Löytyyköhän täältä kohtalontovereita? Kun raskaustesti näytti plussaa, mieheni etääntyi minusta. Hän ei ole kiinnostunut raskaudestani (6+1), vetäytyy omiin oloihinsa ja juhlii kuin viimeistä päivää - tai juo unohtaakseen, ilmeisestikin. Olen yrittänyt puhua, huutaa ja raivotakin mutta aina on seinä vastassa. Ymmärtäisin, jos raskauteni olisi vahinko, tai olisin pakottanut mieheni lapsen hankintaan - tämän piti olla molempien tahto. Tämän pitäisi olla elämän ihaninta aikaa, mutta yhteenkuuluvuuden sijaan en ole koskaan tuntenut itseäni näin yksinäiseksi. Ymmärtääkseni suurinta osaa pariskuntia raskaus yhdistää, mutta löytyyköhän muita poikkeuksia kuin minä? Lohduttaisi tietää, etten ole ainoa....
Parisuhde perseellään
- Viestiketjun aloittaja Saanuska
- Ensimmäinen viesti
Aika yleinen reaktio tuntuu olevan ainakin esikoislapsen raskauden kohdalla. Varmaan 70% tuntemistani miehistä kokee tuon vaiheen jossain vaiheessa raskausaikaa. Mukavaa se ei ole eikä muutenkaan "hyväksyttävää" mutta oikeesti oon huomannu sen menevän aika nopeesti ohi jahka ovat sulattaneet asian itelleen.
Toivottavasti teillä tilanne selkiintyis pian...
Toivottavasti teillä tilanne selkiintyis pian...
Minulla sama olo myös, eikä asiaa helpota se että minun raskauteni todellakin oli vahinko ja ollaan seurusteltu poikaystävän kanssa suhteellisen lyhyen aikaa. Hän myös asuu eri paikkakunnalla, ja luulin että olisi muuttamassa tänne mutta nyt näyttää siltä että on alkanut jänistää ja jääkin työn takia sinne. Tympii mutta minkäs voit.. tosin odotettavissa on että kun vähän aikaa asiaa vielä sulattelee (ollaan tiedetty reilut 4 viikkoa) niin alkaa mielikin muuttua.
Voi Saanuska, olen tosi pahoillani puolestasi. Meillä mies tavallaan mukana odotuksessa eli odottaa kovasti vauvan tuloa, mutta pientäkään henkistä tukea en ole saanut varsin vaikeana raskausaikana. Ehkei yhteenkuuluvuus ole parhaimmillaan muutenkaan, mutta nyt vasta yksin olen. Mies pakenee esikoiseemme ja minä en ole yhtään mitään. Pelkäsin jo etukäteen vaikeaa raskausaikaa, mutta mies vannoi ja vakuutti, että kyllä hän tukee minua. Mitä vielä, pelkkää kotitöistä riitelyä ja hyvä kun muistaa minun olemassaolon.
Meillä tilanne oli sellainen että tulin raskaaksi samana iltana kun ekan kerran tavattiin.
alettiin seurusteleen ja mulla menkat jatku normaalisti joten ei epäilty raskautta.
Olinkin sitten jo rv 20 kun menkat loppu ja saatiin tietää että tulee vauva. Mies asui eri paikkakunnalla, mutta halusi pitää lapsen ja sanoi muuttavansa samalle paikkakunnalle.
No, juomiseksihan se silläkin meni.Muutti kyllä tänne, mutta hänellä oli silti kämppä toisella paikkakunnalla koska oli viikot siellä töissä, siellä sitten juopotteli ja kun tuli tänne niin lauantai meni ryypätessä ja sunnuntai krapulassa.Mutta mä otin kyllä heti sen asenteen että se jotenkin nyt stressaa sitä lapsen tuloa ja koittaa juoda vähän niinku varastoon. Ja niinhän siinä kävi että kun miehen kesäloma alkoi toukokuun lopulla niin juominen loppui, kesäkuun loppuun asti kun poika syntyi mies oli selvinpäin ja oikeesti täysillä mukana odotuksessa.Muutaman kuukauden pojan syntymän jälkeen mies kävi vielä toisella paikkakunnalla töissä, sitten otti loparit että sai olla enemmän meidän kanssa.Toivotaan että sullakin toi olis miehellä vaan jokin ohimenevä vaihe ja lopulta mies olisi mukana odotuksessa.Tsemppiä!
alettiin seurusteleen ja mulla menkat jatku normaalisti joten ei epäilty raskautta.
Olinkin sitten jo rv 20 kun menkat loppu ja saatiin tietää että tulee vauva. Mies asui eri paikkakunnalla, mutta halusi pitää lapsen ja sanoi muuttavansa samalle paikkakunnalle.
No, juomiseksihan se silläkin meni.Muutti kyllä tänne, mutta hänellä oli silti kämppä toisella paikkakunnalla koska oli viikot siellä töissä, siellä sitten juopotteli ja kun tuli tänne niin lauantai meni ryypätessä ja sunnuntai krapulassa.Mutta mä otin kyllä heti sen asenteen että se jotenkin nyt stressaa sitä lapsen tuloa ja koittaa juoda vähän niinku varastoon. Ja niinhän siinä kävi että kun miehen kesäloma alkoi toukokuun lopulla niin juominen loppui, kesäkuun loppuun asti kun poika syntyi mies oli selvinpäin ja oikeesti täysillä mukana odotuksessa.Muutaman kuukauden pojan syntymän jälkeen mies kävi vielä toisella paikkakunnalla töissä, sitten otti loparit että sai olla enemmän meidän kanssa.Toivotaan että sullakin toi olis miehellä vaan jokin ohimenevä vaihe ja lopulta mies olisi mukana odotuksessa.Tsemppiä!
Sitä "varastoon" rällästelyä se tuntuu monilla miehillä olevan kun tiedossa on ettei sitten enää mennäkään. Ja monelle se vauvan tulo konkretisoituu tosiaan vasta kun vauva on ulkona mahasta ja nähtävissä.
Joten älä vielä heitä kirvestä kaivoon mutta sano että voisi huomioida odotustasi enemmän, tai no joo, odotustaNNE.
Joten älä vielä heitä kirvestä kaivoon mutta sano että voisi huomioida odotustasi enemmän, tai no joo, odotustaNNE.
Annukka84 toivotaan että sielläkin lapsen isällä vielä mieli muuttuisi!Eihän sitä tietenkään pakko ole yhteen mennä tai jäädä lapsen takia mutta jos edes osallistuisi kanssasi odotukseen ja lapsen tulon jälkeen lapsen hoitoon...saanko udella onko lapsen isä myös -84?
Oon itekin meinaan -84 ja mies -83. (meidän "vahinko" täyttää ensi kuussa jo 2v ja toinen tulossa.)voi meinaan toi ikäkin vaikuttaa suuresti...varsinkin just miehillä.
Tsemppiä odotukseen kuitenkin sullekin!
Oon itekin meinaan -84 ja mies -83. (meidän "vahinko" täyttää ensi kuussa jo 2v ja toinen tulossa.)voi meinaan toi ikäkin vaikuttaa suuresti...varsinkin just miehillä.
Tsemppiä odotukseen kuitenkin sullekin!
Juu samanikäisiä ollaan. Eihän tälle tilanteelle mitään voi, mutta onneksi on sillä tavalla fiksu että kantaa kuitenkin vastuunsa ja käy sitten viikonloppuisin, kun ei samalla paikkakunnalla asuta. Siis jos tässä edes loppuun asti selvitään (peruspessimisti kun olen). Onneksi näin, pahempi se olis ettei vois minua sietää silmissään.
Helpottavaa huomata että en olekaan yksin, suuri kiitos kaikille vastanneille!! Toivoisin, ettei kenenkään tarvitsisi olla yksin raskauden kanssa, mutta ilmeisesti kun pikku pojat alkavat leikkiä isojen poikien leikkejä, on heille järkytys huomata, että siitä myös seuraa isojen poikien vastuut. Ikävää, että yleensä huomaamme sen ihan liian myöhään... Onneksi kuitenkin on olemassa tällainen palsta, jossa voimme jakaa kokemuksia ja saada vertaistukea!
Meillä herralla on taipumusta liialliseen juhlimiseen, joten kun hän selittää varastoon juomisella (taitaa todellakin olla suosittu selitys!), en ole mitenkään optimistinen että lapsen synnyttyä hän yht'äkkiä unohtaisi vanhat tapansa. Samainen heppu uhosi ennen, että kun tulen raskaaksi, alkaa tupakkalakko. Kun tulin, tupakointi ei loppunut koska "ei niin monen vuoden jälkeen voi yht'äkkiä lopettaa." Kuulemma ensin vähennetään ja sitten lopetetaan. What ever!
Meillä herralla on taipumusta liialliseen juhlimiseen, joten kun hän selittää varastoon juomisella (taitaa todellakin olla suosittu selitys!), en ole mitenkään optimistinen että lapsen synnyttyä hän yht'äkkiä unohtaisi vanhat tapansa. Samainen heppu uhosi ennen, että kun tulen raskaaksi, alkaa tupakkalakko. Kun tulin, tupakointi ei loppunut koska "ei niin monen vuoden jälkeen voi yht'äkkiä lopettaa." Kuulemma ensin vähennetään ja sitten lopetetaan. What ever!
Tsemppiä kaikille!
Meillä sellainen tilanne, että viime kesänä 5kk 2. lasta yritettyämme ja siinä onnistuttuamme, raskaus päättyikin keskenmenoon viikolla 13. Olin tosi hajalla ja mies tuki omalla tavallaan, mutta samoihin aikoihin alkoi oireilla masennuksen kanssa ja vaihtoi työpaikkaa, sai mielialalääkkeet masennukseen/ahdistukseen ja jotenkin alkoi etääntyä minusta ja voi huonosti. No, minäkin voin huonosti sen keskenmenon takia ja toivoin vain uutta raskautta, mies olisi, jälkikäteen kertoi, halunnut oman olonsa takia odottaa sittenkin raskauden kanssa, muttei osannut ilmaista itseään ja tulin melkein heti perään taas raskaaksi. Mies oireili enemmän tai vähemmän koko syksyn ja joulukuussa np-ultran aikoihin tilanne kärjistyi. Mies katosi kotoa ja muuttui aggressiiviseksi henkisellä tasolla, valehteli menoistaan ja vasta viikkoja myöhemmin selvisi, että hänellä on suhde työkaveriinsa. Ei halunnut selvittää asioita kanssani ja lääkitystäkin vain lisättiin ja mies voi huonosti, minä myös ja yritin hoitaa yksin kotia ja pientä esikoistamme. Joulut ja uudet vuodet tuli ja meni, talvi meni sumussa, välillä kävimme hyviä keskusteluja, mutta mies ei palannut kotiin van etsi itselleen omaa asuntoa ja suhde työkaveriin jatkui. Silti meilläkin oli koko ajan oma suhteemme. Nyt on enää 5 viikkoa laskettuun aikaan, mies on asunut yksin jonkun aikaa, viettää kyllä paljon aikaa kotona meidän kanssamme ja on alkanut taas ymmärtämään elämän perusasioita ja onnellisuuden yksinkertaisuuden. Suhde työkaveriin on mitä ilmeisemmin päättynyt, käymme terapiassa yhdessä ja erikseen ja katsomme mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Rankin mahdollinen raskausaika on ollut, vaikka raskaus niin toivottu olikin... :ashamed:
Meillä sellainen tilanne, että viime kesänä 5kk 2. lasta yritettyämme ja siinä onnistuttuamme, raskaus päättyikin keskenmenoon viikolla 13. Olin tosi hajalla ja mies tuki omalla tavallaan, mutta samoihin aikoihin alkoi oireilla masennuksen kanssa ja vaihtoi työpaikkaa, sai mielialalääkkeet masennukseen/ahdistukseen ja jotenkin alkoi etääntyä minusta ja voi huonosti. No, minäkin voin huonosti sen keskenmenon takia ja toivoin vain uutta raskautta, mies olisi, jälkikäteen kertoi, halunnut oman olonsa takia odottaa sittenkin raskauden kanssa, muttei osannut ilmaista itseään ja tulin melkein heti perään taas raskaaksi. Mies oireili enemmän tai vähemmän koko syksyn ja joulukuussa np-ultran aikoihin tilanne kärjistyi. Mies katosi kotoa ja muuttui aggressiiviseksi henkisellä tasolla, valehteli menoistaan ja vasta viikkoja myöhemmin selvisi, että hänellä on suhde työkaveriinsa. Ei halunnut selvittää asioita kanssani ja lääkitystäkin vain lisättiin ja mies voi huonosti, minä myös ja yritin hoitaa yksin kotia ja pientä esikoistamme. Joulut ja uudet vuodet tuli ja meni, talvi meni sumussa, välillä kävimme hyviä keskusteluja, mutta mies ei palannut kotiin van etsi itselleen omaa asuntoa ja suhde työkaveriin jatkui. Silti meilläkin oli koko ajan oma suhteemme. Nyt on enää 5 viikkoa laskettuun aikaan, mies on asunut yksin jonkun aikaa, viettää kyllä paljon aikaa kotona meidän kanssamme ja on alkanut taas ymmärtämään elämän perusasioita ja onnellisuuden yksinkertaisuuden. Suhde työkaveriin on mitä ilmeisemmin päättynyt, käymme terapiassa yhdessä ja erikseen ja katsomme mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Rankin mahdollinen raskausaika on ollut, vaikka raskaus niin toivottu olikin... :ashamed:
Olen pahoillani tälläsestä mitä olette saanneet käydä läpi raskauttenne aikana,ei yhtään kiva,ihan suru tuli,kuin voi noin mennä asiat. :hug:
Annukka84 - Sitä usein itsekkin miettii ihan muiden puolesta,itse olen ihan onnellisessa tilanteessa ja kolmatta oottelen,toivoisin samaa muillekkin.
Kaikille oikeesti paljon jaksuja asioidenne kanssa :hug:
Kaikille oikeesti paljon jaksuja asioidenne kanssa :hug:
Annukka84 - Kyllä,hyvä kun ajattelet positiivisesti,niin se pitääkin.Ihan varmasti jotain hyvääkin.
EevaRouva kamalia oot kokenut.Hirveesti voimia ja jaksamista :hug:
Saanuska kylläpäs hymyilytti noi tupakka-kommentit
me siis molemmat poltettiin, minä lopetin kun plussa tuli testiin.Mies sanoi lopettavansa kun lapsi syntyy.No eipäs sitten lopettanutkaan, "viimeistään sitten kun täyttää 1v" (poika tosiaan ens kuussa 2....) ja nyt tokas yks ilta et "sit vois lopettaa kun toinen syntyy" mites mä en kyllä enää oikei usko...
mutta eihän se tupakointi maailmanloppu ole, ei kuitenkaan meidän lähellä savuttele.
Saanuska kylläpäs hymyilytti noi tupakka-kommentit
me siis molemmat poltettiin, minä lopetin kun plussa tuli testiin.Mies sanoi lopettavansa kun lapsi syntyy.No eipäs sitten lopettanutkaan, "viimeistään sitten kun täyttää 1v" (poika tosiaan ens kuussa 2....) ja nyt tokas yks ilta et "sit vois lopettaa kun toinen syntyy" mites mä en kyllä enää oikei usko... mutta eihän se tupakointi maailmanloppu ole, ei kuitenkaan meidän lähellä savuttele.
EevaRouva Täytyy nostaa hattua sinulle, että olet jaksanut uskoa parisuhteeseesi! Toivottavasti saatte välinne kuntoon!
daydreams Ei tupakointi olekaan maailmanloppu, tein sitä itsekin aika ajoin aikaa ennen raskaus. Olen vain saanut tarpeekseni katteettomista lupauksista, joita mieheni päästelee suustaan puolihuolimattomasti ja ihmettelee sitten, miksi saan raivarit, kun "hän vain juo varastoon, ettei tarvi sitten juoda kun lapsi syntyy". Sen päivän kun näkis, että mieheni olisi sanansa mittainen...
daydreams Ei tupakointi olekaan maailmanloppu, tein sitä itsekin aika ajoin aikaa ennen raskaus. Olen vain saanut tarpeekseni katteettomista lupauksista, joita mieheni päästelee suustaan puolihuolimattomasti ja ihmettelee sitten, miksi saan raivarit, kun "hän vain juo varastoon, ettei tarvi sitten juoda kun lapsi syntyy". Sen päivän kun näkis, että mieheni olisi sanansa mittainen...
Aika kai sen vain näyttää.. täällä mies oli kovasti baariin aina ennen menossa mutta nyt esikoisen ollessa 1v 8kk, ei ole käynyt esim. tänä vuonna ollenkaan, viime vuoden käynnit mahtuu yhteen käteen. Että kyllä ne voi muuttuakin..
Tupakointi ärsyttää minua, itse poltin ennen ja mies lupasi lopettaa kans mutta tuntuu että tahti vaan kiihtyy aina välillä.. no se pahe suotakoon joskin tulee aina sanomista jos tulee lähelle suoraan tupakalta.. nykyään kun tuo hajuaisti on liiankin hyvä.
-toista odotellessa- =)
Tupakointi ärsyttää minua, itse poltin ennen ja mies lupasi lopettaa kans mutta tuntuu että tahti vaan kiihtyy aina välillä.. no se pahe suotakoon joskin tulee aina sanomista jos tulee lähelle suoraan tupakalta.. nykyään kun tuo hajuaisti on liiankin hyvä.
-toista odotellessa- =)