T
Turkilmas
Vieras
Mä alan olla NIIN rikki. Univelkaa on aivan tajuton määrä. Tuo vauva ei nuku päivisin muuta kuin olemattomia pätkiä kerrallaan. Silloin ei kannata edes yrittää itse nukkuvansa.
Illalla sais 3 tuntia nukuttua, jos menis HETI sänkyyn kun vauva nukahtaa. Ja nukahtais heti.
Mutta siinä se sitten olikin. Joka hemmetin yö nyt parin viikon ajan on ollut pelkkää kitinää ja itkua. Ei auta supot, ei auta vaunujen heiluttelu, ei sylissä hytkyttäminen, ei omassa sängyssä nukkuminen eikä vieressä nukkuminen. Ei auta rasvaus, ei auta maito eikä vesi. Poika vaan pyörii ja kitisee. Ja kääntyy miljoona kertaa vatsalleen josta sitten nousee konttausasentoon.
Nyt on kitinäaika taas, kestänyt pian puoli tuntia. Seuraava tulee kahdelta. Sitten viideltä ja lopulta puol seiskalta ylös. Ja välissä ehkä n. tunti nukkumista ilman kitinää.
Nyt vihdoin aion olla yön pois kotoa. En oo kertaakaan käynyt missään riennoissa tai ollut muutenkaan pois kotoa (koulua ja politiikkaa lukuunottamatta). Perjantaina kuitenkin jätän miehet kotiin vailla pienintäkään omantunnon pistosta. Pakkaan kirjan ja yöpaidan mukaan ja menen appivanhempien omistamaan kalustettuun huoneistoon. Makaan sängyssä, luen ja huilaan vaan. Ja NUKUN. Kyllä mä sinne asti jaksan...ainakin toivottavasti!
Illalla sais 3 tuntia nukuttua, jos menis HETI sänkyyn kun vauva nukahtaa. Ja nukahtais heti.
Mutta siinä se sitten olikin. Joka hemmetin yö nyt parin viikon ajan on ollut pelkkää kitinää ja itkua. Ei auta supot, ei auta vaunujen heiluttelu, ei sylissä hytkyttäminen, ei omassa sängyssä nukkuminen eikä vieressä nukkuminen. Ei auta rasvaus, ei auta maito eikä vesi. Poika vaan pyörii ja kitisee. Ja kääntyy miljoona kertaa vatsalleen josta sitten nousee konttausasentoon.
Nyt on kitinäaika taas, kestänyt pian puoli tuntia. Seuraava tulee kahdelta. Sitten viideltä ja lopulta puol seiskalta ylös. Ja välissä ehkä n. tunti nukkumista ilman kitinää.
Nyt vihdoin aion olla yön pois kotoa. En oo kertaakaan käynyt missään riennoissa tai ollut muutenkaan pois kotoa (koulua ja politiikkaa lukuunottamatta). Perjantaina kuitenkin jätän miehet kotiin vailla pienintäkään omantunnon pistosta. Pakkaan kirjan ja yöpaidan mukaan ja menen appivanhempien omistamaan kalustettuun huoneistoon. Makaan sängyssä, luen ja huilaan vaan. Ja NUKUN. Kyllä mä sinne asti jaksan...ainakin toivottavasti!
.
