Pelottaa

[pietu-]

Sen ohella, että pelottaa, jos mahdolliset tulevat hoidot eivät auta lapsettomuuteen, pelottaa myös itse mahdolliset hoidot... Nyt on vähin erin nostaneet päätään nämä tuntemukset ja olo on todella sekava. Tuolla toisaalla myöskin kerroin siitä, miten clomifenit ovat tässä kierrossa pistäneet koko mielen ja vähän kehonkin sekaisin.. Eletään siis kp 8.

Onko muilla samoja tuntemuksia hoitojen suhteen? Miten olette päässeet yli.. Itsellä välillä käynyt mielessä jopa se, etten uskaltaisi ollenkaan mennä.. :\| :ashamed:

 

[feger]

Joo, minuakin pelottaa kovasti.
Pelkään, riittävätkö rahat, ovatko hoidot hirvittävän rankkoja, kuinka pitkälle joudutaan menemään jotta raskaus lähtisi käyntiin.... :snotty:

 

[Rääkynä]

Ihmisen on aivan tervettä pelätä, mutta aina kannattaa kuitenkin huomioida realiteetit. Hoitoja tehdään todella paljon ja lääkäreillä on hyvä asiantuntemus johon voi luottaa hoidon eri vaiheissa.
Itse olin hoidoissa noin 7 vuotta sitten ja pelotti niin vietävästi. Kaikki sujui kuitenkin odotettua paremmin (olin IVF-hoidossa), mitään ikäviä sivuvaikutuksia tai muutakaan ikävää ei hoidoista seurannut. Oikeastaan pahin ja raskain aika oli alkioiden siirron jälkeiset kaksi viikkoa kun piti odottaa onko raskaana vai ei. Tulos oli positiivinen vaikka en sitä pitkään aikaan uskonut, mutta uskottava oli kun maailmaan tupshti aikanaan kaksi vauvaa :attn:

 

[Vinita]

Samoja pelkoja tässä mietitään. Kun on vetänyt e-pillereitä 10v (näköjään turhaan) ei todellakaan tekisi mieli tunkea mitään ylimääräistä lääkettä tai hormonia itseensä. Oma loppupäätelmäni on, että ei ole vaihtoehtoja. Pelottaa niin maan #&%?$!*, mutta en saa rauhaa ennen kuin kaikki mahdolliset keinot on käytetty. Jos meitä joskus onni potkaisee niin uskon, että vastaus on, että "kyllä kannatti". Jos ei, niin ei ole ainakaan jossiteltavaa. Eli me mennään eteenpäin niin kauan aikaa kun mun pää kestää (mikä ei välttämättä ole pitkään . )

 

[pure love]

Mä taas odotan kaikkea innokkaasti kun lapsen kaipuu on niin valtava. Välillä on kyllä pelkoja siitä jos mikään ei siltikään auta eikä omaa lasta saada...
Todella surullista olisi, mutta ollaan miehen kanssa päätetty, että lapsia me tulemme vielä saamaan...omia tai adoptoituja.

Rankkaahan se tietysti tulee olemaan niin henkisesti että fyysisesti, mutta kaikkeni tulen tekemään jotta olisi edes mahdollisuus saada pienokainen.

 

[pietu-]

En tiedä.. lieneekö osittain ihan silkkaa sairaalapelkoa tai jotain vastaavaa. Minulla on takana leikkausjäljen tulehtuminen, kovakourainen gyne (naisten polilla), erilaisia tulehduksia... Sekin painaa päälle.

Ja juuri tuo pään kestäminen. Nyt jo tuntuu, että voi jestas! Ja se, että ainoa tuki ja turva on nämä vertaiskanavat...

Kiitoksia teille.

 

[vesseli-80]

pietulle ja kaikille muille "tuskaileville" vain voima haleja :hug:

itse olen toki tietysti harmissani tilanteesta mikä on ja joskus tulee itkukohtauksia ja muuta, mutta yleisesti olen kyllä positiivisella mielellä, myös tässä lapsihankkeessa....

itseäni ei pelota mikään tutkimus,tottakai jännittää, mutta kuten joku edellä sanoi, odotan innolla niitä koska tiedän niistä olevan hyötyä(huom, TIEDÄN )

mitä nopeaamin kaikki hoidot ja muut tulisivat ja sen joutuu kestämään, sitä opeammin se pienokainen valloittaa sydämemme ja vie vapaa-aikamme

:heart: