pesetkö hampaat ennen vai jälkeen aamupalan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "cia"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ennen. Jostain on jäänyt päähän, että niin suositeltaisiin tehtävän.

Tää on oikea tapa. Ennen minäkin pesin jälkeen, mutta hammaslääkäri on ihan vastikään muistutellut, että hampaat pestään ennen syöntiä koska kiille on niin herkillä syömisen jälkeen, että se kärsii sitten siitä harjaamisesta (olikohan jotenkin noin). Xylitolia sitten syönnin päälle.
 
Mulle opetettiin aikoinaan että jälkeen. Ja en osaa muuttaa enää tapojani. Ja en kyllä ymmärrä miksi ne hampaat pitää pestä ennen aamupalaa. Jos suoraa aamupalalta menee pesemään.
Esim appelsiini mehua (muutamaa muutakin) pysty edes syömään hampaan pesun jälkeen kun maku on jotain järkkyä.
 
Tietenkin ennen. Niin suositellaan enkä muutenkaan pese hampaita joka aterian jälkeen.
Hampaiden puhdistaminen
Terve suu
15.9.2009
Helena Heikka
Hampaiden ja ikenien terveyden ylläpitämiseksi hampaat puhdistetaan kaksi kertaa päivässä. Hampaiden välipinnat suositellaan puhdistettavaksi kaksi kertaa viikossa (ks. «Hampaiden välipintojen puhdistus»1).

Aamulla hampaat harjataan ennen aamupalaa, jotta aamiaiseen mahdollisesti sisältyvät happamat tuotteet, esimerkiksi tuoremehut, eivät lisäisi harjauksen hankaavaa vaikutusta. Hampaiden puhdistaminen pehmeällä, sopivan kokoisella hammasharjalla (kuva «Hyvä hammasharja»1, «Hammasharjat»2) ja oikealla harjaustekniikalla (ks. kuva «Hampaiden harjaus»2) puhdistaa hampaat riittävän tehokkaasti ja ehkäisee ienvetäymien syntymistä (ks. «Harjausvauriot»3).

Hammasharjaa pidetään kevyellä kynäotteella, ja se asetetaan 45 asteen kulmaan hampaan pinnalle. Hammasharjaa liikutetaan järjestelmällisesti kevyin, lyhyin edestakaisin ja pyörivin liikkein pitkin hammasriviä muutama hammas kerrallaan. Näin hammasharja puhdistaa myös ienrajat, joihin bakteeriplakki yleensä kertyy.

Hampaiden harjauksessa on oleellista, että vältetään liiallista voimankäyttöä, harjataan hampaat järjestelmällisesti ja käytetään riittävästi aikaa, jotta kaikki hampaat tulee puhdistettua huolellisesti.

Fluoripitoinen hammastahna tehostaa puhdistamista ja lisää hampaiden vastustuskykyä (ks. «Fluori»4). Tahnaa laitetaan hammasharjaan pieni annos, joka leviteään ennen varsinaista harjausta koko hampaistoon. Harjauksen aikana liiallinen tahna voidaan sylkeä pois. Suussa tulee kuitenkin olla tahnaa koko harjauksen ajan.

Puhdistamisen lopuksi hampaita purskutellaan tahnaseoksella ja ylimääräinen tahnaseos syljetään pois. Suuta ei tule huuhdella vedellä. Tällä tavoin syljen ja hampaiden välipintojen fluoridipitoisuus jää mahdollisimman korkeaksi ja hampaiden reikiintymisriski vähenee.

Artikkelin tunnus: trs00021 (004.010)
© 2012 Kustannus Oy Duodecim
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;26931669:
Mitenkäs tuo illalla kuuluisi tehdä? Ennen iltapalaa?

Pitää iltapalan jälkeen taukoa ja sitten pestä ennen nukkumaankäyntiä, ettei suuhun jää yöksi mitään pöpöjä muhimaan.
 
Jälkeen. Tuoremehu maistuu hirviältä, jos juos sitä hampaiden pesun jälkeen. Muutenkin on kiva lähteä töihin raikkain hampain ja vasta lounaalla laittaa seruraavan kerran jotai suuhun.
 
[QUOTE="Anne";26931694]Pitää iltapalan jälkeen taukoa ja sitten pestä ennen nukkumaankäyntiä, ettei suuhun jää yöksi mitään pöpöjä muhimaan.[/QUOTE]

Ja tätä ei voi tehdä aamupalalla koska..? Tämä on minua ihmetyttänyt ennemminkin, miksi aamupalasta ohjeistetaan näin, mutta iltapalasta ei kukaan sano mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;26931730:
Ja tätä ei voi tehdä aamupalalla koska..? Tämä on minua ihmetyttänyt ennemminkin, miksi aamupalasta ohjeistetaan näin, mutta iltapalasta ei kukaan sano mitään.

Kai siellä suussa on jotkut yöbakteerit tai semmoinen tila kun yöllä sylkeä erittyy vähän, että on parempi pestä ne hampaat jo ennen syöntiä.
 
Jälkeen. Minusta on paljon raikkaampi olo kun pesee vasta aamupalan jälkeen. Harvoin edes pesen heti aamupalapöydästä noustuani ja aina purskutan vedellä suun ennen pesua.
 

Uusimmat

Yhteistyössä