Itsellä on vähän samat ongelmat, että mistä sen jouluilon saa.
Tee se mikä tuntuu hyvältä, mistä tulee hyvä mieli.
Monesti kuolematilanteissa se ensimmäinen vuosi on pahin. Ja sitten se helpottaa. Tai itselle se oli niin. Piti käydä jokainen päivä läpi. Ja vaikka oma lapseni aikanaan jäi eloon kun syntyi ennenaikaisesti niin mun piti käydä siitäkin se jokainen päivä läpi. Ongelmia hänen kanssa tuli ja masennuin myös ja syvästi. Romahdin totaalisesti. Ja vieläkin kun kaiken pitäisi olla kunnossa, pelkään että kun viime joulu oli hankala, niin pilaanko mä kaikkien joulun tänäkin vuonna. Tosin pelkäsin sitä, pilaanko mä meidän perheen kesäloman kun pilasin sitä edellisen. Mutta en pilannut kesää ja nautinkin siitä tänä vuonna. Itse pidän mottona sitä, että ei voi elää jos pelkää. Pelko on kohdattava, vain siten siitä pääsee ylitse. Mutta pitää silti kuunnella itseään.
Mutta en osaa muuta sanoa kuin ne tunteet pitää käydä läpi ja tuntea. En suosittele niiden kieltämistä, itke jos itkettää, naura jos naurattaa. Jos tuntuu, että et halua mennä, et mene. Jos tuntuu että pystyt menemään äidillesi menet. Mene sen mukaan mitä sisältä tuntuu.
Haudoilla ei ole pakko juuri jouluna käydä, jos se tuntuu vaikealta. Voit mennä sinne joulun jälkeen. Jos niin on helpompi. Ei kuolleet välitä, koska siellä käy.
Joten itse teen niin, mikä itsestä tuntuu tänä jouluna parhaimmalta. Lahjon tuntemattomia, yritän saada luotua heille jouluilon, lahjon tuntemiani, annan läheisilleni palan itseäni eli aikaa. Ehkä se sieltä tulee, kun joulumusiikkeja tarpeeksi kuuntelee ja syö sen laatikon. Näkee omien lapsien riemun joulusta. Ehkä se syntyy siitä.