Peitteistä kurkussa, mitä voi olla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hermostuttaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hermostuttaa

Vieras
Lapsi sairastui viime sunnuntaina, sairastaminen alkoi illalla kovalla pääkivulla. Maanantai aamuna kurkku oli kipeä, ei pystynyt nielemään. Kurkussa näkyi punoitusta ja punertavaa näppyä. Tiistaina soitin terveyskeskukseen, eivät ottaneet vastaan, kun sanoivat, että katsotaan vielä. Kurkku kipeä torstaihin saakka, nielussa turvotusta ja punoitusta sekä kuume nousi. Buranaa syönyt, niin on pystynyt syömään. Soitin tk:n ja käytiin hoitajalla, joka otti angiinatestin ja katsoi tulehdusarvot. Ei kumpaakaan. Hoitaja sanoi, että tosi usein ei testissä angiina näy. Illalla nousi korkea kuume ja näppylät muuttuivat valkoisiksi. Käytiin tk:ssa uudelleen, kun kurkku tuskastuttavan kipeä. Otettiin angiinatesti, mutta ei ollut.

Tänään valitti korvakipua ja vein lapsen päivystykseen, kun ei enää ollut hoitajalle eikä lääkärille aikoja. Käytiin lääkärille näyttämässä. Lääkäri totesi, että ihan siistiltä näyttää kurkku, korvassa punoitusta ja siihen määräsi tippoja. Kyselin nieluviljelystä, kun sitä ei vielä ole tehty, niin lääkäri sanoi, että näitä flunssia tulee ja menee, ei niitä kannata alkaa hoitamaan.

Mietin tässä vain, että onko muilla nyt ollut samanlaista ja onko saanut vastaavaan jotain muuta diagnoosia, kuin angiina. Mietin vain, että missä tilanteessa se viljely sitten otetaan, jos ei tässä?
 
No meillä otetaan kyllä yleensä samalla sekä pikanieluviljely (joka siis positiivinen jos A-ryhmän streptokokki kyseessä) sekä normaali nieluviljely jossa näkyy myös muun ryhmän streptokokit. Tuon vastauksen valmistumisessa kestää yleensä pari vuorokautta.
Voi tosiaan olla kyseessä em enterorokko tai sitten mononukeloosi eli "pusutauti" joka on myös viruksen aihettama ja voi olla tosi kivulias kurkku. Yleensä kyllä jos kyseessä olisi "kunnon angiina" niin tulehdusarvo kyllä nousisi, varsinkin kun noin monta päivää jo sairastanut.
 

Yhteistyössä