V
"vieras"
Vieras
Olen ollut nyt kaksi kuukautta pienen pojan äiti ja pelkään pilaavani hänet, vaikka ajatus on järjetön. Pelkään että tahattomasti omalla toiminnallani aiheutan hänelle jonkin elinikäisen häiriön (alakuloinen luonne tms.).
Ensinnäkin en tiedä juttelenko vauvalle tarpeeksi. Esimerkiksi nyt olen koneella ja syön aamupalaa ja vauva makoilee vieressä sohvalla tarkkaillen ympäristöä ja viuhtoo samalla raajojaan enkä puhu hänelle mitään. Kuinka paljon vauvalle pitää puhua? Onko ok olla välillä ihan vain hiljaa, vaikka vartinkin verran?
En myöskään tiedä osaanko tarjota hänelle tarpeeksi virikkeitä. Sitterissä poika ei tykkää olla, joten usein hän makoilee sohvalla kyljellään ja sohvalta pälyilee ympärilleen. Pojan ollessa hereillä juttelemme välillä niin että otan hänet jalkojen päälle makaamaan, tuijottelemme toisiamme, juttelemme ja hymyilemme. Aina kun hän hymyilee uskallan taas luottaa siihen etten ole ainakaan vielä pilannut häntä. Mutta aina kun poika itkee, pelkään pilanneeni hänet.
Nyt kun luen tätä tekstiä ymmärrään kuinka järjettömiä ajatukseni ovat. Pitää kai ottaa asia puheeksi neuvolassa. Onko täällä ketään muuta, joka olisi kärsinyt samasta tai edes vähän samanlaisesta pelosta?
Ensinnäkin en tiedä juttelenko vauvalle tarpeeksi. Esimerkiksi nyt olen koneella ja syön aamupalaa ja vauva makoilee vieressä sohvalla tarkkaillen ympäristöä ja viuhtoo samalla raajojaan enkä puhu hänelle mitään. Kuinka paljon vauvalle pitää puhua? Onko ok olla välillä ihan vain hiljaa, vaikka vartinkin verran?
En myöskään tiedä osaanko tarjota hänelle tarpeeksi virikkeitä. Sitterissä poika ei tykkää olla, joten usein hän makoilee sohvalla kyljellään ja sohvalta pälyilee ympärilleen. Pojan ollessa hereillä juttelemme välillä niin että otan hänet jalkojen päälle makaamaan, tuijottelemme toisiamme, juttelemme ja hymyilemme. Aina kun hän hymyilee uskallan taas luottaa siihen etten ole ainakaan vielä pilannut häntä. Mutta aina kun poika itkee, pelkään pilanneeni hänet.
Nyt kun luen tätä tekstiä ymmärrään kuinka järjettömiä ajatukseni ovat. Pitää kai ottaa asia puheeksi neuvolassa. Onko täällä ketään muuta, joka olisi kärsinyt samasta tai edes vähän samanlaisesta pelosta?