pelkään kuolevani synnytykseen!!

[junni]

Esikoinen nyt 6v ja toisen lapsen laskettuaika toukokuussa. Nyt aika usein tulee pelottava tunne että kuolisin synnytykseen. Mietin koko ajan sitä että kuinka mies pärjäisi esikoisen kanssa ja että tyttö ei pärjäisi ilman äitiä jne. En tiedä miksi pelkään näin kovasti.

Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla. Meni ihan ok muuten mutta minulle tuli normaalia suurempi verenvuoto. Sittemmin selvisi että on lievä vuototaipumus. En tiedä johtuuko pelko tuosta vai muuten vaan. Muutenkin pelkään erinäisiä asioita...syöpää jne. Pitäiaiköhän tästä jo puhua lääkärissä..!?

 

[puhu!]

Puhu peloistasi neuvolassa. Jos raskaana olet ja lapsen haluat niin sun on pakko synnyttää se,joko sektiolla tai alateitse. Tekstistäsi sai sen käsityksen että pelkosi on niin vahva tunne ettei se väisty nettipalstan tuella,tarvitset ammattiapua.

Mikä on "lievä vuototaipumus"? Mitä se tarkoittaa ja mistä johtuu? Mulla itselläni veri hyytyy "huonosti" eli pienikin haava saattaa vuotaa pitkään. Esikoista odottaessani tästä tuli puhe hammaslääkärini kanssa ja hänen neuvostaan mainitsin asiasta synnärillä (en muista sanoinko rakenneultrassa vai synnytys-suunnittelu-keskustelussa).

 

[dsf]

Niin, onhan niitä äidin kuolemiakin joskus tapahtunut kun on synnyttänyt. Ei usein mutta joskus, voithan kysyä seuraavalla neuvola käynnillä että jos saisit ajan psykologille, tai jollekin päätohtorille kun kuvittelet että kuolet pian. Nuo on vakaviua asioita ja niiden kanssa ei kannata alkaa leikkimään, jos oikein pahaksi menee ajatukset niin tee itsestäsi ls-ilmoitus.

 

["aloittaja"]

Puhu peloistasi neuvolassa. Jos raskaana olet ja lapsen haluat niin sun on pakko synnyttää se,joko sektiolla tai alateitse. Tekstistäsi sai sen käsityksen että pelkosi on niin vahva tunne ettei se väisty nettipalstan tuella,tarvitset ammattiapua.

Mikä on "lievä vuototaipumus"? Mitä se tarkoittaa ja mistä johtuu? Mulla itselläni veri hyytyy "huonosti" eli pienikin haava saattaa vuotaa pitkään. Esikoista odottaessani tästä tuli puhe hammaslääkärini kanssa ja hänen neuvostaan mainitsin asiasta synnärillä (en muista sanoinko rakenneultrassa vai synnytys-suunnittelu-keskustelussa).

miten sulla huomioitiin tuo vuototaipumus? Mullakin tulossa ylim. Käynti äitipolille rv 37 tai jotain tuon vuoksi. Ilmeisesti siis jokin trombosyyttifunktiohöiriö. Runsasta vuotoa hampaanpoiston yhteydessä esimerkiksi. Normihaavat ei vuoda normaalia enempää.

Täytynee ottaa pelot neuvolassa vielä puheeksi.

 

["..."]

Mulla on ollu samaa joka raskaudessa. Ja tässäkin raskaudessa asia käy välillä mielessä. Olen justiinki kuvitellu ja surru että miten mies ja lapset pärjää jos kuolen. Mutta ku synnytys on käynnistyny niin sitä ei oo enää ehtiny miettimään. Kävin edellisessä raskaudessa pelkopolilla ku ahdisti niin koko raskaus ja erityisesti se synnytys. Nyt paljon paremmat fiilikset ku ed. synnytys meni niin hyvin. Ite oon aatellu et johtuu siitä et synnytys tilanne on niin arvaamaton, eikä kauheesti voi ite vaikuttaa sen kulkuun. Ei voi päättää että en synnytäkkää. Siinä on niin muitten armoilla tavallaan ja herkkänä. Mutta luotetaan siihen että hyvin se menee.. Sitä ku alkaa miettimään että musta tuntuu että kuolen siihen ni sitte alkaa uskomaan että niin oikeesti käy. Tsemppiä raskauteen ja synnytykseen, kannattaa tosiaan puhua neuvolassa ja pyytää päästä vaikka sinne pelkopolillekki.

 

[Kdl]

Mulla oli ekasta tosi pahana toi kuolemanpelko. Olin siis aivan varma, että kuolen. Olin aivan varma, että synnytykseni menee näin: ensin rutkasti yliaikaa, sitten joudun käynnistykseen, sekään ei auta ja joudun sektioon, ja siihen kuolen sitten. Noh, hommat meni juurikin niin miten olin pelännyt. Leikkauspöydällä huomattiin, että kohtuni on revennyt. Ajattelin, että tämä oli nyt tässä. No ei ollut, sen jälkeen tuli paha kohtutulehdus, ajattelin, että Nonni, nyt se kuolo korjaa. En tehnyt muuta kuin valvoin ja katsoin lasta, koska olin varma, etten häntä kohta enää näe.
Kotona sama jatkui, valvoin ja katsoin vauvaa. Pysyttelin väkisin hereillä ja jos nukahdin, niin heräsin henkeä haukkoen. Ravasin lääkärissä puutumisoireiden takia, ja vaikka lääkärit vakuuttivat, että kaikki johtuu vain todella jumissa olevista lihaksistani, en uskonut, vaan odotin sitä kuolemaa.
Lopulta menin juttelemaan neuvolapsykologille, siellä kävin jonkun aikaa, ja tottelin lääkärin ohjeita niskojen ja selän jännityksen helpottamiseksi, ja siitä pikkuhiljaa rupesi oireet ja pelko häviämään.
Mutta tosiaan, mulla meni pelko tosi pitkälle ja olisi pitänyt aiemmin lähteä puhumaan asioista.