Palstatohtorit, teini mennyt tajuttomaksi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tapiontytär
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Tapiontytär

Aktiivinen jäsen
26.08.2009
5 149
3
36
Miltäs tämä kuulostaa, lähes 14v tytöllä on ollut aaltoilevaa kuumeilua jo puoli vuotta. Siihen liittyy myös kurkkukipu.
Me olemme käyneet nyt verikokeissa yms ja tuloksia odotellaan.
Eilen kävi myös nieluviljelyssä eikä ainakaan silloin ollut angiinaan viittaavaa valkoista peitettä mutta joku virus siellä oli.

Lisäksi tytöllä on ollut masennusta ja unettomuutta, johon saikin jo melatoniinia ja se on unen lisäksi auttanut myös mielialaan.

Tyttö oli tänään nuorisotapahtumassa (ihan väen vängällä halusi mennä vaikka oli taas kurkku kipeä) ja tullessaan kotiin kertoi että oli asemalla kavereiden kanssa odotellut junaa, kun oli alkanut haukkomaan henkeä. Arveli että tuota oli kestänyt noin puoli minuuttia. Sitten oli mennyt taju ja istuma-asennossa lyyhistynyt pää jalkojen väliin.
Tajuttomuuden aikana tyttö oli jollain tapaa sätkinyt tai nykinyt, kavereiden mukaan oli nykinyt jalat, kädet ja pää.
4 minuutin kohdalla tyttö oli saatu ravisteltua ja läpsittyä hereille.

Tyttö näyttäisi olevan muuten kunnossa, on vain säikähtänyt. Pupillit näytti olevan ihan normaalit, tarkistin.

Tyttö sanoi että on hyperventiloinut tässä muutaman kuukauden aikana useamminkin mutta on kestänyt vain hetkisen eikä aiemmin ole taju mennyt.

Kohtaukseen ei liittynyt paniikkitunteita, hikoamista, pistelyä, tunnottomuutta yms. paniikkihäiriön tuntemuksia.

Aamulla soitan lääkäriin mutta nyt näyttäisi sen verran rauhalliselta tuon tilanne ettei lähdetä yön selkään päivystykseen (se kun on toisessa kunnassa ja vauva kuumeessa). Kiinnostaisi vaan kuulla jos jollakulla olisi teoria tähän hätään?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äkäinen Hra Majuri;26369819:
Epilepsia?
Onko epilepsia aina sellaista rajua sätkintää, jolloin suusta tulee vaahtoa? Tällaista tuossa tilanteessa ei ollut, vaan sellaista "nykimistä", ilman että kukaan ainakaan huomasi suusta tulleen mitään.
Alkaako epilepsia selkeänä vai pikkuhiljaa tuollaisilla oudoilla episodeilla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tapiontytär;26369846:

ei tarvitse tulla suusta vaahtoa eikä tarvii olla älytöntä sätkimistä että olisi epilepsia.
 
Ei ole rajua sätkintää, vaan voi olla vaan tajuttomuutta tai jopa vaan pieniä poissaolokohtauksia ilman tajunnamenetystä (petit mal). Tytön oireilu voi silti johtua mistä vaan ja pitää tutkia todella tarkkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tapiontytär;26369846:
Onko epilepsia aina sellaista rajua sätkintää, jolloin suusta tulee vaahtoa? Tällaista tuossa tilanteessa ei ollut, vaan sellaista "nykimistä", ilman että kukaan ainakaan huomasi suusta tulleen mitään.
Alkaako epilepsia selkeänä vai pikkuhiljaa tuollaisilla oudoilla episodeilla?

Kohtaukset voivat vaihdella hyvinkin paljon voimakkuudeltaan. Myös alkaminen vaihtelee. Epileptiseltä kohtaukselta kuulostaa, mutta kuitenkaan ei kannata diagnoosia tämän perusteella alkaa tekemään. Vaatii tarkempia tutkimuksia neurologilla. Sinuna veisin ehdottomasti lapsen lääkärille viimeistään aamulla. Epämääräiset ja varsinkin ensimmäistä kertaa ilmenevä tajuttomuus ilman diagnoosia vaatii aina selvittelyä. Voimia teille :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tapiontytär;26369846:
Onko epilepsia aina sellaista rajua sätkintää, jolloin suusta tulee vaahtoa? Tällaista tuossa tilanteessa ei ollut, vaan sellaista "nykimistä", ilman että kukaan ainakaan huomasi suusta tulleen mitään.
Alkaako epilepsia selkeänä vai pikkuhiljaa tuollaisilla oudoilla episodeilla?

Ei ole aina, tai useammin ei ole, mitään rakua sätkintää ja vaahtoa. Mun pojalla on vain tärinää ja poissaoloa, pari sellaista kohtausta joissa ollut hetken tajuttomana. Kuumetta se toki ei aiheuta, mutta virustauti tms voi laukaista epilepsian, jos on siihen taipumusta. Jos tajuttomuus kestää minuutteja ja diagnosia ei ole, niin ambulanssi ja sairaalaan.Meillä muuten lapsella on streptokokki levinnyt keskushermostoon ( tämä ei epilepsian syy meillä) ja sekin aiheutti tuollaista nykinaa ja vapinaa ja antibiotilla oli jo kiire, tipalla suoneen.
 
Kiitti vastauksista, arvostan kovasti. Miten tuo hyperventilointi, istuuko se epilepsiaan?

Aamulla todellakin kilautellaan josko saataisi sama lääkäri kiinni joka otti nää tytön kuumeoireetkin vihdoin todesta.
 
Tuosta hyperventilaatiosta on vaikea sanoa, tai minä en tiedä. Minun pojalla tulee ennakko-oireena hengitysvaikeus (epilepsian aiheuttava alue on lähellä aivojen hengityskeskusta) mutta hän ei ikinä hyperventiloi. Mutta puhuu aina, että en saanut happea, huimasi, kun ei happi riittänyt jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tapiontytär;26369927:
Miten tuo hyperventilointi, istuuko se epilepsiaan?

Korjaan hieman kysymystä. Ilmeisesti kyseessä ei olekkaan ihan hyperventilointi vaan enemmän "hengen haukkominen" kuin sellainen tiheentynyt hengitys.

Myös sen verran sain lisätietoa että joku vanhemmista tytöistä oli ainakin pulssin löytänyt, muttei osaa siitä sanoa sen tarkemmin oliko se ollut normaali/epänormaali.
 
Alkuperäinen kirjoittaja epileptikon äiti;26369966:
Tuosta hyperventilaatiosta on vaikea sanoa, tai minä en tiedä. Minun pojalla tulee ennakko-oireena hengitysvaikeus (epilepsian aiheuttava alue on lähellä aivojen hengityskeskusta) mutta hän ei ikinä hyperventiloi. Mutta puhuu aina, että en saanut happea, huimasi, kun ei happi riittänyt jne.

No tällaista tyttö äsken juuri tarkensi. Haukkoi henkeä, ei siis hyperventiloinut.
 
Perhepiirini henkilöllä oli epileptinen kohtaus, joka oli aika lailla kuvailemasi kaltainen. Hänet kyllä passitettiin viipymättä sairaalaan päivystykseen, sillä esim. pää on hyvä kuvata ymmärtääkseni mahdollisimman pian. Kohtaus voi myös uusia. Soita nyt ainakin tosiaan jonnekin, sillä voi oikeasti olla tarpeen mennä näytille jo tänään.

Tuon tyyppinen kohtaus on aina huolestuttava oire ja vaatii toimenpiteitä. Esimerkkitapauksessa taustalta ei löytynyt mitään vakavaa eikä sen syykään koskaan selvinnyt, mutta oire otettiin vakavasti ja tutkimuksia kiirehdittiin.
 
Täällä odotellaan labratätiä, lääkärin tapasimme jo. Epäillään tosiaan epilepsiaa, lähiviikkoina tehdään se jokin sähköjuttuhommelitutkimus aivoille ja saimme reseptin + erikoislupahakemuksen Epistatus-liuokselle, jolla tarvittaessa voi laukaista kohtauksen joka jatkuu noinkin kauan kuin tytöllä kesti (4 min).
Saamme labrojen jälkeen lähteä kotiin, mutta tytön täytyy olla loppuviikko jonkun seurassa koko ajan.

Tällaista siis tänään, onneksi tytöllä on huolehtivia ystäviä jotka auttoivat tuossa tilanteessa.

Kiitos ketjuun vastanneille, kauniita unia.
 
Yhteistyössä