Paljonko ikäeroa esikoisella ja pikkukakkosella?Kokemuksia alle vuoden ikäerosta?

Esikoinen, tyttö syntyi 11.5.2012 ja pikkukakkosen laskettuaika olis 11.4.2013.

Mua lähinnä huolettaa se, että miten arki toimii, kun on niin vähän ikäeroa?
Onko ihan mahdotonta menoa ja oisko vinkkejä miten arjen sais toimimaan?

Aluks tuntu siltä, että aivan ihanaa, kun tulee olee alle vuos ikäeroa On kuitenkin käynyt mielessä sekin, että miten siitä selvitä...

Entä mitä ajatuksia muilla samassa tilanteessa olevilla on?

 

Meillä ei ihan noin lyhyt ikäero ole, esikoinen oli 1v 4kk ja kyllähän siitä selvis. Vaikka vauva huusi koliikkiiaan kaikki päivät ja oli todella tyytymätön siihen asti kunnes lähti ryömimään. Olihan se rankkaa, mutta en vaihtas. Esikoinen on reipas, ihana eskarilainen ja pikkusiskonsa 5v prinsessa. Lisänä mukana vielä 3v pikkusisko. Eli meillä oli siinä melkein 3 lasta alle 3v.

Kyllä siitä selviää, kun arki asettuu uomiinsa. Meillä on tärkeää, että on selkeä rytmi elämisen kanssa, koska syödään, koska nukutaan, tosin vauvahan ei paljon tietysti kysele, mutta esikoinen pysyi omassa rytmissään ja aika pian vauvakin asettui samaan.

Nyt odotellaan vielä neljättä jonka laskettu on helmikuun alussa. Et voiko tästä päätellä, ettei se vauva arki taaperon/taaperoitten ja vauvojen kanssa ollut ihan hirveää.

Tsemppiä, alku voi olla hankalaa, mutta kyllä se siitä. Oma asenne myös ratkaisee paljon. Itse olen mennyt niin, et elämä on nyt tätä ja nautitaan tästä, se muuttuu kuitenkin taas pian.

 

meillä 1. ja 2.lla (04 ja 05) piirun alle 1,5v ikäeroa, ja tosiaan , kakkonen syntyi halkion kera, joten rankkaa oli korvakierteineen yms.. MUTTA sekuntiakaan en vaihtaisi:heart: Ovat toistensa parhaat kaverit ja toisinaan vihamiehet .
Nyt syntyi pikkukolmonen 10/11 ja päätettiin antaa lupa heti seuraavalle, jotta saataisiin pieni ikäero, ja sehän saatiin: la 22.2. ja TUPLAT TULEE
rankkaakin varmasti tulee olemaan 3 pienen kanssa, MUTTA on varmasti jokasekunnin väärti
Kyllä siitä sisulla ja oikealla asenteella selviää :heart:

Onnea raskaudesta!:heart:

T:Neiti + Tuplat 20+2

 

Entä sitten raskaus aikana, kun on jo yksi tai mahdollisesti useampia lapsia, miten jaksaa väsymysen kanssa hoitaa aiempaa lasta/lapsia?

Tosiaan tuo meidän neiti on nyt vähän vajaa 5 kk ja saa välillä, yleenä väsyneenä kun pitäisi alkaa nukkumaan, hirveitä kiukkukohtauksia ja sylissä sitten rauhottelen ja laulan. Hän rauhottuu ja nukahtaa, mutta saattaa nukkua vain puoli tuntia ja sitten herää jostain syystä, väsynennä, edelleen ja huuto jatkuu...voi olla tunnin pari kiukuttelua väsymyksestä ja itse ei ainakaan missään välissä ehtinyt levätä...

Ja nukutan myös ulkona, mutta joskus en vaan jaksa nähdä sitä pukemisen vaivaa, jos neiti sattuukin nukkumaan vaan puol tuntia...

Tuntuu välillä vaan niin mahdottomalta... Onko muilla ollut samantyylisiä ongelmia? Vai teenkö minä tästä isomman jutun mitä se oikeasti onkaan. Tällä hetkellä mies tekee yötöitä, eli yöt töissä päivät nukkuu ja minä olen 24/7 lapsen kanssa, myäs viikonloppuna.

Minulla on ollut ennen raskautta erittäin lyhyt pinna, nykyään olen paljon pitkäpinnaisempi, mikä on hyväksi...mutta kyllä tekisi mieli hakata päätä seinään kun ensin tyttö nukahtaa ja puolen tunnin päästä kuuluu kiljumista sängystä, kun jostain syystä heräsi kesken unen.....

Välillä mietin että olinko vielä valmis äidiksi, vaikken voi kuvitella enää elämää ilman lastani...alkoi vain huolettaa se, kun on toinen tulossa että miten hermot riittää...

Minulla ei ole paljon kavereita, ja nekin harvat jotka on käyvät luonani maks. kerran kuukaudessa...heillä ei siis ole lapsia kenelläkään, siksi kai käyvät luonani harvemmin...

 

Heips

Minun neidit syntyivät 1 v 7 kk ikäerolla. Esikoinen unohti pian siskon syntymän jälkeen, että on ollut ainut lapsi, suurimmat mustasukkaisuuskohtaukset siis jäivät siinä. Seuraa heistä on aina ollut toisilleen, ovat vähän kuin kaksosia ja todella riippuvaisia toisistaan. Sama meno jatkuu nykyäänkin, kun molemmat neidit jo koulussa. Isompi huolehtii ekaluokkalaisesta, ja joskus toisin päin
Kyllä minusta lyhyt ikäero on hyvä juttu! Juu, ja munkin lapset olleet pahasti korvasairaita ekat 3 elinvuottaan, molemmat.. Mutta en vaihtais minäkään senkuntiakaan =)

 

Täällä syntynyt kakkonen 4.3.2012 ja seuraavan LA on 27.2.2013 Eli viikon alle vuoden tulee. Kauhistuttaa mutta meidän piti olla selittämättömästi lapsettomia, niin tottakai otetaan vastaanjos saadaan tällätavoinkin!!
Jännittää kamalasti miten selviän. Onneksi esikko on jo 5v ja toinen lapsi on nukkunut 12h yöunia jo 2,5kk iästä lähtien.. voi muuttua unetkin lyhemmiksi mutta raskautta ajatellen toisen unet ovat helpottaneet mahdottomasti arkea ja raskautta jaksaa paremmin! Tosiaan, mistään ei löydä ihmisiä kummemmin joilla olisi tuo alle vuoden ikäero lapsilla ja se kiinnostaa kokemuksena valtavasti!

 

Kengumamma, isot onnittelut ylläristä:heart:

ANGELINAA... mulla tosiaan 3 lasta tuossa paimennettavana tän tuplaraskauden ohessa (isommat jo helppoja) mutta tuo pienin aika valvottava (herää n. 5-6kertaa yössä hyssyteltäväksi) ja vaativakin. Päivällä vaan aina huilaamaan kun pienikin huilaa, ihan hyvällä omatunnolla. Ihan kohtuullisesti olen raskausajan jaksanut (olen kotiäitinä siis)
Isommat on aamupäivät koulussa joten silleen on muutama h päivässä vain yhden lapsen kanssa, mutta pitkälti 24/7 siis hoidan täällä kaikki. Ihan kohtuullisesti jaksanut. toki huonompiakin päiviä aina välillä on, mut ne kuuluu asiaan.
Ei kaduta, ainakaan tänään

 

Meillä esikoisella ja kuopuksella ikäeroa 1v2kk ja hengissä ollaan. Ja tosiaan nyt kolmonen tulossa. Aluksi miettisin paljon tuota selviämistä kun kumpikin on pieni ja vaipatkin kummallakin. Kaikki vaan sujui tavallaan, väsymystä "hoidin" nukkumalla esikoisen kanssa päiväunia. Pahimman väsymyksen mennessä ohi, jaksoin touhuta ja olla esikoisen kanssa. Kuopus onneksi on ollut suht "helppo" lapsi. Ainut minkä muistan rassanneeen minua kuopuksen vauva-aikana oli vauvan ja taaperon eri rytmit. Mustasukkaisuutta ei poikien välillä ole ollut juuri tuon pienen ikäeron takia. Esikoinen ei muista koskaan olleensa ainut lapsi.
Nyt tän kolmosen kanssa onkin hiukan hankalampaa ollut kun olen palannut vuoden vaihteessa töihin ja päiväunia ei niin vaan nukutakaan. Pojat ovat noin 2,5v ja 3v8kk kun vauva syntyy. Ja saavat luvan jatkaa päivähoidossa vaikka jäänkin vauvan kanssa kotiin.

 

Meillä täällä kotona pyörii lapset 12/04,12/05,1/07,3/08 ja 11/09 syntyneet ja kyllä tohon vauva/taapero arkeen tottu aika pian sitte ku kakkonen tuli taloon Ja siitä eteenpäin ku on lapsia tullu kaikki on menny ihan rutiinilla jo sitten

 

Kengumamma: Hienoa kuulla, että sisulla selviää vaikeistakin ajoista!

Ei tosiaan kuulosta kovin helpolta teidän nuorin tulokas... :/ Mutta tuo kyllä antaa mullekkin lisää voimia, kun huomaa, että toisilla on jopa paljon rankempaa kuin minulla...

Kai siihenkin oppii, että osaa itsekin ottaa välillä rennosti...

Onnea tuplaraskaudesta!!

 

Nostan kyllä hattua teille kaikille, mulla ei pää kestäs eikä kyllä kroppakaan. Mun ainut tyttäreni on 9,5kk ikänen ja en todellakaan halua toista tähän rumbaan. Tuntuu jo nyt niin raskaalta. |O Onneksi otin kierukan ni ei pääse tapahtuu "vahinkoo". Toinen saa tulla sit joskus 3-5 vuoden päästä.

 

Kaveriltani jolla n. vuoden ikäerolla lapset kuulin, että ensimmäiset 2 kuukautta olivat rankimmat. Toki tämä niin yksilöllistä... Mutta heillä meni rytmin ja rutiinien hakemiseen ainakin se pari kuukautta. Kuopus roikkui tississä, nukkui huonosti jne. ja sitten pikkuhiljaa tilanne alkoi helpottaa. Koko perhe sopeutui uuteen tilanteeseen. Eli kannattaa olla armollinen itselleen ja lapsosille alussa

Meille tulossa 1,5 vuotta ikäeroa ja kyllä jännittää sekin. Olen itse lyhyt pinnainen ja esikoinen on saman temperamentin perinyt minulta. Ei voi muutakuin todeta että niin poika kuin äitinsä, kun kaikki on meillä ollut vähän hankalaa. Nukkumaan menot edelleen yhtä taistelua, yöheräämisiä riittää yms. Inhottaa sellaiset kommentit tutuilta että miten meinaat kahden pienen kanssa jaksaa kun sulla oli niin rankkaa alussa yhdenkin kanssa !!! Ärsyttää, koska tiedän että varmasti tuleekin olemaan rankkaa mutta silti olen täysin valmis uuteen kierrokseen. Välillä tuntuu että kun itse on avoimesti puhunut rankoista ajoista ja väsyneistä hetkistään, niin kaikilla muilla tuntuu asiat sujuvan kuin vettä vain?! Empä usko...Olen ollut tosi huono pyytämään apua ja koittanut itse selvitä kaikesta, nyt aion "parantaa tapani" ja kysyä tutuilta apua ajoissa ennen kuin väsyn.

Tsemppiä kaikille pienten vanhemmille! Kyllä se vaan on kaiken sen väsymyksen arvoista, pakko sanoa!!