V
vierailija
Vieras
Ann Selin Ylellä: PAM aikoo tukea vasemmistopuolueita sadoilla tuhansilla euroilla – "Näin palkansaajavihamielistä hallitusta ei ole ollut aikoihin"
PAMin puheenjohtaja Seliniltä täystyrmäys hallituksen suunnittelemaa työntekijöiden irtisanomissuojan heikentämistä kohtaan.
Palvelualojen ammattiliitto PAM aikoo tukea ensi kevään eduskuntavaaleissa vasemmistopuolueita sadoilla tuhansilla euroilla, PAMin ja myös SAK:n edustajiston puheenjohtaja Ann Selin paljastaa Ylen Ykkösaamussa.
Selinin mukaan PAM aikoo laittaa vaaleihin enemmän resursseja kuin koskaan aiemmin ja palkansaajien ääni "tuodaan selkeästi esiin".
– Tarkoitus on, että maan hallitus huomaisi, että olemme nyt tosissamme. Tällä hallituskaudella, kolmen vuoden ajan palkansaajia on kurmuutettu. Ei ole sattumaa, että SAK:n kampanjaksi tuli viimeinen niitti. Se on todellakin sanapari, jota kentällä kovasti käytetään. Eikö mikään riitä, kun palkansaajia laitetaan polvilleen, Selin sanoo.
Hänen mukaansa kuluva hallituskausi eli viimeiset kolme vuotta on muuttanut monen PAMin jäsenen näkemyksen. PAMin tuki vasemmistopuolueille kumpuaa pettymyksestä hallituksen ajamaa politiikkaa ja palkansaajien aseman heikentämistä kohtaan.
– Ei meillä näin palkansaajavihamielistä hallitusta ole ollut pitkään aikaan. Tulee mieleen lähinnä Esko Ahon hallitus [90-luvulta], joka työreformeineen hyökkäsi yhtä pahasti ammattiyhdistysliikettä vastaan, Selin jyrähtää.
Mikään kompromissi ei käy PAMilla – laki on vedettävä pois
Hallitus suunnittelee lakia, jossa työntekijöiden irtisanomissuojaa heikennettäisiin alle 20 hengen yrityksissä. Elinkeinoministeri Mika Lintilä väläytti aiemmin Ylellä, että 20 henkilöä ei ole kiveen hakattu raja, vaan irtisanomissuojan henkilörajan laskemista alemmaksi voisi tarkastella.
Selin tyrmää tämän. Hänen mukaansa palkansaajapuoli ei tule tekemään minkään näköisiä kompromisseja asian suhteen. Palkansaajan irtisanomissuojaa ei yksinkertaisesti saa heikentää missään tilanteessa.
– Kerta kaikkiaan se ei tule palkansaajille käymään, että yrityksen koko määrittää sen, millainen irtisanomissuoja työntekijällä on. Ei kannata leikkiä numeroilla, oli kaksi, kolme tai viisi, vastaus on aina sama. Kysymys on ihmisten tasavertaisesta kohtelusta.
Ammattiliitot ilmoittivat ylityökieltojen käynnistämisestä maanantaina. Joukko on laajentunut viikon mittaan. PAM liittyi mukaan joukon jatkoksi tiistaina. Liitot eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet ylityökieltojen alkamisaikaa, eikä Selin suostunut tätä paljastamaan.
Selinin mukaan ay-liike on asian kanssa tosissaan. Hänen mukaansa tilanne voi kärjistyä hyvin pitkälle, sillä "väki on vihaista".
– Väki on niin vihaista, että on kova halu saada hallitukselle näytetyksi, että ymmärtäkää nyt hyvänen aika, että tällaista ei voi tehdä. Tässä laissa ihmiset laitetaan yrityksen koon mukaan tosi eriarvoiseen asemaan, ja myös yritykset joutuvat eriarvoiseen asemaan, Selin sanoo.
Hän huomauttaa, että palkansaajilla ei ole kovin paljoa keinoja tuoda mielipidettään esille. Siksi keinot ovat järeät, koska työkalupakissa ei ole paljoa vaihtoehtoja.
Selin huomauttaa, että kyse ei ole hetkellisestä ärtymyksestä, vaan tämä on seurausta pitkän aikavälin tapahtumien ketjusta, jossa irtisanomislaki on vain viimeinen niitti.
Selinin mukaan järkevää olisi, jos riitelevät osapuolet voisivat istua kolmikantaisesti pyöreän pöydän ääreen sopimaan asioista. Jos hallitusta haluaa olla varmistua siitä, että tilanne ei pahene entisestään, Selin neuvoo hallitusta vetämään lakiesityksen pois.
– Mitään noloa ei ole, jos tästä peräännyttäisiin, olemme enemmän kuin valmiit katsomaan vaihtoehtoja kolmikantaisesti, hän sanoo.
https://yle.fi/uutiset/3-10418071