No olisin halunnut ponnistaa jakkaralla tai pystymmässä asennossa kun ajatus oli se, että eiköhän se vauva tulis helpommin ulos kun olis pystymmässä. En kuitenkaan ollu enää siinä vaihesssa kommunikointikykyinen kun sitä kysyttiin ja mieskään ei muistanu, vaikka oltiin asiasta keskusteltu. Tais olla sitten h-htekellä muut asiat mielessä.
Ponnistin sitten puoliksi istumassa käsillä polvitaipeista kiinnipitäen. Jouduttiin tekemään episiotomia. En olis sitä halunnu, joten onneks kätilö ei mitään sanonu, leikkasi vaan.
Synnytyksestä vasta 7 viikkoa, joten en osaa sanoa, miten leikkaaminen vaikuttaa. Mutta jotenkin kauheen vaikea hyväksyä tätä uutta kehoa, johon synnytys ja raskaus ovat jättäneet pysyvät jäljet. Ei tunnu omalta.
Joka tapauksessa: synnytystä kannatta miettiä etukäteen, toiveita voi esittää ja ne kannattaa
kirjottaa paperille.
Ja jos haluaa synnyttää pystyssä tai jakkaralla, niin sillon ei yleensä episiotomiaa tehdä, koska ovat asentoina hankalia tuole toimenpiteelle.
Tärkeintä on kuitenkin, ettei suunnittele liikaa, on valmis luopumaan toiveistaan ja kuuntelee, mitä kätilöt sanoo. Ne on kuitenkin ammattilaisia. Mutta tietysti täytyy kuunneella myös omia tuntemuksia, eli jos tuntuu siltä, että homma tökkii tosi pahasti, niin yrittää ilmaista sen. Mikä on tosin helpommin sanottu kuin tehty siinä vaiheessa
Synnytys oli ehdottomasti elämäni hienoin kokemus. Sattuihan se ja ihan tuhottomasti, mutta siitä huolimatta siitä jääneet muistot ovat kauniita ja positiivisia. Näin jälkeenpäin se tuntuu jopa helpolta synnytykseltä. Itse asiassa juuri ponnistaminen oli avautumisvaiheen kipuhelvetin jälkeen lähes kivutonta, helppoa ja todella vapauttavaa kun sai lopulta tehdä jotain.
Voimia
:hug: