Pelottelu alkaa, toivottavasti jää pelottelu asteelle, pitää vaan yrittää pitää pää kylmänä

Niin, ilman ehtojahan sinne osa meidän maan johtajista haluavat mennä, kysymättä kansalta yhtään mitään. Ei äänestetä natojäsenyydestä, eikä siihen liittyvistä ehdoista.

Mielestäni demokratia ei toteudu vaikka kansanäänestyksellä on valittu edustaja joka saa päättää joko äänestäjiensä ääntä vastaan tai puolesta, ihan miltä hänestä itse tuntuu. 4 vuotta on liian pitkä aika odottaa, että voi seuraavan kerran äänestää toista, mahdollisesti sopivampaa henkilöä, joka saattaa pitää lupauksensa. Mutta, mitään takeita tästä ei tietenkään ole että lupaus pidetään. Eikä sanktioita läpi päässyt tule saamaan, vaikka kääntäisi takkinsa ihan tyysti.
Tärkeissä kysymyksissä olisi tärkeää että kansan ääni otetaan huomioon suorin äänestyksin.

Ja yksi asia mitä jokaisen tulisi tiedostaa on, että me emme palvele valtiota vaan valtion tehtävä on palvella meitä.
Edustajat eli päättäjät ovat äänestäjillään töissä, ei toisin päin.

Ap, luulisi, että ennen syksyä ei tapahdu mitään koska tämä keissi olisi ilmeisesti tarkoitus ratifioida vasta syksyllä…
 
joo, aikansahan siihen menee, että luultavasti kesä saadaan olla rauhassa tai sitten ei
 
vierailija

Puolustuspolitiikassa kuten asehankinnoissa, hävittäjähankinnoissa, Natoon-liittymisessä... ovat asioita, joista päättävät ne ihmiset, jotka tietävät asiasta mahdollisimman paljon eli on kompetenssia. Ei ole yksittäisen kansalaisen juttu.
 
Kyllä Natoon liittymisestä tulisi järjestää kansanäänestys. Se tuhannen ihmisen otanta helsinkiläisiltä tietyn ikäisiltä ei ole varmasti monesta kovin validi otanta…
 
Puolustuspolitiikka ei ole huutoäänestyskysymys. Tai lippuäänestys. Ei ole koskaan ollut. Meillä on vahva kansallinen jaettu käsitys siitä, että maata puolustetaan ja että se tehtävä on annettu puolustusvoimille. Poliitikkojen tehtäväksi jää turvata puolustusvoimien toimintakyky parhaalla mahdollisella tavalla.
 
vierailija
Alkuperäinen kirjoittaja vierailijq post: 34051376:
Kyllä Natoon liittymisestä tulisi järjestää kansanäänestys. Se tuhannen ihmisen otanta helsinkiläisiltä tietyn ikäisiltä ei ole varmasti monesta kovin validi otanta…
Alle 65 vuotiailta vaan oli kysytty niissä gallupeissa.
 
vierailija
Niin, ilman ehtojahan sinne osa meidän maan johtajista haluavat mennä, kysymättä kansalta yhtään mitään. Ei äänestetä natojäsenyydestä, eikä siihen liittyvistä ehdoista.

Mielestäni demokratia ei toteudu vaikka kansanäänestyksellä on valittu edustaja joka saa päättää joko äänestäjiensä ääntä vastaan tai puolesta, ihan miltä hänestä itse tuntuu. 4 vuotta on liian pitkä aika odottaa, että voi seuraavan kerran äänestää toista, mahdollisesti sopivampaa henkilöä, joka saattaa pitää lupauksensa. Mutta, mitään takeita tästä ei tietenkään ole että lupaus pidetään. Eikä sanktioita läpi päässyt tule saamaan, vaikka kääntäisi takkinsa ihan tyysti.
Tärkeissä kysymyksissä olisi tärkeää että kansan ääni otetaan huomioon suorin äänestyksin.

Ja yksi asia mitä jokaisen tulisi tiedostaa on, että me emme palvele valtiota vaan valtion tehtävä on palvella meitä.
Edustajat eli päättäjät ovat äänestäjillään töissä, ei toisin päin.

Ap, luulisi, että ennen syksyä ei tapahdu mitään koska tämä keissi olisi ilmeisesti tarkoitus ratifioida vasta syksyllä…
Eikö sen pitäisi mennä niin, että suomalaiset päättää ja venäläiset kuuntelee. Muistaakseni ollaan itsenäisiä.
 
vierailija
Hän korosti, että jokaisen maan on tehtävä omat päätöksensä, mutta päätöksenteon ei tulisi tapahtua muiden maiden turvallisuuden kustannuksella.

Niiiiiiiiiiiiiiiin. Hupsista keikkaa. Länsimaalaiset on kaikki liberaaleja natsihomoja ja venäläiset pitää heiltä pelastaa.
 
Eikö sen pitäisi mennä niin, että suomalaiset päättää ja venäläiset kuuntelee. Muistaakseni ollaan itsenäisiä.
Kyllä - näin juuri: suomalaisten tulisi päättää itse.
Suomen tulee myös ylläpitää hyvät diplomaattiset suhteet muihin maihin ja olla fiksuja - joskus jopa ovelia, jotta pärjätään eri kulttuurien kanssa. Meidänkin tulisi hyötyä, eikä olla vain antavan osapuolen roolissa.
On osattava olla itsekäskin, ja tärkeimpänä: pidetään huolta ensisijaisesti Suomesta ja suomalaisista!💙🇫🇮🤍

Jos edellä mainitut eivät luonnistu niin monikansalliset organisaatiot eivät ole hyvä/kannattava paikka Suomelle!
 
vierailija
"Teollisuuden Voiman mukaan vartija oli havainnut kumiveneen ja sukeltajia Eurajoen Olkiluodon ydinvoimalan edustalla lauhdevesien purkuputken lähistöllä sunnuntaina.

Myöhemmin selvisi, että sukeltajat olivat porilaisia urheilukalastajia. He eivät missään vaiheessa rantautuneet maihin.

Alueella on periaatteessa oleskelukielto, mutta TVO on sallinut kalastuksen vesialueella. Sukeltajilta on kuitenkin vaadittu etukäteen hankittu lupa, jota porilaiskalastajilla ei ollut.

TVO:n mukaan se tiedotti tapauksesta poliisille, mutta varsinaista rikosilmoitusta ei tehty.

Ylen tietojen mukaan keskusrikospoliisi on käynyt alkuviikolla Rajavartiolaitoksen avustamana Olkiluodossa varmistamassa, että alueella kaikki on turvallisuuden suhteen kunnossa.

Myös KRP vahvistaa, ettei tapauksesta ole tehty rikosilmoitusta."
 
Yhteistyössä