Paljonko olisi realistista reilusti ylipainoisen laihtua puolessa vuodessa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Elämänmuutos"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

"Elämänmuutos"

Vieras
Lähtöpaino on 115kg ja kyllä tiedän, että aivan liikaa eli ei tarvitse tulla aukomaan päätä! En kaipaa mitään saarnoja ja tiedän kyllä, että ihan itsestä johtuu kerääntyneet kilot.

Tiedän myös keinot miten pudottaa painoa eli elämäntapamuutos syömisen ja liikkumisen suhteen. Nyt mietinkin, että paljonko voisin saada pudotettua painoa puolessa vuodessa. Meillä kun on elokuun lopussa tiedossa ulkomaanmatka ja olisi kiva olla jo silloin selvästi pienempi.
 
0,5 kiloa viikossa on normaali tahti, eli puolessa vuodessa saa sen 10-15 kiloa pois. Suurempi määrä vaatii jo melkoista paneutumista asiaan.

Tuota puolta kiloa viikossa mä mietin itsekin, mutta sitten laskin, että paljonko painoa saisi tippumaan puolessa vuodessa ja oli kyllä vähän mun mielestä. Vaikka eihän se liian nopea painonpudotus taida olla parhain keino tehdä pysyvä painonpudotus. Ruokavalion muutos kyllä tulee tekemään suuren muutoksen joten ihan jo sen avulla paino varmasti laskee koska kaloreita tulee aivan liikaa tällä hetkellä.

Vaikka kyllähän tuo 10-15 kiloakin olisi jo parempaan suuntaan!
 
Superdieetissä Minna 43 v. pudotti just reilut 40 kg. Vaikea sanoa, mikä olisi realistista itse kunkin kohdalla. Riippuu niin henkilöstä. Mutta eiköhän noin 20 kg olisi puolessa vuodessa mahdollista laihtua kenen tahansa, jos edes vähän tietää, mitä tekee.
 
Mutta eikö ne siinä ohjelmassa käy paljon salilla yms.? Mulla ei ole sellaiseen mahdollisuutta vuorotyön ja perheen takia. Enkä kyllä edes viihdy kuntosalilla. Käyn mielummin kävely/pyörälenkillä, uimassa ja jumppaan kotona. Kahvakuula mulla on, mutta pitäisi vähän tutkia minkälaisia liikkeitä sillä kannattaa tehdä.

Olen myös miettinyt, että olisikohan hyppynarulla hyppiminen tehokasta? Se ei vain taida olla kovin hyvä laji mun vaurioituneelle ja ajoittain kipuilevalle polvelle. Uinti on siinä mielessä parempi.

Ja kyllähän se pääpaino painonpudotuksessa on siinä ruokavaliossa. Liikunta on sitten se joka tukee sitä ja samalla kunto kohoaa.
 
Superdieetissä Minna 43 v. pudotti just reilut 40 kg. Vaikea sanoa, mikä olisi realistista itse kunkin kohdalla.

Juuri näin. Ja realismia ei ole se, että henkilö, jonka itsekuri on sitä luokkaa, että painoa on päässyt kertymään toista sataa kiloa, saa ilman tv-formaattiin kuuluvaa julkista painetta ja asiantuntijoita pudotettua 40 kiloa.

Siihen 0,5 kiloonkin viikossa kun saa ensimmäisten viikkojen jälkeen nähdä jo hiukan vaivaakin, ei sekään sentään itsestään lähde.
 
Se vähän riippuu. Minä laihduin parikymmentä kiloa puolessa vuodessa. Enkä hirveästi ehtinyt liikkumaan, lähinnä ruokavalion avulla lähti. Eikä ollut noin paljon lähtöpainoa läheskään.
Jos sinulla on nivelissä ongelmia niin ei kannata hyppynarulla hyppimistä heti aloittaa. YLipaino rasittaa vaan kipeitä niveliä. Kannattaa aloittaa semmosilla lajeilla mitkä on helliä nivelille. Esim. spinning-pyöräily, ja uinti on tehokkaita mutta ei liikaa rasita niveliä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tsemppiä;30631364:

Polvi on onnettomuudessa vammautunut eikä nivelissä sinällään ole vikaa.
 
Mun sisko laihtui puolessa vuodessa 25 kiloa cambridgen dieetin avulla, kannattaa googlettaa. Se on käypä hoito suositusten mukainen ja sitä käytetään vissiin paljon ennen lihavuusleikkauksia.Siskollani ei ollut ylipainoa läheskään niin paljon kuin sinulla, joten varmaan voisit laihtua enemmänkin. Parasta dieetissä mielestäni on se, että siinä palataan syömisessä käsittääkseni sille tasolle mikä on tarkoitus pitää. Eli dieetti ei ala ja lopu ja sit paluu "normaaliin" lihottavaan arkeen. Mihin päädytkään, niin tsemppiä! =)
 
[QUOTE="a p";30631487]No kyllähän mä aioinkin liikkua, enhän mä muuta väittänytkään.[/QUOTE]
Juu, silloin 15 kiloa pois puolessa vuodessa on hieno tulos. Se huomataan varmasti. Mä lähtisin tähtäämään 15 kiloon. Ja jos menee sen yli, niin se on plussaa.
 
[QUOTE="a p";30631346]Mutta eikö ne siinä ohjelmassa käy paljon salilla yms.? Mulla ei ole sellaiseen mahdollisuutta vuorotyön ja perheen takia. Enkä kyllä edes viihdy kuntosalilla. Käyn mielummin kävely/pyörälenkillä, uimassa ja jumppaan kotona. Kahvakuula mulla on, mutta pitäisi vähän tutkia minkälaisia liikkeitä sillä kannattaa tehdä.

Olen myös miettinyt, että olisikohan hyppynarulla hyppiminen tehokasta? Se ei vain taida olla kovin hyvä laji mun vaurioituneelle ja ajoittain kipuilevalle polvelle. Uinti on siinä mielessä parempi.

Ja kyllähän se pääpaino painonpudotuksessa on siinä ruokavaliossa. Liikunta on sitten se joka tukee sitä ja samalla kunto kohoaa.[/QUOTE]

Itse en liikkunut juurikaan, pelkän suprdieettiruokavalion avulla lähti 15 viikossa 12kg. Sen jälkeen maltillisesti omalla metodilla loput. Ylipainoa oli 20kg.
 
Kilo/viikko on ihan normi tahti ja alussa tuon kokoiselta lähtee pari kolmekin kilo viikossa. Että helposti putoaa 30kg puolessa vuodessa, jos tahtotila on kohdillaan.
 
0,5 kiloa viikossa on normaali tahti, eli puolessa vuodessa saa sen 10-15 kiloa pois. Suurempi määrä vaatii jo melkoista paneutumista asiaan.

Kas kun ei sata grammaa puolessa vuodessa :D *ttu näitä tämän palstan "asiantuntijoita."

Vähähiilarisella ruokavaliolla saat - motivaation ollessa kohdallaan - 30-40 kiloa pois. Enemmänkin kenties. Älä anna näiden palstan "asiantuntijoiden" lannistaa itseäsi.
 
Kilo viikossa on realistista noin ylipainoiselle. Syötät kaikki syömiset kiloklubiin ja kun vajausta tulee 1000kilokaloria päivässä, niin se on sen kilon viikossa ja 26 kiloa puolessa vuodessa.
 
Ennen kaikkea tsemppia sulle päätökseen! Itsekin tiedän että motivaation on oltavs kohdalla, muuten se tahto on vain hetkellistä. Mä sanoisin, että 15-20 kg on aika realistinen. Itse odottelen jo plussakeleja, jotta voisi käydä kävelylenkeillä, nyt kun meillä päin on niin liukasta. Pitkät kävelylenkin edistää laihtumista kyl todella hyvin. Tsemppia!
 
Kas kun ei sata grammaa puolessa vuodessa :D *ttu näitä tämän palstan "asiantuntijoita."

Vähähiilarisella ruokavaliolla saat - motivaation ollessa kohdallaan - 30-40 kiloa pois. Enemmänkin kenties. Älä anna näiden palstan "asiantuntijoiden" lannistaa itseäsi.

Vähähiilarinen ruokavalio, *ittu näitä tämän palstan "asiantuntijoita". :D Eikö karppausbuumi mennyt jo?

Tiedoksi sinullekin, että puoli kiloa viikko on ihan kansainvälinen suositus painonpudotukseen (ok, todella ylipainoisilla ensimmäisillä viikoilla tahti voi olla kovempikin). Suuremmissa viikkomäärissä lähtee jo lihastakin samalla, ellei tiedä tosi tarkkaan, muitä tekee.

Mutta teille "karppaajille" on tietysti ihan sama, mitä kansainvälinen tutkimustieto sanoo, kun se teidän huru-Anttinne tietää kuitenkin kaiken paremmin. :D
 
-10. Max 15. Mutta muista, että kilojen sijaan voi tuijottaa myös häviäviä senttejä ja vaatekokojen muutosta. Jos tulee lihasta, se painaa. Silti muutos voi olla iso vaikkei kiloissa muutos heti niin iso.
 
[QUOTE="Elämänmuutos";30631328]Lähtöpaino on 115kg ja kyllä tiedän, että aivan liikaa eli ei tarvitse tulla aukomaan päätä! En kaipaa mitään saarnoja ja tiedän kyllä, että ihan itsestä johtuu kerääntyneet kilot.

Tiedän myös keinot miten pudottaa painoa eli elämäntapamuutos syömisen ja liikkumisen suhteen. Nyt mietinkin, että paljonko voisin saada pudotettua painoa puolessa vuodessa. Meillä kun on elokuun lopussa tiedossa ulkomaanmatka ja olisi kiva olla jo silloin selvästi pienempi.[/QUOTE]
Älä stressaa, minulla oli alkupaino 103 ja 171 pituutta. Eli on täällä muitakin isoja!
 
Yhteistyössä