Perunan kysyntä Euroopassa kasvanut hinnat Suomessa kovassa nousussa kuten sähkön kohdallakin

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Jos maatalous vie perunat Eurooppaan ja hinta Suomessa kasvaa kuten sähkön hinta yli 4 kertaiseksi, niin Suomen maataloudenkin tukien pitää laskea. Mastaloustuilla tuetaan suomalaisille tuotetun ruuan hintaa Euroopan eniten lähes 2 eurolla jokaista maatalouden tuottamaa euroa kohden. Jos tuotteet menevät pääosin ulkomaille ja suomalaisen jo muutenkin EU:n kalleimman ruuan hinta nousee vielä reilusti nykyisesti, niin maataloustukijärjestelmä pitää purkaa, kuten naapurimaa Ruotsissa.

Jokaista maatalouden tuottamaa euroa tuetaan lähes kahdella eurolla eli ylivoimaisesti Euroopan (ja ehkä maailman) eniten.
Toisiksi eniten maataloutta tukevassa EU-maassa Liettuassa tuetaan jokaista maatalouden tuottamaa euroa 0,90 eurolla, eli ollaan jo rahtunen plussan puolella, ja tuki puolet Suomea alempaa. Keskimäärin EU-maat tukevat jokaista maatalouden tuottamaa euroa 0,28 eurolla, eli 7 kertaa Suomea vähemmän. Toisen kerran tuemme Suomen maataloutta EU:n yhdellä kalleimmista ruuan hinnalla. Ja nyt tämä hinta on uhkaamassa nousta Euroopan kysynnän vuoksi. Peruna on vain yksi tuote sähkön lisäksi, joka karkaa muualle Eurooppaan nostaen Suomen hintoja moninkertaiseksi.
80% kauppojen ruuasta on kotimaista, mutta kuinka kauan jos järkky hinnannousu jatkuu?
 
Saa nähdä kuinka järkkyjä joululaatikoiden juuresten hinnat tänä talvena ovat, huh, huh. Nouseeko hinnat sähkön tapaan 4,5 kertaisiksi, hyvin mahdollista. Kinkkuahan (suomalainen) en osta tänä jouluna sähkön 4,5 kertaisen hinnan takia. Uunihan on kodin pahimpia sähkösyöppöjä. Kauppa kärsiköön.
 
Juu-u. kyllähän on pare järsiä vain makkaraa, jos lanttu maksaa peräti 4 euroa kilolta. Ja kinkun normaali paistohinta oli noin euron luokkaa. Nyt se voi maksaa jopa vitosen.

Kääääääk!
 
vierailija
Otan kymmenennenkin palan kinkkua. Ja santsaan kaikkia laatikoita paitsi porkkanaa ku se on oksupoksupahaa.

Luuletko, että hinnat putoavat ku sä kiukkuat plussapalstalla?
Kerroin vain mielipiteeni. Boikotti rahastetuille elintarvikkeille. Kannustan muita samaan, koska kirjolohenkin hinta laski kun ylihintaisen kalan ostaminen romahti. Keinotekoiset hinnan nostot.
 
vierailija
Perunan kysyntä Euroopassa kasvanut hinnat Suomessa kovassa nousussa kuten sähkön kohdallakin

Saa nähdä kuinka järkkyjä joululaatikoiden juuresten hinnat tänä talvena ovat, huh, huh. Nouseeko hinnat sähkön tapaan 4,5 kertaisiksi, hyvin mahdollista. Kinkkuahan (suomalainen) en osta tänä jouluna sähkön 4,5 kertaisen hinnan takia. Uunihan on kodin pahimpia sähkösyöppöjä. Kauppa kärsiköön.
joulun vietto vois siirtyä nuutinpäivään niin saat halvalla kaiken
 
vierailija
Kannattaa siis ostaa ne laatikkomateriaalit jo nyt, valmistaa ja pakastaa. Niin Saarioinenkin tekee. Kerran vuodessa kun kinkun paistaa niin ei se vie taloutta ahdinkoon. Joulusaunankin aion lämmittää ihan normaalisti. Myös tänään lämmitän saunan
 
vierailija
[QUOTEperinteestä saadaan a, post: 34131511"]
Kannattaa siis ostaa ne laatikkomateriaalit jo nyt, valmistaa ja pakastaa. Niin Saarioinenkin tekee. Kerran vuodessa kun kinkun paistaa niin ei se vie taloutta ahdinkoon. Joulusaunankin aion lämmittää ihan normaalisti. Myös tänään lämmitän saunan
[/QUOTE]
Sillä perinteellä saadaan sähkön maksimihintapiikki mahdollisimman korkeaksi.
 
Yhteistyössä