Ä
ääh hulluksi tuun
Vieras
Kertokaa mitä teen! Olen aloittanut seurustelun ihanan nelikymppisen miehen kanssa, jolla on yhteishuoltajuudessa kolme 9-12-vuotiasta lasta. Erosta on kaksi vuotta aikaa ja välit ihan ok lasten ja molempien vanhempien välillä. Ite oon kolmikymppinen ja lapseton.
Haluan (omiakin) lapsia edes yhden nyytin verran ja mies tuntuu niin oikealta, mutta hänelle on tullut hirveät epäilykset: haluaako enää lapsia ja jaksaako enää pikkulapsivaihetta? Mitä jos mekin erotaan? Ymmärrän että on ihan hyvä miettiä näitä, mutta tuntuu että mies tosiaan pelkää ja mun vakuuttelu että kaikki voi mennä myös HYVIN, ei riitä. Meillä on myös tutuissa nelikymppisiä pienten lasten vanhempia, jotka vaikuttavat todella väsyneiltä. Ja sitten kun miehen esikoinenkin alkaa olla jo murrosiässä.
Tuntuu surkealta jos suhde kaatuu tähän, mutta mies on väläytellyt nyt eroakin, ettei "halua estää mua". Ja minusta se puolestaan on luovuttamista, että hän ei vaan uskalla...että näin. Mutta kun ei toista voi pakottaakaan. Mitä tehdään? Onko kannustaviakin esimerkkejä?
Haluan (omiakin) lapsia edes yhden nyytin verran ja mies tuntuu niin oikealta, mutta hänelle on tullut hirveät epäilykset: haluaako enää lapsia ja jaksaako enää pikkulapsivaihetta? Mitä jos mekin erotaan? Ymmärrän että on ihan hyvä miettiä näitä, mutta tuntuu että mies tosiaan pelkää ja mun vakuuttelu että kaikki voi mennä myös HYVIN, ei riitä. Meillä on myös tutuissa nelikymppisiä pienten lasten vanhempia, jotka vaikuttavat todella väsyneiltä. Ja sitten kun miehen esikoinenkin alkaa olla jo murrosiässä.
Tuntuu surkealta jos suhde kaatuu tähän, mutta mies on väläytellyt nyt eroakin, ettei "halua estää mua". Ja minusta se puolestaan on luovuttamista, että hän ei vaan uskalla...että näin. Mutta kun ei toista voi pakottaakaan. Mitä tehdään? Onko kannustaviakin esimerkkejä?