Parvorokko ja raskaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :(
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

:(

Vieras
Tänään selvisi, että meidän tytöllä on parvorokko. Ihottumaa rupesi nousemaan kasvoille lauantaina. Nyt minua huolettaa, kun maanantaina käytiin raskaana olevan kaverin luona kylässä. Luin, että ihottumavaiheessa rokko ei enää tartu, mutta jos se nyt on meidän muille lapsille tarttunut, niin silloinhan se on heillä itämisvaiheessa. Kaverin raskaus on suunnilleen 20. viikolla menossa.
 
minä olin viikolla 9 kun mulla oli parvorokko niin lääkäri sanoi että niin alussa ollut rokko aiheuttaa harvoin ongelmia.on tiedä miten on puolivälissä.kannattaa ottaa verestä vasta-aineet,kuulemma melkein kaikki aikuiset ovat sairastaneet sen huomaamatta!
 
Ei huolta, se vain HYVIN HARVOIN infektoi sikiön. Eli ilmoita kaverillesi, tämä neuvolaan. Joskus otetaan verikoe josta selviää onko saanut tuoreen infektion -> sitten äpkl seurantaa. Mutta älä itse siitä huolta kanna, ei siltä voi mitenkään välttyä.
 
Parvorokko voi raskauden toisella kolmanneksella sairastettuna aiheuttaa sikiön voimakkaan anemian ja jopa sikiökuoleman. Pääsääntöisesti kuitenkin ajatellaan, että parvorokkoon sairastanut sikiö joko menehtyy tai toipuu, eikä mitään pitkäaikaisseurauksia jää. Kirjallisuudessa on yksittäisiä kuvauksia siitä, että infektion seurauksena voisi mahdollisesti syntyä pysyviä muutoksia myös keskushermoston alueelle, mutta tämän hetkisen tietämyksen mukaan asiaa ole pystytty varmentamaan.
 
Sain kaverin kiinni ja hän soitti neuvolaan. Ei kuulemma ole hätää. Vaarallisinta olisi alkuraskaudessa. Nyt vaan pitää seurailla ja jos rupeaa oireilemaan, niin saa siihen lääkityksen.
 
No nyt ei oo th ollut ihan ajan tasalla - vaarallisinta ennen n. rv 25, ja koska ilmeinen altistus on tapahtunut, niin on otettava verestä vasta-aineet (tulosten valmistuminen kestää muistaakseni reilun viikon. Tällöin tiedetään, onko raskaana oleva sairastanut parvon vai ei, jos ei niin tiheä seuranta on tarpeen ja tarvittaessa hoito. Yhteys lääkäriin mahd. pian!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jepulis:

Kuulumma lääkäri vielä arvioi tilanteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jepulis:
No nyt ei oo th ollut ihan ajan tasalla - vaarallisinta ennen n. rv 25, ja koska ilmeinen altistus on tapahtunut, niin on otettava verestä vasta-aineet (tulosten valmistuminen kestää muistaakseni reilun viikon. Tällöin tiedetään, onko raskaana oleva sairastanut parvon vai ei, jos ei niin tiheä seuranta on tarpeen ja tarvittaessa hoito. Yhteys lääkäriin mahd. pian!

Onko tää sul ihan varmaa tietoa? Hoidan lastani kotona ja oon raskaana rv 15 ja lapselle tuli vauva- tai parvorokko, ni terkka sano vaan et jos haluun varmuuden vuoksi käyä vasta-aineet ottamas labrassa ni onnistuu, mut muuten vaan seuraillaan, jos tulee kuumetta ni sit yhteyttä neuvolaan? Aika vaihtelevaa tietoa...
 
Yhteistyössä