N
nipa90
Vieras
Asun rivitaloasunnossa ja naapurini on nyt alkuvuodesta lähtien käyttäytynyt todella pelottavasti. Kyseessä on kolmikymppinen, yksinäisen ja vähän syrjääntyneen oloinen (vaikka eihän ulkonäöstä oikeasti tiedä) mieshenkilö.
Siitä lähtien, kun muutin nykyiseen asuntooni, kyseinen mies on keksinyt toistuvasti valitettavaa elämästäni. Hän on laputtanut postilaatikkoani usein kirjein, joista ensimmäiset olivat ystävällissävyisiä, joskin kummallisia (pyysi olemaan mm. kuuntelematta tietyn tyylilajin musiikkia asunnossani ja kielsi soittamasta pianoa myös päiväsaikaan), mutta jotka nyt ovat muuttuneet suoranaisesti uhkaaviksi (haukkumista ja uhkailua). Hän mm. hakkaa asuntojemme välistä seinää sekä öisin että päivisin, vaikka täältä ei välttämättä minkäänlaista ääntä kuuluisikaan, ja viime aikoina hän on myös seuraillut minua parkkipaikallamme.
Alkuvuodesta lähtien kyseinen henkilö on toistuvasti myös mm. ilmoitellut poliiseille olemattomasta metelistä (poliisit ovat useammin kuin kerran saapunut asunnolleni niin, että olen herännyt ovikellon soittoon) ja yrittänyt tehdä minusta aiheettoman rikosilmoituksen, jossa väitti kuulleensa seinän läpi minun uhkailevan häntä.
Nyt viime yönä, saavuttuani kahden ystäväni kanssa illanistujaisista, soitti kyseinen naapuri jälleen kerran paikalle poliisit (katsellessamme televisiota vaimealla äänenvoimakkuudella). Mainitsin poliisille siitä, että olen useampaan kertaan joutunut heräilemään naapurin paukutukseen, enkä näin ollen usko hänen kuulemiensa äänien kantautuvan asunnostani. Poliisi ilmeisesti kävi myös naapurin asunnolla, sillä naapuri on käyttäytynyt kotihälytyksestä lähtien todella uhkaavasti; hän on paukuttanut aamuseitsemästä lähtien asuntojamme erottavaa seinää nyrkillä tasaisin väliajoin, jonka lisäksi olen välillä kuullut hänen vihaista huutoaan seinän toiselta puolelta. Hän myös kävi hakkaamassa ovikelloa nukkuessamme, mutta kukaan meistä ei uskaltanut avata ovea.
Olen jo irtisanonut asuntoni ja muuttamassa toukokuussa kauas täältä, mutta tällä hetkellä oloni on todella turvaton kodissani. Kannattaisiko minun ilmoittaa polisiille tuosta seinän hakkaamisesta ja raivoamisesta, vaikka se tapahtuukin päiväsaikaan? Päiväsaikaanhan metelöinnistä ei sinänsä voi valittaa, mutta naapurin käytös tuntuu minusta todella uhkaavalta.