PCOS ja raskautuminen

@Hypsy ohhoh! 14pv? Tulisko se nyt sit parin päivän aikana kun olet kerta lopettanut kuurin.

Hain letrot tänään apteekista, vaikken aloita niitä vielä melki kolmeen viikkoon. Mutta mulla ei nyt ollutkaan sit ohjeistusta minä päivinä niitä otetaan (n) käyn vähän väliä kanta.fissä katsomassa onko sinne tullut ohjeistusta, mut eeeeei. Pitänee varmaan soitella polille vielä tämän vuoden puolella
Joo, gyne kyllä vanno, että vuoto alkaa, ehkä jo kuurin aikana tai viimeistään sen jälkeen, mut ei ainakaan vielä ole alkanut vaikka on tuhrutellut ja jomottanut ainakin viikon. o_O

Mäkin tajusin, etten saanut ohjeita terolutien jatkokäyttöön, eikä taida kantaankaan tulla tekstiä, kun kävin yksityisellä. Toivottavasti meillä on seuraava käynti ennen niiden aloittamista, vaikka suunnilleen samalla systeemillä kai kaikki niitä käyttävät.
 
Mullekaan ei varsinaisesti enää määrätty teroja letrojen kanssa, mutta niissä kierroissa joissa letrot eivät ole tuottaneet ovulaatiota, olen sitten aloittanut vuodot teroilla. Muuten olisi varmaan joutunut odottelemaan uutta kiertoa sen +60pv. Mutta tero-kuureista on ultrauksen yhteydessä sovittu, jos mitään ei ole tapahtunut.
 
@Disco Volante @Hypsy
Niin, siinä on hyvä kun on niitä ultria niin voi puhua sit seuraavastakin kierrosta. Mä olen siis syönyt teroja 1 päivässä 10pv ajan ja olen aloittanut siinä kp 30 kuten lääkäri on ohjannut. Että kyllä niissä pieniä heittoja taitaa olla. Kerran mulla on tullut menkat kuurin alkupuolella mutta muuten ovatkin tulleet vasta kun kuuri on loppunut.
 
No niin taas käyty ultrassa toteamassa etteivät letrot tehneet tässä kuussa mitään. Hassua, koska viime kuussa aiheuttivat ovulaation jo kp9 tai 10. Huomasin kuitenkin vähän yllättäen, että painoa on tullut syksyn mittaan pari kiloa, vaikka olen taputellut itseä selkään säännöllisestä liikunnasta. Sain nyt sit metforemin avuksi painonpudotukseen. Ja vaikka mun painoindeksi on nyt 25,6 eli ei kauheen paha, niin PCO:n kanssa pienikin painonpudotus voi vaikuttaa hormonitoimintaan. Nyt pidän siis pari kuukautta yritystaukoa, ja keskityn painonpudotukseen.
 
Viimeksi muokattu:
@Disco Volante Mielenkiintoista, kehottiko lääkäri pudottamaan painoa? Olen itse miettinyt samaa, että auttaisiko. Painoindeksi taitaa mulla olla samaa luokkaa kuin sinulla, joten parin kilon pudotus normalisoisi painoindeksin eikä varmaan olisi hirveän iso homma :) Kysyin tästä lääkäriltä edellisellä käynnillä, mutta hän kehotti välttämään painonpudotusta stressin vähentämiseksi.
 
@emmilliina Joo, kyllä kehotti, mutta mulla on nyt tilanne se, ettei letroja välttämättä kannata enää jatkaa, kun niillä on saatu ovulaatio aikaan vain joka toinen kerta. Seuraava steppi olisi ollut pistoshoidot, joihin en halua. Olen muutenkin jo aika kyllästynyt tähän koko hommaan, tekisi mieli jo luovuttaa. Päädyttiin siksi siihen, että pidän taukoa hoidoista ja keskityn painonpudotukseen pari kuukautta, kokeillaan sitten vielä letroja. Ja joissain lähteissä lukee, että jo pienikin painonpudotus parantaa tilannetta PCO:n kanssa, eli eihän sitä tiedä jos tärppää ihan jo senkin ansiosta, saati jos letrot lähtevät toimimaan paremmin.

Mitään indikaatioita ei tuon metforemin kannalta ole orastavasta diabeteksestä, olen 5v sisään ollut sokerirasitustestissä ja verensokerit ovat reilusti viitearvoissa. Mutta kaikki apu kyllä kelpaa minkä voi saada! Tein tuossa jo jonkinlaista puntti-suunnitelmaa ja ruokavaliota kelpaa vähän siistiä.
 
@Disco Volante Olikos sulla siis metuja määrätty?
Mä jatkan tätä painonpudotusta, mutta paino putoaa kyllä todella hitaasti. Nyt olen ollut kipeäkin, enkä ole päässyt liikkumaan. Kesti hirveän kauan ennen kuin aineenvaihdunta lähti liikkeelle. Luulen myös et metut buustaa sitä. Mutta tuntuu että stressi tai ahdistus kuuluu tähän PCOhon. KSM66 loppui mulla tällä viikolla enkä ole hakenut sitä lisää, kun hoidot alkavat parin viikon päästä. Se oli kyl semmonen joka tasasi mielialaa eikä ahdistuskohtauksia tullut!
Mä olen lopettanut rasvattoman maidon käytön kun luin et se ei tee hyvää ovulaatiolle :geek: pääsääntöisesti käytän kauramaitoa tai sit punaista maitoa kahvikupillisen kans. Senhän sanotaan auttavan PCOn oireiden lieventämisessä...
 
Mulla palautti painon pudottaminen aikanaan kierrot normaaliksi ja itseni ovuloivaksi, mutta puhutaan siis suuresta pudotuksesta. Rakkuloita tosin oli silloinkin ihan yhtä paljon. Harmittaa, ettei silloin lapsentekohommat olleet ajankohtaisia ja sittemmin painokin palannut entiselleen. Nyt kun vain saisi itseään niskasta kiinni, niin ei tarvisi välttämättä lääkkeitä syödä.

Metforemeista mun gyne selitti, että niiden käyttöaihe pcossa ei näy välttämättä verikokeissa mitenkään, vaan kyse oli muistaakseni siitä, että sokeri ei imeydy toivotunlaisesti soluihin ja sitä munasolutkin tarvitsevat ja juuri tätä metut korjaa. Ja painonnousua aiheuttaa se, että sokeri varastoituu elimistöön, kun ei imeydy normaalisti. Mulla myös vs ollut aina normaali ja matalahko.
 
@KukkaSosuli Joo nyt oon syönyt niitä puoli viikkoa! Mullakin ollut jo pitkään toiveena karistaa muutama liikakilo, mutta jotenkin ei ole pystynyt priorisoimaan monta "haastavaa" projektia yhtä aikaa. Nyt tuntuu hyvältä tämä ratkaisu, että keskityn pari kuukautta vain painonpudotukseen.

Mies yllätti ja aikoo lopettaa nuuskan käytön, joten molemmilla on tässä tekemistä. Lääkäri siis kyseli tuosta nuuskasta viimeksi, ja sanoi että vaikka miehen tulokset paperilla olivat keskivertoa paremmat, niin nuuska kuulemma vaikuttaa siittiöihin enemmän kuin tupakka! Ja että tulokset eivät välttämättä kerro kaikkea, jos käyttää nuuskaa (tai tupakoi). Aluksi vähän möksähdin noista lääkärin kommenteista, kun vika kuitenkin niin selvästi on minussa/ovuloimattomuudessa, mutta kerroin miehelle kuitenkin ja hän sitten tosiaan vaan meinaa nyt lopettaa :cry: Mutta sehän ei tapahdu hetkessä sekään.

Kiitos hypsy kun selvensit metforemin toimintaa. Luin pakkausselosteen ja siinä viitattiin vain diabeteksen hoitoon, ja lääkärikin mainitsi vain lihasten kyvystä polttaa verensokeria tehokkaammin. Hyvä tietää, että myös jotain vaikutusta munasoluihin voi olla.
 
  • Tykkää
Reactions: Hypsy
En oo juurikaan samana päivänä mitannut kahdesti, mutta kuun puolivälissä kun tikutin ovista sain joku kerta melko vahvan viivan (samana päivänä ultrattiin ettei siellä kuitenkaan mitään tapahtunut) ja seuraavana aamuna tooodella haalean. Käytin siis digi-testiä, joka oli nega koko ajan, mutta ne viivathan näkyy kun ottaa tikun pois laitteesta. Useimmiten kuitenkin näyttäisi heikentyvän ja vahvistuvan liukuvammin.
 
En oo juurikaan samana päivänä mitannut kahdesti, mutta kuun puolivälissä kun tikutin ovista sain joku kerta melko vahvan viivan (samana päivänä ultrattiin ettei siellä kuitenkaan mitään tapahtunut) ja seuraavana aamuna tooodella haalean. Käytin siis digi-testiä, joka oli nega koko ajan, mutta ne viivathan näkyy kun ottaa tikun pois laitteesta. Useimmiten kuitenkin näyttäisi heikentyvän ja vahvistuvan liukuvammin.
Okei. No, ei mulla suuret odotukset ovulaation saapumiseen ole, mutta onhan jotain mitä testata. :ROFLMAO: Tilasin halpuuttaan Kiinasta kasan testejä ja suomesta myös. Ennemmin taidan luottaa suomesta tilattuihin (alempana)...  Testit siis samaan aikaan tehty.
 

Attachments

Täällä kun oli muitakin metforemin syöjiä: tuliko teille sivuoireita? Mua varoiteltiin vatsakivuista, mutta nyt on ollut niin laidasta laitaan vatsakipuja ja jopa tuntemuksia munasarjoissa, että voikohan olla metforemista vain kyse (n) Raskaana en oo, ovulaatio ei kipuilis munasarjoissa viikkoa, mitään muuta en ole esim. ruokavaliossa muuttanut.
 
Täällä kun oli muitakin metforemin syöjiä: tuliko teille sivuoireita? Mua varoiteltiin vatsakivuista, mutta nyt on ollut niin laidasta laitaan vatsakipuja ja jopa tuntemuksia munasarjoissa, että voikohan olla metforemista vain kyse (n) Raskaana en oo, ovulaatio ei kipuilis munasarjoissa viikkoa, mitään muuta en ole esim. ruokavaliossa muuttanut.
Munasarjatuntemuksia se tuskin aiheuttaa, kun vaikuttaa sokeriaineenvaihduntaan ja käsittääkseni sekin vaikutus alkaa kunnolla vasta viikkojen kuluttua, mutta vatsavaivoja se kyllä voi aiheuttaa ja tosi monelle aiheuttaakin. Mulla silloin aiemmin se aiheutti kohtalaisen yhtäkkistä ripulia aina silloin tällöin ja nyt kun oon kuukauden verran taas syönyt niitä, niin etenkin alussa oli pahoinvointia ja löysää vatsaa. Nyt ei enää ole ollut mitään.
 
@Hypsy Äh mulla ei ole ripulia ollut, mutta välillä herännyt öisinkin vatsakipuun (syön metun 18-19 aikaan, eli n. 6h ennen heräämistä). On muljuntaa, vihlaisuja, polttelua, kurinaa. Sitten on ollut noita munasarja- ja nivuskipuja. Ehkä ne on sitten asia erikseen. En kyllä kestä jos mulle on kaiken muun päälle tullut vielä jotain kystia ym jotka aiheuttavat kipua.
 
@Hypsy Äh mulla ei ole ripulia ollut, mutta välillä herännyt öisinkin vatsakipuun (syön metun 18-19 aikaan, eli n. 6h ennen heräämistä). On muljuntaa, vihlaisuja, polttelua, kurinaa. Sitten on ollut noita munasarja- ja nivuskipuja. Ehkä ne on sitten asia erikseen. En kyllä kestä jos mulle on kaiken muun päälle tullut vielä jotain kystia ym jotka aiheuttavat kipua.
Kuinka pitkään oot syöny metuja?
Onko ne kivut yhtäjaksoisia vai ajoittaisia? Mulla nimittäin yleensä jo ennen kuun puolta väliä alkaa nipistelemään ja vihlomaan munasarjoja ja nyt muutaman kuukauden ollut kipuja myös kohdun kohdilla. Tutkittu ja ultrattu on eikä mitään löytynyt. Tuntuu, että nää tuntemukset vaan lisääntyy vuosi vuodelta :LOL:
 
Kaks viikkoa (tai oisko päivää vajaa 2 vk) oon metuja nyt popsinut, nostin annoksen kahteen puolisen viikkoa sitten, eli nyt syön aamuisinkin. Päivisin ei ole ollut mitään kipuja.

Nuo munasarjakivut ovat olleet jaksottaisia, kestäneet vähän aikaa (tunti tai maksimissaan kaksi, hankala arvioida), mutta olleet nyt viikon ajan päivittäisiä. Oishan sitä ehkä voinut ostaa jotain ovis-liuskoja, ja katsoa mitä hormonitasoissa tapahtuu. Mut oon yritystauolla, niin ei tullut mieleen. Ennenkin on kyllä ollut munasarjakipuja ilman ovista, ja ultrassa ramppaan kuukausittain, eikä mitään kummaa ole näkynyt. Kaipa ne tuntemukset sit tosiaan vaan heittelee.
 
Kaks viikkoa (tai oisko päivää vajaa 2 vk) oon metuja nyt popsinut, nostin annoksen kahteen puolisen viikkoa sitten, eli nyt syön aamuisinkin. Päivisin ei ole ollut mitään kipuja.

Nuo munasarjakivut ovat olleet jaksottaisia, kestäneet vähän aikaa (tunti tai maksimissaan kaksi, hankala arvioida), mutta olleet nyt viikon ajan päivittäisiä. Oishan sitä ehkä voinut ostaa jotain ovis-liuskoja, ja katsoa mitä hormonitasoissa tapahtuu. Mut oon yritystauolla, niin ei tullut mieleen. Ennenkin on kyllä ollut munasarjakipuja ilman ovista, ja ultrassa ramppaan kuukausittain, eikä mitään kummaa ole näkynyt. Kaipa ne tuntemukset sit tosiaan vaan heittelee.
Niin, kai ne kystatkin näkyis ultrassa?
Itse ajattelen kaikki kivut positiivisena asiana, että jotain eloa on tässäkin kropassa sentään. :ROFLMAO:

Mä sain toissapäivänä tosi vahvoja viivoja ovistesteihin, mutta ei tainnut olla yhtään ihan tasavahvaa ja nyt tulee enää tosi hailuja viivoja eli ei sitä ovista taida tapahtua, niin kuin epäilinkin. Ens kierrossa jos pääsis jo aloittamaan muitakin apuja kuin vain nää terot ja metut. :whistle:
 
Onko teiltä otettu amh-arvoa? Itse kuulin omani tänään ja se oli jonkin verran oman ikäryhmäni viitearvoja korkeammalla, joka on kai normaalia kun on monirakkulaiset munasarjat. Matala arvo on toki huono asia, mutta voiko tuohon arvoon luottaa kun on pcos?
 
En suorilta muista että ois mitattu, mutta kaikenlaista on 1,5 vuoden aikana testattu ilman että on edes kerrottu mitä testataan :D Sen verran olen katsonut, että kaikki tulokset on mulla olleet viitearvoissa. Muniksia on jäljellä molemmilla puolilla yli 20. Laadun kun tietäiskin...
 
Mulla ei ole AMH-arvoa mitattu, ainakaan tietääkseni (n)

Täältä bingo kaikenlaisille oireille! Kohdun kohdalla kipua, munasarjakipua, muuten alavatsakipua, närästystä, kuvotusta. Oireet on vahvoja oletetun oviksen kohdalla vaikkei sitä välttämättä olisikaan ja sit PMS-oireina terokuurin aikana. Olen syönyt metuja nyt huhtikuusta lähtien aamuin illoin. Nyt olen lakannut ottamasta iltalääkettä jos lähden kavereiden kanssa baarittelemaan, koska muuten tulee oksennus illan aikana tai viimeistään aamulla. Ruokahalu on muuttunut, välillä ei pysty syödä kaikkea tarjolla olevaa, kahvia pitää rajata ja ruokahalu voi loppua kuin seinään. Vatsa on välillä löysällä, tietyssä kierron vaiheessa, mut ei pahasti tai hallitsemattomasti.
 
Mulla on kyllä noita kaikkia nyt ajoittain, siis pahoinvointia, närästystä... Onneksi ei oo jatkuvaa. Oon kyllä jatkuvasti turvonnut.

Mutta tänään itse asiassa tuli ensimmäinen fiilis, että nuo jotenkin toimivat, kun piti juosta lounaan jälkeen heti vessaan. Siis ei ollut ripulia, vaan muuten vaan. Siitä hoksasin, että tietyt ah niin graafiset luonnontoiminnot ovat lisääntyneet viime päivinä aika paljon, eli kyllä aineenvaihdunnalle on jotain tapahtunut! Nyt oon syönyt kaks pilleriä päivässä noin viikon. Kipuja oli tänään vain just sen lounaan jälkeen, mut muuten oli pitkästä aikaa tosi hyvä fiilis.
 

Yhteistyössä