Nyt varoitan: jos et pysty monimutkaiseen ja tasapuoliseen ajatteluun (sellaisia yksioikoisia on tällä palstalla oikeistopersuissa ja vassareissa), niin tää keskustelu tuo sulle päänsärkyä.
Keskiakselin puolueilla käsitän Keskustan, Persut ja KD:n, ja viittaan sillä vaalikoneen perusteella tehtyyn oikeisto/vasemmisto -jaotteluun.
(Ääripäissä toki Kokoomus vs.SDP/Vasemmistoliitto)
Keskiakselin puolueilla ei ole helppoa. Parlamentarismissa mennään pääministeripuolueen pillin tahdissa ja apupuolueella takki kääntyy viuh vauh, samoin oppositiossa.
Koska väkisin hallitukset vuorottelevat oikeistohallituksessa seuraavaan vasurihallitukseen, joten kelkassa mukana olevat keskiakselin puolueet leimautuvat kulloisenkin hallituksen pääministeripuolueen mukaan.
Mitä jos oppositiossa on ensi kaudella persut ja SDP? Persujen tulisi mukautua vasurien mukaan puolustamaan AY-liikettä.
Samoin Kepukin muuntautuu kuin kameleontti joko vasemmalle tai oikealle sen mukaan, mikä puolue on veturina.
Näiden puolueiden oikea karva näkyisi vasta sitten, kun olisivat pääministeripuolueita. Persut pitäisivät kiinni mam-utuksen karsimisesta mutta olisivat lempeämpiä sosiaaliturvan suhteen kuin nyt, Kokoomuksen hallitessa.