Ihan ensimmäisenä toivotaan kovasti, että pieni vielä kääntyisi kun aikaa kumminkin on vielä reilusti
Omani kääntyi viimeksi noin rv37 pyllylleen, joten tilaa on vielä hyvän tovin..
Tuo perätila ei itsessään tarkoita sitä, että vauvalle lonkkaluksaatio tulisi. Meillä ei ole ollut neidillä lonkkien kanssa mitään ongelmaa vaikka muutaman viikon pyllyllään masussa kerkisikin istua.
Sektiosta. Jos päädytte suunniteltuun sektioon, mun käsityksen mukaan vauvan saa melko pian äidin rinnalle, jos mitään suurempaa ongelmaa ei ole. Hätäsektiossa esim. yöaikaan voi olla eritilanne, kun äiti saattaa joutua heräämöön.
Itselle tehtiin kiireellinen sektio kun vauva ei alkanut syntyä riittävän nopeasti ja vaikka vauva joutuikin lopulta ensin isän luo ja sitten hoitusujen luo osastolle, olin kyllä silti tyytyväinen kun sain terveen pienen vauvan. Ahdistavinta oli odotella yöllä pääsyä osastolle vauvan luo, mutta toisaalta kerkisin nukkua hyvin ja olin sitten pirteänä kun sain vauvan hoiviini.
Myöskään imetyksen onnistuminen ei tuosta perätilasta tai leikkauksesta ole kiinni
Voithan vaatia, ettei vauvalle anneta tuttia tai tuttipulloa, vaan jos tarve vaatii lisämaito annetaan hörppyyttämällä tai ruiskulla. Imetyksen kannalta on tärkeää että syöt riittävästi särkylääkettä jos joudut sektioon, ettei kivut hidasta maidon nousua ja pidät vauvaan mahdollisimman paljon vieressä. Ja koska esikoisen imetys epäonnistui vaatimalla vaadi saada paljon imetysohjausta ja tukea! Ja vaikka sairaalassa olo ahdistaisikin, etenkin sektion jälkeen siellä kannattaa oikeasti viettää aikaa useampi päivä. Kotona on yllättävän rankkaa laittaa ruokaa ja hoitaa vauvaa, miehen varaan en laskisi
Niin ja vaikka miehet on välillä itteki passattavia, auttaa kuitenkin ainakin hieman kun mies pitää koko 3vk lomaansa heti kun kotiudutte.
Itselläni ei ollut maidonnousun ja imetyksen aloittamisen kanssa mitään ongelmaa vaikka sektioon jouduinkin.
Ja jos alatiesynnytykselle ei ole mitään estettä, itse yrittäisin uudestaankin sitä vaikka vauva perätilassa olisikin. Sinulla kun vielä on jo synnytys takana, tiedät mitä pitää tehdä ja synnytyksen pitäisi muutenkin olla helpompi
Salissa on kuitenkin osaava henkilökunta ja leikkausvalmius on kokoajan jos tilanne vaatii, joten myös vauvan turvallisuutta ei tartte pelätä.
Puhu ihmeessä peloistasi äitipolilla suoraan ja kysele sektioon liittyvistä asioista!
Ja vaikka synnytys ei menisikään niin kuin itse haluat, muista että se pieni nyytti on siitä palkintona joka tapauksessa. Itselläkin on harmittanut jälkikäteen paljonkin kun en lasta saanut synnytettyä perätilassa vaan eipä tuo lapsukainen ole sen kummempi, vaan pelkästään oma kokemus synnytyksestä.
Kovatsi tsemppiä loppuodotukseen