Perhepäivähoidosta useita kysymyksiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Eli millaisia aikoja lapsenne on siellä? Ovatko joka arkipäivä, mistä mihin, kuljettaako pph lapsia esim tarvittaessa srk:n kerhoon, onko lapsille pakolliset päiväunet?

Entäs jos olet vuorotyöntekijä ja menet iltavuoroon niin voiko lapsen viedä hoitoon esim klo 13 jos hoitotäti on maininnut että päiväuniaika on silloin? Mihin aikaan lapset pitää viimeistään hakea hoidosta?

Ja vielä onko yksityinen vai kunnallinen?

Kaikki muutkin vinkit tervetulleita. =)
 
Kuljetan lapsia aamupäivisin kerhoon, jos mahdollista. Eli joka päivä ei voida kulkea, mutta esim. pari aamua viikossa onnistuu kyllä. Jos kerho on kolmituntinen, joudun hakemaan lapsen kesken pois. Iltapäiväryhmiin en voi kuljettaa.

Meillä on pakolliset päiväunet. Kaikki makaavat, mutta jos eivät nukahda, päästän vajaan tunnin kuluttua piirtelemään. Tähän mennessä tosin vain varahoidokit ovat saattaneet jättää nukkumatta. Toivon, ettei kesken päiväunien tuotaisi lapsia, mutta joissain tapauksissa sen ymmärrän ja hyväksyn. Mutta silloin vanhempien ja lapsen täytyy kunnioittaa toisten unta, eli sisään tullaan hiljaa hiipien, asiat hoidetaan kuiskimalla ja lapsi hipsii riisumisen jälkeen suoraan lepäämään.

Kunnallinen olen, joten periaatteessa mitään takarajaa hakemisille ei ole. :(
 
poika hoidossa 14 päivää kuussa. Pisimmät hoitopäivät 7h. Haetaan viim klo 16. Mulla vuorotyö ja iltavuoroina vien pojan klo 11 lounaalle ja päiväunille. Vie srk:n kerhoon, menevät rattailla. Päikkäreitä ei kaikki isommat nuku, meidän taapero nukkuu noin 2h. Kunnallinen ja oikein olen tyytyväinen:)
 
Meillä lapset olleet vuoden pph.lla ja nyt syksyllä kesänlomailun jälken jatkuu.
meillä hoitajan työaika on periaatteessa 6-18, mutta itsekin kunallisena pph.na ollessani jouduin joskus joustamaan tuosta aamuajasta!
Teen vuorotytöä joten meillä lapset ovat noin 11 päivää kuukaudessa hoidossa..vaihtelevin ajoin..mutta 6.15-17.30 välisenä aikana.
olen tehnyt niin ,että iltavuoroon mennessäni vein lapset 10.45, syömään ja päviäunille!

ja todella tyytyväinen olen ollut!
 
Kiitos kovasti vastanneille.
Meillä pph on ilmoittanut että heillä aamupala on 7.30 koska klo 8 lähtee saattamaan omaa lastaan kouluun. Ja mieteinkin että eikö sitten paljoa ennen voi viedä, kunnallinen on.
Itse siis vuorotyössä ja juuri mietein että välillä täytyisi viedä n. 6.30 ja hakea voisi 15.15. Mutta tosiaan ei päivittäin noin pitkää aikaa ja olen pyytänyt että vapaapäiväni olisivat arkena.

Meidän lapsella srk:n kerho 10.45-12.15 kerran viikossa, lisäksi käsittääkseni hoidossa on korkeintaan yksi kenellä jokin kerho voisi olla. Olen miettinyt juuri sitä mahtaako hoitotäti kuljettaa tai jos itse voisin kuljettaa niin onnistuisiko hoitoon vienti tarvittaessa sen jälkeen.
 
Enpä usko, että löytyy hoitajaa, joka voi tuollaiseen aikaan kuljettaa kerhoon. On niin huonosti ruoka-ajan tienoilla, ettei varmasti onnistu, ellei kerhopaikka ole todella lähellä. Meillä kävely kestää puoli tuntia...

Ja totta kai voit viedä hoitoon reilusti ennen aamupala-aikaa. Lapsesi vain sitten odottelee ruokaa siihen asti ja touhuaa jotain muuta.
 

Yhteistyössä