Perussuomalaiset ovat saamassa tahtonsa läpi ja Yleltä leikataan isosti vuodesta toiseen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Milloin leikataan kansanedustajien kulukorvauksista, noista verovapaista?

"Iltalehden tekemän selvityksen mukaan perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on laskuttanut eduskunnalta viidessä kuukaudessa noin 12 000 euroa verovapaita kilometrikorvauksia.


Summa on poikkeuksellinen, sillä toista kautta eduskunnassa istuva Koponen ei ole aikaisemmin laskuttanut korvauksia käytännössä lainkaan. Nyt Koponen on yhtäkkiä eduskunnan korvauskuningas – ja kaiken lisäksi ylivoimainen sellainen.

– Elämäntilanteen muutoksen takia asuinpaikkakunta vaihtui. Ihmiset ovat äänestäneet tekemään töitä ja nyt niitä töitä tehdään sitten. Ollaan aktiivisia eduskuntatyössä, ollaan paikalla ja tehdään työtä, Koponen kommentoi.

Koponen on laskuttanut eduskunnalta 11 970 euroa. Seuraavina tulevat PS:n Rami Lehtinen (9 553 euroa) ja Juha Mäenpää (9 175,30 euroa). Seuraavat ovat kaukana.

Seitsemästä eniten kilometrikorvauksia laskuttaneesta kansanedustajasta kuusi on perussuomalaisia."


Kyllä verottomat rahat kelpaavat joulupukeille ja muille hepuille.
 
"Iltalehden tietojen mukaan vuonna 2025 Yleltä leikattaisiin 16 miljoonaa euroa. Vuonna 2026 leikattaisiin 50 miljoonaa euroa. Vuonna 2027 leikkaussumma olisi 66 miljoonaa euroa ja vuonna 2028 leikattaisiin 68 miljoonaa euroa. Siitä eteenpäin Yleltä leikattaisiin noin 70 miljoonaa euroa vuosittain."

Nämä leikkausuutiset ovat hämäystä, jolla YLE puolustaa budjettiaan ja perussuomalaiset luovat mielikuvaa voitosta (jota ei saavutettu). Harkimo on tässä asiassa oikeassa.
Ylen tulevien vuosien rahoituspottia leikataan jäädyttämällä indeksikorotukset ja nostamalla Ylen maksamaa arvonlisäveroa kymmenestä neljääntoista.
Harkimo moittii leikkausmallia, koska alv-korotuksen todellista leikkausvaikutusta ei voida arvioida.
–Arvonlisäveron nosto ei vähennä Ylen kustannuksia paljon mitään.
–Emme me tiedä, paljonko Yle itse ostaa jatkossa arvonlisäverollista toimintaa ja tekee niistä vähennyksiä, Harkimo perustelee.
Liike Nytin puheenjohtajan mukaan Yle-leikkaukset koskevat käytännössä vain indeksikorotuksia eli Ylelle automaattisesti kustannusten noususta tulevia korotuksia.
–Ei se ole mikään leikkaus, kun Yleltä leikataan sen saamasta lisärahasta ja samaan aikaan kaikilta muilta leikataan. Siksi en missään tapauksessa hyväksy tätä mallia.

–Tässä on kyse poliittisesta kompromissista, joka ei ole minkään arvoinen, Harkimo moittii.

 
vierailija
Kaikki Ruotsin kieliset ohjelmat ja hömppä POIS ja myös muun kieliset, syntiä ja vain suomen Kielistä ohjelmaa vanhaa hyvää lava tanssia ja runoja lausumaan jani mäkelä venäjän Kieliset uutiset saa olla.

terveisin perus Isän maallinen
 
vierailija
Heh. PPK on tosiaan ajanut asian jos ton budjetin ohjelmassa puhutaan vieläkin.

Palstapesu taitaa olla pesunkestävä poroporvari, joka omaa hyvin suppean maailmankuvan. Ja kaikki sen ulkopuolelle menevät pitäisi kieltää?

En todellakaan katsonut tuota PPK:ta ja en tykkää monesta muustakaan tv:stä tulevasta. Ylen tehtävä on nimenomaan tarjota vähän erilaisempaakin matskua, että maailmankuva vähän laajenisi.

Mut pikkusielut haluaa kieltää kaiken mikä.on vähänkin oman maun vastaista.
 
vierailija
Yle oli lähettänyt minulle suosituksena Gilmoren tytöt, joka tulee taas kerran uusintana. Katsoin(katsoimme) sarjan, jun se ensimmäisen kerran esitettiin Suomessa. Tarina on kuin silloisesta elämästäni.
Tästä viestinäni nm Pastapesu saa taas vatsanväänteitä rauhallisena, hillittynä viilipyttynä, jolle kaikki muu kuin persujankkaus on hömppää ja ihmisten aivopesua roskalla.
 
vierailija
Yle oli lähettänyt minulle suosituksena Gilmoren tytöt, joka tulee taas kerran uusintana. Katsoin(katsoimme) sarjan, kun se ensimmäisen kerran esitettiin Suomessa. Tarina on kuin silloisesta elämästäni.
Tästä viestistäni nm Pastapesu saa taas vatsanväänteitä rauhallisena, hillittynä viilipyttynä, jolle kaikki muu kuin persujankkaus on hömppää ja ihmisten aivopesua roskalla.
 
Heh. PPK on tosiaan ajanut asian jos ton budjetin ohjelmassa puhutaan vieläkin.

Palstapesu taitaa olla pesunkestävä poroporvari, joka omaa hyvin suppean maailmankuvan. Ja kaikki sen ulkopuolelle menevät pitäisi kieltää?

En todellakaan katsonut tuota PPK:ta ja en tykkää monesta muustakaan tv:stä tulevasta. Ylen tehtävä on nimenomaan tarjota vähän erilaisempaakin matskua, että maailmankuva vähän laajenisi.

Mut pikkusielut haluaa kieltää kaiken mikä.on vähänkin oman maun vastaista.
Ei kukaan ole kieltämässä yhtään mitään. Jos PPK on niin hyvä, niin se menestyisi vaikkapa Netflixissä. Tai mikä lie Eveossa. Yksityiset markkinat ovat valtavat.
 
Yle oli lähettänyt minulle suosituksena Gilmoren tytöt, joka tulee taas kerran uusintana. Katsoin(katsoimme) sarjan, jun se ensimmäisen kerran esitettiin Suomessa. Tarina on kuin silloisesta elämästäni.
Tästä viestinäni nm Pastapesu saa taas vatsanväänteitä rauhallisena, hillittynä viilipyttynä, jolle kaikki muu kuin persujankkaus on hömppää ja ihmisten aivopesua roskalla.
Aiheutat lähinnä naurunpyrähdyksiä. Ristikkolehdessä vihjeenä oli "kauppa" ja oikea ratkaisu oli Alepa. Nauratti.
 

Yhteistyössä