Pelottaa jos kaikki ei ookaan mahassa hyvin :(

[vainoharhainen]

Kolmas raskaus ja 18. viikko menossa... elonmerkit oon viimeks nähny niskapoimu-ultrassa. seuraavan kerran oon menossa reilun 2 viikon päästä rakenneultraan ja neuvolaan vasta rv 23 kai... Eikai mun maha kasvais jos vauva ei ois elossa? Tokan lapsen liikkeitäkin tunsin kyl tosi heikosti ennen rv 20....

 

[m]

tiedän tunteen. ennen ko aloin jonkinkaanlaisia
liikkeitä tunteen olin "aivan varma" koko ajan että
kaikki on pielessä. mutta kyllä hän sielä porskuttaa
nyt 19+3

 

[katariina00]

sama vika..mä kävin viimeks perjantaina kuuntelee neuvolassa sydänääniä ja hyvin jyskytti, silti nyt jo taas olo että ei siellä enää ole elämää..koska sitä voiskaan vaan rauhoittua luottamaan tähän pieneen elämään :ashamed: :heart:

 

[m]

sama vika..mä kävin viimeks perjantaina kuuntelee neuvolassa sydänääniä ja hyvin jyskytti, silti nyt jo taas olo että ei siellä enää ole elämää..koska sitä voiskaan vaan rauhoittua luottamaan tähän pieneen elämään :ashamed: :heart:

ei ilmeisesti ikinä..:/

 

[muumi]

Täysin samanlainen olo! Kohta 18 viikkoo täynnä ja taas on epäusko valloillaan, kun neuvolakäynnistä on pari viikkoa ja liikeitä ei vielä tunnu. Esikoista oottelen.

 

[minä vaan]

sama vika..mä kävin viimeks perjantaina kuuntelee neuvolassa sydänääniä ja hyvin jyskytti, silti nyt jo taas olo että ei siellä enää ole elämää..koska sitä voiskaan vaan rauhoittua luottamaan tähän pieneen elämään :ashamed: :heart:

Kyllä minullakin meni siihen, että vasta kun liikkeet alkoivat tuntumaan niin sitten ei enää stressannut. Nyt kun kuitenkin joka päivä liikkeistä tietää, että elossa ollaan =)

 

[kkki]

muistan tunteen, enkä uskaltalnu kuitenka puhua siitä kellekään..rakenneultran jälkeen ku olin silminnähden rauhallisempi ja levollisemman olonen ja onnellisempikin niin sit vasta juttelin tuntemuksista miehellekin..se sanokin sit että hän vähän ihmettelikin ku oli ollu niin vaisu hetken aikaa, yleensä ku en murehdi oikein mistään..

Mut oli se sit ihana tunne nähdä pikkuset huitomassa siellä masussa r-ultrassa, molemmat kunnossa

 

[muumi]

Mäkään en oikeastaan viiti kauheasti muille puhua ahdistuksestani. Etenkin kun on jo yks keskenmeno alla, sitä jotenkin vain odottaa viikkojen kuluvan äkkiä ja mahdollisimman huomaamatta.

Yks positiivinen asia tässä tietty on. Oon muuten ihan kauhea stressaaja, mutta nyt kun on tällainen jättisuuri pelko taustalla, en kerkiä tai jaksa murehtia mitään arkisia juttuja. Mies oli tässä äsken ihan hirveän stressaantunut työasioista ja muistakin keskeneräisistä jutuista ja kerrankin osasin sitä tosi hyvin lohduttaa, kun löysin kaikkiin ongelmiin ratkaisun... Ei ole ongelmaa, jota mä en ratkoisi, kun mun suurin pulma on miettiä hiljaiset hetket, onko mahassa elämää vai ei.

 

[ec]

En siis ole ainoa.. Toista odotan ja nyt viikkoja 17+6 ja viimeksi olin neuvolassa pariviikkoa sitten. Hirveä stressi että onko mahassa ketään enää hengissä =(
Olen jo miettinyt soittavani neuvolaan ja kysyväni josko voisin mennä kuntelemaan sydänääniä sinne.. En ole myöskään kenellekkään puhunut mietteistäni. Miehelle toki voisi puhua muta en halua huolestuttaa häntä tuntemuksillani. Rakenneultraa odotellessa siis...