Persut valehtelivat jo 2 miljardia työläisiltä ja äänet

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ei ihan varmasti, vaan riippuu tulevan hallituksen sopimuksista. (Googleta sopiminen, mitä se tarkoittaa)

Persut nyt kuitenkin lupasi ja valehteli päin naamaa. Ei se vassareita syyttelemällä miksikään muutu.
Jos mieli kerran saa muuttua, niin eihän se mitään valehtelemista ole. 2. helmikuuta, jos Perussuomalaiset olisi ollut hallituksessa, kiky-maksut olisi laitettu työnantajien maksettavaksi ja 28. maaliskuuta ei olisi. Näinhän se logiikka menee kun puhutaan demareista, niin kai se nyt sama kelpaa persuillekin. Huomauttaisin muuten, että silloin 2. helmikuuta olisi vielä ehtinyt lain säätää, jos ihan oikeasti olisi halunnut. Hallituspuolueet eivät halunneet, vaikka lupasivat.

Ja mitä sopimuksiin tulee, niin mikä estää Perussuomalaisia käyttämästä samaa logiikkaa ja sitten hallitusneuvotteluissa sopia asiasta toisin. Eihän se nyt niin voi olla, että ainoastaan Perussuomalaiset ovat takinkääntäjiä tai että ainoastaan Perussuomalaisten pitää ihan konkreettisesti pystyä toteuttamaan kaikki asiat. Persut eivät pääse piiloon sen taakse, että lupauksista voi sopia myös toisin. Tässä ketjussa on isoon ääneen huudettu lupauksista, mutta nyt onkin kyse siitä mitä ehkä saatetaan sopia sitten joskus. Muistutan mitä kirjoitin jo aikaisemmin:

"Ja voin muuten sanoa, että jos vasurit oikeasti uskovat, että SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät lupasi nyt palauttaa kiky-maksut työnantajien maksettavaksi, niin kyllä tulee kova pettymys sitten aikanaan kun meillä taas vasemmistohallitus on. Se on sitten siinä tapauksessa se uusi vappusatanen."
 
vierailija
Harvoinpa se näin päin on. Viimeiset vuodet etusivulla on ollut joka päivä useampi Marinin hallitukseen tai häneen itseensä kohdistunutta haukkumista.

Miltä nyt tuntuu, vieläpä kun asiasta sanotaan?
Jos olet koskaan niitä ketjuja lukenut (no olethan sinä kun niihin kirjoitat), tiedät että niissä haukutaan vähintään yhtä paljon persuja. Sitä paitsi on naurettavaa esittää niin kuin esim. juuri sinä et tänne jatkuvasti kirjoittaisi persuvastaista tavaraa ja aloittaisi persuvastaisia ketjuja. Se onkin tosiaan "todella harvinaista" lukea joku purran aivopierut otsikko tjms.
 
vierailija
Katsokaa Iltalehden haastattelu, jossa Kreeta Karvala kysyy Purralta takin käännöstä.
Riikka pistää väärinkäsityksen puoluetoimistonsa syyksi. Tieto ei kuulema saavuttanut Riikkaa.
Miltähän puoluetoimiston väestä tuntuu, kun saivat syyn niskoilleen?
Matti Putkonen itse ilmoittautui syypääksi. Totta tai ei, niinhän se aina menee ja pitää mennäkin. Poliitikko ei koskaan mokaa, vaan sitä varten puolueilla on uskollisia sotureita, jotka kaatuvat miekkaan.
 
vierailija
Marinin ja SDP:n haukkumiseen keskittyviä persujen ja kokkareiden aloituksia on foorumissa kymmenenkertaisesti.
Ei pidä paikkaansa. Faktat puhuvat puolestaan. Kilpailuhan tämä ei ole, mutta kertoo paljon siitä miten laput silmillä persuvihaajat kulkevat. Johtuu varmasti siitä, että parempi väki ei tunnista lainkaan sitä vihaa mitä näppäimistöltään suoltaa.
 
vierailija
Katsokaa Iltalehden haastattelu, jossa Kreeta Karvala kysyy Purralta takin käännöstä.
Riikka pistää väärinkäsityksen puoluetoimistonsa syyksi. Tieto ei kuulema saavuttanut Riikkaa.
Miltähän puoluetoimiston väestä tuntuu, kun saivat syyn niskoilleen?
Hyvä johtajuus ei ole mielestäni toisten syyttelyä. Persuilla on jokin pakonomainen tarve olla aina oikeassa ja pakonomainen tarve osoittaa, että muut ovat väärässä. Tuollainen asetelma on äärimmäisen huono, kun on pakko tehdä yhteistyötä ja pakko elää muiden kanssa samalla maapallolla.
Marin teki mielestäni hyvin, kun pyysi Orpolta anteeksi sitä värivalinta - kommenttia ja kun Purra lähti laukalle sen fasisminsa kanssa, niin ei pyytänyt.
 
vierailija
Jos mieli kerran saa muuttua, niin eihän se mitään valehtelemista ole. 2. helmikuuta, jos Perussuomalaiset olisi ollut hallituksessa, kiky-maksut olisi laitettu työnantajien maksettavaksi ja 28. maaliskuuta ei olisi. Näinhän se logiikka menee kun puhutaan demareista, niin kai se nyt sama kelpaa persuillekin. Huomauttaisin muuten, että silloin 2. helmikuuta olisi vielä ehtinyt lain säätää, jos ihan oikeasti olisi halunnut. Hallituspuolueet eivät halunneet, vaikka lupasivat.

Ja mitä sopimuksiin tulee, niin mikä estää Perussuomalaisia käyttämästä samaa logiikkaa ja sitten hallitusneuvotteluissa sopia asiasta toisin. Eihän se nyt niin voi olla, että ainoastaan Perussuomalaiset ovat takinkääntäjiä tai että ainoastaan Perussuomalaisten pitää ihan konkreettisesti pystyä toteuttamaan kaikki asiat. Persut eivät pääse piiloon sen taakse, että lupauksista voi sopia myös toisin. Tässä ketjussa on isoon ääneen huudettu lupauksista, mutta nyt onkin kyse siitä mitä ehkä saatetaan sopia sitten joskus. Muistutan mitä kirjoitin jo aikaisemmin:

"Ja voin muuten sanoa, että jos vasurit oikeasti uskovat, että SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät lupasi nyt palauttaa kiky-maksut työnantajien maksettavaksi, niin kyllä tulee kova pettymys sitten aikanaan kun meillä taas vasemmistohallitus on. Se on sitten siinä tapauksessa se uusi vappusatanen."
Persut nyt vaan valehteli päin naamaa.
 
vierailija
Ei pidä paikkaansa. Faktat puhuvat puolestaan. Kilpailuhan tämä ei ole, mutta kertoo paljon siitä miten laput silmillä persuvihaajat kulkevat. Johtuu varmasti siitä, että parempi väki ei tunnista lainkaan sitä vihaa mitä näppäimistöltään suoltaa.
Tämä on myös niin kovin huolestuttavaa, et jos persuista laittaa mitä tahansa kritiikkiä, se on heti vihaamista. Jos niille nauraa, on sekin vihaamista. Niin paljon vihaa ja katkeruutta pienessä persupäässä, et sitä on ihan surullista seurata.
Luulen, et kyse on jostain vallanhimosta ja et halutaan olla parempia kuin muut ja haetaan sitä sitten sillä, et poljetaan muut alas ja tehdään muista huonompia.
 
vierailija
EU-PERSUT ON vain PELKKÄ KOKOOMUKSEN APU-PUOLUE - - joka köyhistää kansaa.

Siksi äänestä SDP joka on tuonut hyvinvointia tasapuolisesti koko kansalle

SDP ja Marin-hallitus HUOMIOI koko KANSAN TARPEET aina - JA mm. PELASTI SUOMEN ja suomalaiset PAHOISSA TILANTEISSA HIENOSTI VIIME VUODET.
 
vierailija
Plaah plaah tytöillä ollut 4v aikaa poistaa toi kiky. Ei poistunut joten turhaa otsikointia näin vaalien alla.
"Tytöillä' oli kuule korona ja sotatilanne hoidettavana, sitä paitsi Keskusta vaikutti olevan vastaan, oman puolueensa ehdotus kun alun perin se oli.

Miksi Purraa ei kiinnosta nyt korjata tilannetta? Siksi kun ei kiinnosta tyläisten asiat, kuten ei Halla-ahoakaan. He kun eivät töissä koskaan ole olleet.
 
Tyypillistä kommari propagandaa suollat kyllä teillä se hymy hyytyy kun perussuomalaiset jyrää
 
vierailija
"Tytöillä' oli kuule korona ja sotatilanne hoidettavana, sitä paitsi Keskusta vaikutti olevan vastaan, oman puolueensa ehdotus kun alun perin se oli.

Miksi Purraa ei kiinnosta nyt korjata tilannetta? Siksi kun ei kiinnosta tyläisten asiat, kuten ei Halla-ahoakaan. He kun eivät töissä koskaan ole olleet.
Ai keskusta vaikutti olevan vastaan eikä Purraa kiinnosta? Onko kukaan ehdottanut tällä palstalla sellaista hallitusta, jossa kepu ei olisi mukana? Siis minun lisäkseni. Ei ole, vaan on huudettu SDP-Persut-Kepu dream teamia. Mitäpä lottoat, vaikuttaisiko Keskusta olevan vastaan myös seuraavassa hallituksessa? Taitaa olla niin, että Purra on lopulta kaikkein rehellisin tässäkin asiassa.
 
Ei kikymaksuja pidä työnantajalle laittaakaan. Sehän on vasemmistopaskaa. Valtio se on tässä kuka varastaa. Tuloverotusta tässä pitää laskea ja vaikka mielellään yli tuolla kahdella miljardilla. Mutta se ei auta yhtään mitään, että taloustaantumassa maksu siirretään työpaikoilla pöydän toiselle puolelle. Se että kikymaksua ei tarvitse työntekijän maksaa, lämmittää yllättävän vähän lomautettuna tai muutosneuvotteluissa irtisanottuna. Mutta vasemmistohan haluaa asettaa työntekijän ja työnantajan vastakkain. Todellisuudessa ne pelaavat samaan maaliin ja valtio tässä välistä varastaa.
 
Yritykset lomauttaa ja irtisanoi joka tapauksessa. Ei ne mitään hyväntekijöitä ole, vaan yrityksiä ja niitä johtaa ihmiset. Monrstikko ollaan tässä solidaarisuutta huudeltu, mutta se joka varastaa, on kyl yritykset. Keinolla millä hyvänsä. Välillä hyväksikäyttäen harjoittelijoita, välillä vedetään jostain muualta.
Minusta olisi kiva nähdä tuo sinun pilvilinna joskus, jossa yritykset ja työntekijät tekis yhteistyötä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, mut vielä se on Pilvilinna.
 
Sinä se olet nukkunut taloustiedon tunneilla. Jos yritys ei halua työntekijöitä, ei se niitä palkkaisi. Mutta jos et kykene ymmärtämään mikä syy-yhteys yrityksen taloudellisella tilanteella on mahdollisiin lomautuksiin ja irtisanomisiin, niin käy nyt edes joku kansanopiston kurssi aiheesta.
 
Yhteistyössä