A
Aamutohveleissa bussipysäkillä :-)
Vieras
Siskollani on ADD-diagnooosi, ja epäilen myös itse kärsiväni siitä. http://www.nicehouse.fi/terveys/mieli/add.htm
Minulla häiritsevimmät oireet ovat kova hajamielisyys, tavaroiden jatkuva hukkaaminen ja unohtelu. Aika hyvin pärjään laittamalla asioita ylös, käyttämällä kännykän muistutusta ja yrittämällä pitää tavarat mahdollisimman hyvin omilla paikoillaan.
Olen usein omissa maailmoissani, ja saatan unohtaa vaikka kaupassa ottaa ostokseni, bussissa ajaa pysäkin ohi, lähteä kotoa roskapussi kädessä, jäädä hissistä pois väärässä kerroksessa jne., joka päivä hölmöilen jotain, joskus useammankin kerran.
Noiden lisäksi en pysty keskittymään asioihin jotka eivät minua paljonkaan kiinnosta, esim. koulussa en pärjännyt tuon takia, vaikken mitenkään tyhmä tai vähälahjainen muuten olekaan. Tänäkin päivänä esim. laitteiden käyttöohjeet tuottavat minulle suurta tuskaa, ja muutenkin sellaisten uusien asioiden opettelu, joissa on paljon muistamista.
Joskus tunnen itseni hermotuneeksi, ja täytyy oikein keskittyä ettei näytä sitä ulospäin, varsinkin jos olen yksin uudessa paikassa tai tilanteessa.
Siskoni mielestä minun kannattaisi myös hankkia diagnoosi ja ehkä lääkitys, mutta itse en ole varma kannattaako se, jos olen ihan suht hyvin tähänkin asti pärjännyt. Minulla on vakituinen työ josta saan ihan Ok palkkaa, ihmissuhteet on kunnossa, lisäksi juurikin kännykkä ja muistilaput helpottavat elämää.
Kannattaisiko minun mennä puhumaan tästä jonnekin, vai elää niinkuin tähänkin asti, mitä mieltä?
Minulla häiritsevimmät oireet ovat kova hajamielisyys, tavaroiden jatkuva hukkaaminen ja unohtelu. Aika hyvin pärjään laittamalla asioita ylös, käyttämällä kännykän muistutusta ja yrittämällä pitää tavarat mahdollisimman hyvin omilla paikoillaan.
Olen usein omissa maailmoissani, ja saatan unohtaa vaikka kaupassa ottaa ostokseni, bussissa ajaa pysäkin ohi, lähteä kotoa roskapussi kädessä, jäädä hissistä pois väärässä kerroksessa jne., joka päivä hölmöilen jotain, joskus useammankin kerran.
Noiden lisäksi en pysty keskittymään asioihin jotka eivät minua paljonkaan kiinnosta, esim. koulussa en pärjännyt tuon takia, vaikken mitenkään tyhmä tai vähälahjainen muuten olekaan. Tänäkin päivänä esim. laitteiden käyttöohjeet tuottavat minulle suurta tuskaa, ja muutenkin sellaisten uusien asioiden opettelu, joissa on paljon muistamista.
Joskus tunnen itseni hermotuneeksi, ja täytyy oikein keskittyä ettei näytä sitä ulospäin, varsinkin jos olen yksin uudessa paikassa tai tilanteessa.
Siskoni mielestä minun kannattaisi myös hankkia diagnoosi ja ehkä lääkitys, mutta itse en ole varma kannattaako se, jos olen ihan suht hyvin tähänkin asti pärjännyt. Minulla on vakituinen työ josta saan ihan Ok palkkaa, ihmissuhteet on kunnossa, lisäksi juurikin kännykkä ja muistilaput helpottavat elämää.
Kannattaisiko minun mennä puhumaan tästä jonnekin, vai elää niinkuin tähänkin asti, mitä mieltä?