Palstan eläkeläismammat, kulttuuriantropologi kaipaa alastomia kehojanne

Johnny Appleseed

Tunnettu jäsen
05.03.2024
7 997
1 332
113
Hesarissa lukija toivoo näkevänsä 70-luvun nuoria esiintymässä nykymuodoissaan alastomina.

Ei ole mitenkään harvinaista nähdä esimerkiksi modernissa tanssissa, teatteriesityksissä tai elokuvissa alastomia nuoria ihmisiä. Harvinaisempaa sen sijaan on nähdä alaston vanha esiintyjä.

Vanhenemisen myötä ihmisen keho luonnollisesti rappeutuu, mutta silti se voi olla ilon lähde loppuun saakka. Vanhukset saattavat kuitenkin hävetä omaa kehoaan nuoruutta ihannoivassa kulutuskulttuurissa.

Olisiko jo aika murtaa tabu vanhojen esiintyjien alastomuudesta julkisissa esityksissä? Tarvitsisimmeko uuden Hair-musikaalin, jossa alastomina esiintyjinä olisivat aidot 1970-luvun hipit – nyt vanhoina?

 
Ap. jaksaa maalittaa hieman itseään vanhempaa sukupolvea.
Löin äsken varpaani sängyn jalkaan, ja suustani pääsi ruman sanan alkuosa.
Samanlainen tunne valtaa, kun katseeni osuu ap:n ja monen muun palstariiviön naisia halventaviin postauksiin.
Ostan Hesarin irtonumeron harvoin. Sunnuntaina kaupan hyllyssä oli vain lauantain numero. Ostin IL:n Anna Eriksson jutun takia. Nainen, joka lienee liian fiksu tämän palstan keskusteluihin. Ulkonäöstään hän ei lehtijutussa maininnut sanaakaan.
 
#4
Kävin katsomassa koreografi Susanna Leinosen tanssiesityksen Satakieli.
Esitys lähes samanlainen kuin tässä lehtijutussa.

 

Yhteistyössä