Mä aloitin viime kesänä "kolmannen elämän" eli pistettiin miehen kanssa lusikat jakoon ja otin lapset mukaan. Tuossa prosessissa kului sekä omat että vieraat rahat. Siispä mun tilanne:
- rahastoissa n. 600
- lapsilla tileillä muutama satanen
- lainoja yhteensä n. 22 000 (pankista, luottokortti, auto)
- tulot: palkka n. 1600, minimielarit, asumistukea muutama kymppi, lapsilisät, satunnaiset hoitsun keikkapalkkiot
En matkustele vuosittain, lapset ovat ravanneet vuosittain Saksassa, koska siellä asuu veljen perhe ja yhdessä ollessa käytiin siellä vuosittain. Ajatus ja pyrkimys ois jatkaa tuota Saksassa käyntiä.
Ajan kalliimpaa autoa, kuin ikinä ennen. Mutta tarvitsen auton sekä päivätyössäni että oman yrityksen pyörittämisessä. Asun myös tilavammin kuin ikinä, mutta vuokralla. Sisustan asuntoa jatkuvasti, mutta 99% sisustustuotteista on peräisin tori.fistä (olen todella tarkka mitä sieltä kotiin kannan).
Itselleni en oikein osaa ostaa vaatteita, mutta merkkilaukkuja ostan käytettynä. Lapsille ostan sekä käytettyä että uutta tavaraa ja vaatetta, mutta ulkovaatteet ostan uutena. Lasten merkkeinä Name it, Lindex, HM, talvikengät Superfit, kesäkengät mistä vaan.
Ruuassa säästän niin, että ostan vain sellaista ruokaa mikä meillä oikeasti menee suuhun eikä roskiin. Hedelmiä ja vihanneksia on aina eivätkä ole kausituotteita.
Periaatteessa tällä hetkellä säästämistä enemmän keskityn talouteni tasapainottamiseen ja jos pysyn suunnitelmissani, olen velaton 3 vuoden päästä. Enkä silti koe kituuttavani, en ole kade muille enkä harmittele miten vähän on säästössä. Elämä on valintoja