Ihan ensimmäisissä peleissä maila kannattaa vuokrata. Silloin saa käyttöönsä ihan kelpohyvän mailan noin kahdella eurolla. Jos tuntuu siltä, että laji kiinnostaa ja sitä oikeasti haluaa alkaa harrastamaan, niin tavallinen hyvä maila maksaa sen 50-70e. Alle viidenkympin mailat ovat usein raskaita ja lyöntiominaisuuksiltaan huonoja. Huippumailat ovat sitten 150-200e luokassa.
Vuokramaila alussa on siinäkin mielessä hyvä, että aloittaja voi kokeilla muutamaa erilaista mailaa. Aloittelijan mailassa on yleensä "power-joku" -merkintä mailan merkistä riippuen. Sillä tarkoitetaan, että maila vahvistaa pelaajan lyöntiä, eli pallo on helpompi lyödä takakentällekin asti. Tällaisilla mailoilla pelaamisen aloittaminen on mukavampaa.
Hankittuasi mailan sinun kannattaa muistaa näin talvella, että kylmällä mailalla pelaaminen voi rikkoa koko mailan. Tyypillinen esimerkki on jättää maila autoon työpäiväksi ja mennä töistä heti pelaamaan. Kova pakkanen rikkoo jänteet ja pahimmillaan myös mailan rungon.