saara
Mies, jota en koe lainkaan puoleensavetäväksi, imarteli minua taannoin monin tavoin. Lapsellista kyllä, annoin hänen tehdä niin ja jokainen sana, pieni kosketus, oli sulaa hunajaa itsetunnolleni. Itsetuntoni ei ole heikko, silti oli mukavaa, värisyttävääkin saada moista huomiota. Torjuin korrektisti kaikki julkeat ehdotukset, antaen hänen kuitenkin hieroa käsiäni ja jalkojani, mikä oli erittäin mukavaa, osaava ihminen. Kuin kuusitoista vuotias, kävelin kotiin posket punoittaen, olisin hypellyt jos olisin kehdannut. Hymyilin itsekseni kuin idiootti. Tunne oli niin humalluttava, niinkuin hetkessä syttynyt intohimo vain on, että vaarana on ettei ryhdy hakemalla hakemaan moista huomiota osakseen.