tonttu,
Ei tuollaisella asenteella ainakaan selviä, että syyllistää toista vuosikaudet. Kyllä se toinen kyllästyy aika pian ja ei todellakaan ole ihme.
http://www.youtube.com/watch?v=C411h0S6qco&feature=relatedAlkuperäinen kirjoittaja piste .:Ehkä kykenen antamaan anteeksi, jos vielä tervehdyn. Jos en niin vammat ym. muistuttvat virheestäni aina ja joka päivä. En siis tiedä, tuleeko sitä päivää enää, että kykenen antamaan. Ehkä, ehkä ei.
Pettäjä omaa huonon itsetunnon joten pettäjän on edes jotenkin tasattava puntit ja yleensä aina pettäjä pettää koska ei tunne itseäänsä tasapuoliksesksi kyseisessä suhteessa ja tunne elämä on niin huonoo ja heikkoa että silloin pettäjä näkee ainoana vaihtoehtona pettää puolisoaan/kumppaniaan ja tämä on yleisin syy tai oikeastaan aina miksi pettäjä puoliso pettää. Joten älkää petetyt jääkö kynnysmatoksi vaan lähtekää pettäjä suhteesta koska niin moni rikkoo oman psyykkeensä ettei edes tajua enää lähteä pettäjä suhteesta..selviää ja joku ei. Ei tänne pumpuliin ole ketään pistetty elämään ja jokainen saa kolhuja elämässä.
Realismi auttaa selviämään eli se että kukaan ei ole täydellinen. Jos ei selviä niin on liian herkkä elämään. Niin se vaan on.
Ruikutukset pois ja itsesääli: voi voi kun minua petettiin ... nyt en kestä elämää.
873 ota eroKirjoitan tähän ketjuun tuntojani vaikka viimeisimmästä viestistä on jo aikaa. Itse tulin petetyksi yli kymmenen vuotta sitten ollessamme nuoria aikuisia. Tuolloin asian selvittyä ajattelin jotenkin naivisti, että ehdin puuttua suhteeseen ajoissa. Epäilys totuudesta jäi kuitenkin vaivaamaan. Vuosikymmenen jälkeen minun oli pakko saada tietää, epäilinkö turhaan. Totuus vaimoni, silloisen tyttöystävän, suhteesta vastasi pahimpia pelkojani. Pettämistä oli kestänyt noin vuoden ja se oli minun mitta-asteikolla erittäin julmaa.
Olen kuullut tuosta ajasta nyt molempien osapuolten versiot ja ne poikkeavat kovasti toisistaan. Toinen mies on vaalinut kokemustaan ja pitää vaimoani luultavasti edelleen elämänsä rakkautena. Vaimoni taas tuntee olonsa hyväksikäytetyksi ja koko ajatus oksettaa häntä. Hän selkeästi katuu tekoaan ja tuntee luultavasti vieläkin itseinhoa teoistaan. Heillä on ikäeroa noin 15 vuotta. Mies oli perheellinen ja vaimoni vasta itsenäistymässä.
Ymmärrän, että tapahtumat sijoittuu aivan eri ikäkauteen elämässämme, mutta tieto "totuudesta" vaivaa minua silti. Ehkä jopa enemmän kuin aikaisemmin. Tavallaan olen antanut vaimolleni anteeksi, mutta tunnen olevani jotenkin erillinen tai ulkopuolinen.
En usko, että puhuminen tapahtuneesta enää auttaa. Se vain avaa vanhoja haavoja. Elämme onnellista perhe-elämää, mutta ajattelen asiaa päivittäin ja pelkään tulevaa sekä sitä, muuttuvatko