Olen menettänyt ystävän viime kuussa, kuoli maksasyöpään. Murehdin ja itken hänen kohtaloaan, mutta kuitenkin asia tuntuu luonnolliselta, kaikkihan me täältä lähdemme. Viikko takaperin kuulin, että entisellä kotipaipaikkakunnallani tuntemani perheenisä on käyttänyt pientä 3 vuotiasta tytärtään seksuaalisesti hyväksi eli ollut sukupuoliyhteydessä oman pienen lapsensa kanssa!!! Mies sai lyhkäsen tuomion, 3 vuotta linnaa. Tapaus on kauhea, enkä saa hetkeäkään rauhaa ajatukselta mitä mies on tehnyt. Minulla on kauhea ahdistus sen pienen lapsen takia mitä hän on joutunut kärsimään. Miten tuollaisen jälkeen voi enää elää normaalia lapsenelämää. Tunnen suunnatonta vihaa sitä miestä kohtaan!! Ystäväni menetys ei tunnu niin riipivältä ja raastavalta kuin tämä järkyttävä tapaus, joka on niin luonnoton ja pervo kuin vain voi olla. Ei tiennyt mies miten monen elämän hän pilasi, osa hänen sukulaisistaan on joutunut psykiatriseen hoitolaitokseen, osa koettaa elää normaalia elämää. ja jopa me puolitutukin taidamme tarvita ammattiauttajaa. Ahdistaa! Ahdistaa!