MITÄ TÄSSÄ VOI ENÄÄN TEHDÄ????? ALKAA VOIMAT LOPPUA! Tätä kun on kohta kestänyt vuoden. Lapsi oli tosi kiltti ja helppo vauvana.

t: Kahden lapsen yksinhuoltaja

 

Ei siinä varmaan muuta voi tehdä kuin sen mitä jo teetkin eli ei anna periksi narinalle. Voin lohduttaa, että kyllä se ohi menee ja nytten kun olet tiukkana niin se palkitsee tulevaisuudessa. Kun rajat tulevat nyt selviksi niin ei tartte enää myöhemmin niin paljon taistella.Lapsi huomaa, että turha narista, kun ei se auta.
Toki voit antaa lapsen päättää asioista iän mukaisesti eli saa päättää minkä salama-auton ottaa, minkä väriset housut valitsee yms.
Tsemppiä!!

 

Ihan kuin meidän tilanteesta puhuisit. Minulla kohta 4-v. täyttävä poika on on vuoden päivät käyttäytynyt samalla tavalla. kaikki "siirtotilanteet nimenomaan ovat todella hankalia; ei halua pestä käsiä, ei mennä syömään, ei pukea päälle, ulos lähteminen on yhtä mankumista ja sitten kun pitää sisälle tulla niin poika heittäytyy pihallaa maahan ja joudun kantamaan sisälle yms. Luulin eina että uhma on enemmän ajoittaista mutta alkaa jo tuntua että pitääkö lasta viedä kohta johonkin psykiatrille kun uhma vaan ei laannu. Poika käy jatkuvalla tyhjäkäynnissä, kokoajan vinkuu jostain ja jos pakotan tekemään jotain niin karjuu suoraa huutoa. Meillä sama homma myös vauva-ajan suhteen, poika nukkui yönsä hyvin eikä itkenyt vauvana lähes koskaan, aina vain yhtä hymyä ja sukulaiset ja tuttavat aina ihasteli miten voi lapsi olla aina suu korvissa ja niin tyytyväinen...noh, nyt se sitten kostautuu ja loppua ei näy :-/

Minulla on myös 6-vuotias poika joka oli todella hankala vauvana, en muista hänen ensimmäisestä vuodesta mitään, en nukkunut tai syönyt esikoisen vauva-aikana ja olin aivan hajalla, noh, nyt tämä 6-vuotias on melko seesteinen tapaus, ei ole ollut suurempia uhmia eikä hänen kanssaan tarvi vääntää oikein mistään.

Meille on tulossa kolmas lapsi ja alan olla niin väsynyt tähän kuopuksen uhmaan etten tiedä miten jaksan tuon kuopuksen kanssa! Jos hän tekee jotain hyvää, yritän aina kehua mutta sitten hän muistaa että "ainiin, eihän minun kuulukkaan olla kiltti poika" ja alkaa vaikka teeskennellä kiukkua! Eilen sanoin että oletpa ollut tänään reipas poika kun päivä oli sujunut suhteellisen hyvin, tämän kuultuaan veti heti alahuulen pitkäksi ja laittoin kädet puuskaan ja sanoi että "enpäs ole" erittäin uhmakkaalla äänellä!? Outoa, mikä sitä lasta oikein riivaa!??

En nyt osannut sinua neuvoa mutta saat kyllä sympatiani ja toivottavasti vertaistuki auttaa kun ymmärtää ettet paini yksin tällaisen ongelman kanssa.

 

Osui silmään tuo siirtymätilanteiden vaikeus. Kerrotko vähän tarkemmin siitä?

 

[QUOTE="sivullinen";22226157]Osui silmään tuo siirtymätilanteiden vaikeus. Kerrotko vähän tarkemmin siitä?[/QUOTE]

Eli ulos mentäessä, ei suostu edes yrittää puka itse, pihalla oleminen kyllä on pojalle mieleen ja yleensä siellä on suht tyytyväinen. Mutta sisälle tulo ilmoitus kun tulee niin alkaa kitinä ja itkeskely. Sit ruokailua ennen käsien pesut ja muut menee maristen. Ruokailussa toisinaan syö, ja ihan tyytyväisestikin joskus. Sit ruoan jälkeen kun aletaan riisumaan nukkumista varten niin alkaa taas kitinä. Kaikki siirtymävaiheet on pojalle tosi vaikeita.

 

Anna positiivista huomiota, ja kehu kun käyttäytyy hyvin. Älä alistu pompotukseen. Pidä paljon sylissä, ja keskustele asioista. 3 vuotias ymmärtää jo todella paljon. Perustele kiellot, ja sano, että äitiä pitää totella. Kun narisee koita keksiä sille jotain tekemistä, tai sitten vaan oot välittämättä narinasta. Oot ite rauhallinen, niin lapsikin huomaa ettei kannata/tarvi kiukuta.

 

Ihan kuin meidän tilanteesta puhuisit. Minulla kohta 4-v. täyttävä poika on on vuoden päivät käyttäytynyt samalla tavalla. kaikki "siirtotilanteet nimenomaan ovat todella hankalia; ei halua pestä käsiä, ei mennä syömään, ei pukea päälle, ulos lähteminen on yhtä mankumista ja sitten kun pitää sisälle tulla niin poika heittäytyy pihallaa maahan ja joudun kantamaan sisälle yms. Luulin eina että uhma on enemmän ajoittaista mutta alkaa jo tuntua että pitääkö lasta viedä kohta johonkin psykiatrille kun uhma vaan ei laannu. Poika käy jatkuvalla tyhjäkäynnissä, kokoajan vinkuu jostain ja jos pakotan tekemään jotain niin karjuu suoraa huutoa. Meillä sama homma myös vauva-ajan suhteen, poika nukkui yönsä hyvin eikä itkenyt vauvana lähes koskaan, aina vain yhtä hymyä ja sukulaiset ja tuttavat aina ihasteli miten voi lapsi olla aina suu korvissa ja niin tyytyväinen...noh, nyt se sitten kostautuu ja loppua ei näy :-/

Minulla on myös 6-vuotias poika joka oli todella hankala vauvana, en muista hänen ensimmäisestä vuodesta mitään, en nukkunut tai syönyt esikoisen vauva-aikana ja olin aivan hajalla, noh, nyt tämä 6-vuotias on melko seesteinen tapaus, ei ole ollut suurempia uhmia eikä hänen kanssaan tarvi vääntää oikein mistään.

Meille on tulossa kolmas lapsi ja alan olla niin väsynyt tähän kuopuksen uhmaan etten tiedä miten jaksan tuon kuopuksen kanssa! Jos hän tekee jotain hyvää, yritän aina kehua mutta sitten hän muistaa että "ainiin, eihän minun kuulukkaan olla kiltti poika" ja alkaa vaikka teeskennellä kiukkua! Eilen sanoin että oletpa ollut tänään reipas poika kun päivä oli sujunut suhteellisen hyvin, tämän kuultuaan veti heti alahuulen pitkäksi ja laittoin kädet puuskaan ja sanoi että "enpäs ole" erittäin uhmakkaalla äänellä!? Outoa, mikä sitä lasta oikein riivaa!??

En nyt osannut sinua neuvoa mutta saat kyllä sympatiani ja toivottavasti vertaistuki auttaa kun ymmärtää ettet paini yksin tällaisen ongelman kanssa.

Onpas lohduttavaa, että muillakin samanlaisia tilanteita, vaikka en kellekkään kyllä tätä toivo! Voimia teille!!!! Ei tässä varmasti muu auta kun pysyä lujana ja pitää rajoista kiinni. Mulla myös 6v tyttö, jonka kans ei ole suurempia ongelmia. Hän kyll kans tempperamenttinen lapsi, mutta koskaan ei ole mitään tämänkaltaista ollut hänen kanssaan.

 

Sinuna lähtisin selvittämään, että miksi lapsi kitisee? Onko todellakin uhmaa vai voisiko kyse olla jostain muusta? Saako lapsi esim. sinulta aikaa ja huomiota tarpeeksi?

Meillä "hankalasti käyttäytyvän" lapsen käytös muutui, kun alettiin kiinnittämään miten puhumme lapselle (psykologi totesi, että kielellinen kehitys hieman jäljesssä) ja varmistimme, että "puhe menee perille". Lapselle puhuttiin yksinkertaisn lausein ja vain yksi ohje kerrallaan. Siirtymä tilanteisiin auttoi, että siihen varattiin enemmän aikaa ja siitä miten tulee toimia puhuttiin etukäteen. jne...
(Tämä siis meidän tilanne, en tarkoita, että teillä olisi näin.)

Mutta siis, kannattaa käyttää aikaa siihen, että tosissaan miettii missä tilanteissa ja miksi kitinää on. JAKSUJA TEILLE! =)

 

että meillä auttoi siirtymätilanteisiin myös kuvittettu "päivä ohjelma" eli piirsin kaikki päivän tapahtumat erillisille lapuille ja niistä katottiin mitä tapahtuu seuraavaksi. (herätys, hammaspesut, aamupala, ulos lähtö jne..)

 

Mitä enemmän oot antanu periksi, sitä enemmän se kitisee. Ole johdonmukainen kaikessa mitä teet. Jos annat kitinälle periksi, ja lapsi saa sitä tunnin huutamaansa mehua, oot hävinny! Ens kerralla muistaa, että kun tarpeeksi huutaa, niin kyllä se sit antaa. Lasten kasvatus vaatii myös kekseliäisyyttä, asiat voi saada meneen mukavammin. Esim. tarrataulua käyttöön tms. Uhma on normaalia, ja kuuluu kehitykseen. Ei sitä pidä säikähtää ja ottaa liian vakavasti

 

Ihana että jollakin muullakin on samanlaisia ongelmia...! Olen miettinyt jo että pitäisikö meidän just 4 v täyttänyt viedä oikeasti jollekin lapsipsykologille juttelemaan koska kiukuttelee välillä kuin mielipuoli. Tuntuu että on jo iso poika ja kuitenkin saattaa vetää naurettavat kilarit esimerkiksi sen vuoksi, että ei saa ottaa jotain lelua mukaan päiväkotiin. Sitä saatetaan huutaa koko matka päiväkotiin. Ja pukeminen uloslähtiessä, huoh. Toisinaan menee ihan hyvin ja pukee reippaasti (päiväkodissa ei kuulema ongelmia tämän suhteen onneksi) mutta usein ilmoittaa että en lähde ulos, heittäytyy maahan veteläksi, menee huoneeseensa ja leikkii nukkuvaa. Lopputuloksena puen väkisin lapselle päälle (mikä alkaa olla hieman hankalaa fyysisesti), lapsi huutaa ja karjuu kurkku suorana ihan vetelänä ja minä hiki päässä yritän tyynesti kiskoa niitä ulkovaatteita päälle. Yleensä rauhoittuu kun ollaan päästy ulos ts. olen väkisin työntänyt hänet pihalle, kävellähän ei tietenkään voi itse. Aika harvoin muualla kuin kotona saa näitä hepuleita, ulkoa sisälle lähtiessä olen varoitellut hyvissä ajoin ja antanut hänen päättää monenko minuutin päästä lähdetään, tämä tuntuu helpottavan eikä tarvitse ainakaan puistossa hävetä. Saa tosin raivareita esimerkiksi kun keinussa vauhdin ottaminen ei onnistu ja yritän neuvoa häntä.
Se raivari saattaa kotona kestää tunninkin, suoraa huutoa ja kiljumista itkun kera. Todella raivostuttavaa. En tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä.

 

Uskon että poikasi viestittää että haluaa enemmän ITSE tehdä asioita ja oppia huolehtimaan asioista. lLapsen uhma tässä iässä tavallisesti kertoo juuri siitä ettei ole saanut riittävästi oikeanlaista kannustusta omatoimisuudessa ja asioiden itse hoitamisessa. Lapsen puolesta tehdään usein liikaa se saa hänet tuntemaan itsensä pieneksi ja mitättömäksi, siksi uhma ja kitinä. Tilanteet jotka mainitsit ovat juuri niitä missä lapsi voi opetella asioiden hoitamista ja hallintaa. Syöminen esim. on tyypillinen tilanne jossa me aikuiset pyrimme liikaa MÄÄRÄILEMÄÄN.
Toivon että näistä ajatuksista voisi olla jotain apua. Tsemppiä.

 

Tulipa mieleen.. eräs hoitolapsi ei "suostu" pukemaan itse kun äitinsä hakee. Täällä kuitenkin pukee aina nätisti - toisaalta hakutilanteessa äiti maanittelee, uhkaa jne. mutta pukee lapsen lopulta aina itse.

Anna posit. huomiota, ota kotona mukaan kotitöihin, huomioi yöunien ja päiväunien pituus. Varoita siirtymisistä etukäteen, esim. "kohta aletaan syömään, kohta mennään ulos".

 

Minun 3-vuotiaani ei pahemmin jää marisemaan autojen perään (toki yrittää ottaa mukaansa vaikka mitä päiväkotiin, mutta ei osaa vielä huolehtia leluistaan eli emme anna ottaa), mutta raivoaa ja kiljuu kimeällä äänellä aamuseiskalta pienistäkin jutuista. Se taas saa minut räjähtämään ja huudan takaisin että "älä nyt hyvä lapsi kilju siinä kun kaikki muut nukkuvat vielä"! Olemme menossa perheneuvolaan mm. tuon kiljumisen ja päiväkodissa esiintyvän aggression takia. Kotonakin toki kokeilee rajojaan ja uhmaa jonkun verran, mutta päiväkodissa touhu on jopa pahempaa jossei saa välittömästi huomiota.

 

anna positiivista huomiota kun poika käyttäytyy hyvin eikä kitise,ja ole huomiomatta kokonaan kitinät.mä tokasin monta kertaa mun pojalle että äiti ei kuuntele jos et osaa puhua ilman kitinää.se auttoi,nyt hän puhuu eikä kitise asioita.ja vaikka hän jotain ei haluaisi tehdä niin hän kertoo siitä ilman kitinää ja sitten jutellaan asioista.
meillä on äiti ja poika paljon onnellisempia nykyään!

 

Jos hän tekee jotain hyvää, yritän aina kehua mutta sitten hän muistaa että "ainiin, eihän minun kuulukkaan olla kiltti poika" ja alkaa vaikka teeskennellä kiukkua! Eilen sanoin että oletpa ollut tänään reipas poika kun päivä oli sujunut suhteellisen hyvin, tämän kuultuaan veti heti alahuulen pitkäksi ja laittoin kädet puuskaan ja sanoi että "enpäs ole" erittäin uhmakkaalla äänellä!? Outoa, mikä sitä lasta oikein riivaa!??.

Lapsi on omaksunut perhedynamiikassanne sen rähisijän ja vaikean tapauksen roolin. Hän on saanut niin paljon vahvistusta "hankaluudelleen" että hän mieltää itsensä vaikeaksi. Vältä kommentoimasta mitenkään hänen käyttäytymistään millään määreellä. Enemmän ehkä toimintaa ja palkitsemista hvyistä hetkistä.