pelkään uutta raskautta

[minni]

minulla on takana yksi synnytys ja kaksi peräkkäistä keskenmenoa jonka väli oli jopa kaksi vuotta.ei turhan tiuhaan tärpää.eka kesken meno huomattiin että oli kohtuun kuollut vk 10 ja kaavintaan.en saanut kipu enkä tulehdus lääkkeitä.tuli kova kuume ja kipu.päivän päästä eri sairaalaan kyssiin jossa todettiin täysin epäonnistunut kaavinta ja 5 cm kohtu haava.meni 2 vuotta ja spontaani keskenmeno vk 5.nyt pelkään kuolakseni.olemme toista lasta yrittäneet 5 vuotta.entäs jos se ei koskaan onnistu.pelkään rakasteluakin en halua enää raskaaksi.kun luen toistenkin kertomuksia niin pelko kasvaa mutta en voi olla lukematta.toivunko koskaan ennalleni??tiedän että lapsi on luojan lahja.ehkä en vain ole valmis sitä lahjaa kantamaan. kiitollinen olen ensimmäisestäkin silmäterästäni.

stemppiä ja voimia teille kaikille saman kokeneille :hug:

 

[meeeeee]

Itse en pelkää raskautta, vaikka viime keskenmeno olikin rankka kokemus
fyysisesti ja toki psyykkisestikin. Kannattaa hakea apua esim. gynekologilta,
jos uutta raskautta ei kuulu. Itse hakisin, jos miehen saisin mukaan.
Myös psykologin kanssa juttelu saattaa auttaa näihin tuntemuksiin. Masentuminen ei ole vieras asia keskenmenon kokeneelle. Epäonnistuminen luonnolliseksi koetussa asiassa on suuri pelon aihe ja jopa häpeä.

 

[pure love]

Tiedän tunteen...
Itse olen kokenut km rv7+3 ja kohtukuoleman rv25 eikä eläviä lapsia ole.
Nyt ollaan menossa ensimmäiseen inseminaatio hoitoon ja toivon todella että saataisiin plussa kun ei ole yli vuoteen tärppi käynyt ja silti pelottaa, raskaaksi tulo...
Pelottaa se, että jos seuraavakin raskaus päättyy huonosti ja sitä sitten miettii mitenkä siitä sitten pääsisi yli.
Mutta me tahdotaan miehen kanssa niin paljon lapsi/lapsia, että uskalletaan vaan ottaa se riski koska toista vaihtoehtoa ei ole saada oma biolapsi.

:hug: sinulle!!!

 

[Tintti]

Tuttu tunne!

Minulla yksi lapsi ennestään, tämä toinen keskenmenoon päättynyt raskaus sai alkunsa kevyillä hoidoilla. Raskaus oli tuulimuna, sain lääkkeellisen tyhjennyksen, kaikki materiaali ei kohdusta poistunut ja sitten hätänä kaavintaan kun tuli sellaiset syöksyvuodot. Nyt kaavinta ohi ja yks "syöksy" tullu->sairaalareissu taas kerran.

Voin vakaasti sanoa ettei enää koskaan! Sekä henkisellä puolella mutta ennenkaikkea fyysisellä puolella niin kammottava kokemus etten toista kertaa kestäisi.

Eli meille ei biologisia lapsia tule! Lääkäri sanoi(kun oli puhunut et vielä ehtii kun oon niiin nuori ja ilmoitin ettei tule tapahtuu) et "älä sano ei koskaan" mutta tässä asiassa minun on helppo sanoa ei koskaan.

Toki tunnen kamalaa surua tämän toiveen/haaveen menettämisestä mutta me siirrytään adoptio-vaihtoehtoon kuitenkin hyvillä mielin(se on taustalla ollut jo aiemmin vaihtoehto hoidoille) ja jos sekään ei jostain syystä ole se tapa jolla meille lapsi suodaan niin sitten pohdimme sijaisvanhemmuuden tai yksilapsiseksi jäämisen välillä.

Itse olen päätökseni kanssa saavuttanut mielenrauhan(mies on asian myös hyväksynyt, ollaan siis asiasta puhuttu) ja osittain siksi raskaana olevat ystävät/toisten pienet vauvat eivät saa aikaan itkunpuuskia tai surua ja katkeruutta.

Jokainen tekee oman ratkaisunsa mutta tämä on ollut meille ilman muuta oikea ratkaisu!

Voimia kaikille keskenmenon kokeneille!!! :hug: