V
"vieras"
Vieras
Ajankuluksi ajattelin kysellä tätä, kun tuli mieleen eli tässä taustaa..
Olen lapsesta asti ollut sairauspelkoinen. Lähinnä pelkään jotain syöpää. Lapsena pelkäsin ihosyöpää, koska äiti onnistui pelottelemaan luomilla minut ja siitä se lähti. Se onkin ollut aikuisiälläkin se suurin peikko, mutta onhan noita muitakin syöpiä tullut pelättyä.
Lisäksi sieltä samoista ajoista asti eli noin 10vuotiaana minulle tuli bakteerikammo, joka oli alkuun ehkä ekan vuoden tosi pahana. Pesin käsiäni ihan hirveästi ja heitin leivästi roskiin aina sen kulman mistä olin pitänyt kiinni. Aikaa myöten tuo tasottui, mutta edelleen en voi kuvitellakaan tekeväni vaikkapa leipää jos en ensin pese käsiäni ja muutenkin käsihygieniani on ylikorostettua, mutta toisaalta niin rutiininomaista jo, että ei siihen kiinnitetä huomiota.
Lisäksi tuota jonkinlaista bakteerikammoisuutta ilmenee muillakin osa-alueilla esim. seksissä. En ole mieheni kanssa osannut olla niin, että en seksin jälkeen menisi suihkuun heti kohta ja alusvaatteet vaihdan aina. En voi laittaa samoja alushousuja jalkaan mitkä oli hetkeä aiemmin ja mitkä on mahdollisesti tipahtaneet jopa lattialle siinä välissä.
Pitkä lista kaikenlaista tuollaista pientä.
Mutta sitten vuosi sitten rakastuin toiseen mieheen ja hänen kanssaan kaikki muuttui. Ihan sama koska pääsi seksin jälkeen pesulle ja ihan sama missä ojassa ne alushousut oli kierineet, kunhan oli saanut rakastella toisen kanssa. Käsienpesuneuroosi ei täysin kadonnut, mutta helpottui ihan todella huomattavasti ja saatoin jopa laittaa tämän miehen sormet suuhuni ja minä en laita koskaan edes omia sormiani suuhun.
Lisäksi ensimmänen kesä vuosikausiin, kun minä en pelännyt ihosyöpää ja muutenkin kaikki tautipelot katosivat.
Mutta kun lopetimme tuon suhteen niin kaikki palautui ennalleen. En eronnutkaan miehestäni lopulta ja sain rytinällä takaisin kaikki sairaudenpelot ja bakteerikammot ja kaikki. Kuitenkin tuo ajanjakso kesti 8kuukautta. Se oli todella vapauttavaa aikaa henkisesti minulle, kun olen noista asioista kärsinyt enemmän tai vähemmän lapsesta asti.
Nyt palstapsykologit sitten on teidän vuoronne.
Olen lapsesta asti ollut sairauspelkoinen. Lähinnä pelkään jotain syöpää. Lapsena pelkäsin ihosyöpää, koska äiti onnistui pelottelemaan luomilla minut ja siitä se lähti. Se onkin ollut aikuisiälläkin se suurin peikko, mutta onhan noita muitakin syöpiä tullut pelättyä.
Lisäksi sieltä samoista ajoista asti eli noin 10vuotiaana minulle tuli bakteerikammo, joka oli alkuun ehkä ekan vuoden tosi pahana. Pesin käsiäni ihan hirveästi ja heitin leivästi roskiin aina sen kulman mistä olin pitänyt kiinni. Aikaa myöten tuo tasottui, mutta edelleen en voi kuvitellakaan tekeväni vaikkapa leipää jos en ensin pese käsiäni ja muutenkin käsihygieniani on ylikorostettua, mutta toisaalta niin rutiininomaista jo, että ei siihen kiinnitetä huomiota.
Lisäksi tuota jonkinlaista bakteerikammoisuutta ilmenee muillakin osa-alueilla esim. seksissä. En ole mieheni kanssa osannut olla niin, että en seksin jälkeen menisi suihkuun heti kohta ja alusvaatteet vaihdan aina. En voi laittaa samoja alushousuja jalkaan mitkä oli hetkeä aiemmin ja mitkä on mahdollisesti tipahtaneet jopa lattialle siinä välissä.
Pitkä lista kaikenlaista tuollaista pientä.
Mutta sitten vuosi sitten rakastuin toiseen mieheen ja hänen kanssaan kaikki muuttui. Ihan sama koska pääsi seksin jälkeen pesulle ja ihan sama missä ojassa ne alushousut oli kierineet, kunhan oli saanut rakastella toisen kanssa. Käsienpesuneuroosi ei täysin kadonnut, mutta helpottui ihan todella huomattavasti ja saatoin jopa laittaa tämän miehen sormet suuhuni ja minä en laita koskaan edes omia sormiani suuhun.
Lisäksi ensimmänen kesä vuosikausiin, kun minä en pelännyt ihosyöpää ja muutenkin kaikki tautipelot katosivat.
Mutta kun lopetimme tuon suhteen niin kaikki palautui ennalleen. En eronnutkaan miehestäni lopulta ja sain rytinällä takaisin kaikki sairaudenpelot ja bakteerikammot ja kaikki. Kuitenkin tuo ajanjakso kesti 8kuukautta. Se oli todella vapauttavaa aikaa henkisesti minulle, kun olen noista asioista kärsinyt enemmän tai vähemmän lapsesta asti.
Nyt palstapsykologit sitten on teidän vuoronne.
