A
ahdistunut
Vieras
Ison ratkaisun tein tänään, hain avioeroa. Yhteisiä vuosia takana 15, niistä 10 naimisissa. Lapsia on 3. Meillä on mennyt jo pitkään huonosti.
Kerran tulostin jo netistä eropaperit, täytin omalta osaltani, ojensin miehelle ja kysyin vain, että yhdessä vai erikseen. Riitahan siitä tietenkin tuli, niin kuin mistä tahansa viimeisen parin vuoden aikana. Silloin kerroin, mikä mielestäni mättää ja mies myönsi itsekin, että korjattavaa on. Lupasi, lupasi, lupasi... Mitään muutosta ei kuitenkaan tapahtunut. Näin on mennyt jo monet kerrat. Riidan jälkeen mies lupaa, että laitetaan avioliitto kuntoon, mutta koskaan ei mitään tapahdu. Ehdottamaani pariterapiaan ei suostunut, sanoi, että voidaan puhua kahdestaankin, ei tässä ulkopuolisia tarvita. Vaan kun minun pitäisi kai puhua itsekseni, mies ei keskustele.
Kesäkuussa kirjoitin miehelle kirjeen, jossa kerroin tunteistani, siitä, että olen onneton. Pyysin miestä miettimään, mitä hän haluaa avioliitolta, ja mitä mieltä hän suhteestamme on. Pyysin häntä tulemaan puhumaan minulle, kun on asioita miettinyt. Vaan eipä tuo ole katsonut keskustelua tarpeelliseksi. Noin kuukausi sitten en taas yhtenä iltana jaksanut keskustella miehen työkaverin perhetilanteesta (kyllä, mies halusi keskustella siitä...), ja silloin mies loukkaantui, kun en ymmärrä, että kaverin tukena pitää olla. Sanoin, että meillä pitäisi olla omiakin asioita puhuttavana. Enää ei keskustelu kiinnostanutkaan.
Mä olen niin väsynyt yrittämään yksin. Viimeisen viikon olen kerännyt rohkeutta ja tänään marssin heti aamulla käräjäoikeuden kansliaan ja täytin ne eropaperit. Mieli on myllertänyt pahasti koko päivän, koko ajan itkettää. Miehelle meinaan kertoa, kun tulee töistä. Etukäteen en uskaltanut. Se olis kuitenkin taas luvannut laittaa asiat kuntoon ja saanut mut lykkäämään tätä asiaa. Ja petäänyt lupauksensa, kuten tähänkin asti.
Anteeksi tää pitkä purkaus. Piti vaan saada kertoa jollekin.
Kerran tulostin jo netistä eropaperit, täytin omalta osaltani, ojensin miehelle ja kysyin vain, että yhdessä vai erikseen. Riitahan siitä tietenkin tuli, niin kuin mistä tahansa viimeisen parin vuoden aikana. Silloin kerroin, mikä mielestäni mättää ja mies myönsi itsekin, että korjattavaa on. Lupasi, lupasi, lupasi... Mitään muutosta ei kuitenkaan tapahtunut. Näin on mennyt jo monet kerrat. Riidan jälkeen mies lupaa, että laitetaan avioliitto kuntoon, mutta koskaan ei mitään tapahdu. Ehdottamaani pariterapiaan ei suostunut, sanoi, että voidaan puhua kahdestaankin, ei tässä ulkopuolisia tarvita. Vaan kun minun pitäisi kai puhua itsekseni, mies ei keskustele.
Kesäkuussa kirjoitin miehelle kirjeen, jossa kerroin tunteistani, siitä, että olen onneton. Pyysin miestä miettimään, mitä hän haluaa avioliitolta, ja mitä mieltä hän suhteestamme on. Pyysin häntä tulemaan puhumaan minulle, kun on asioita miettinyt. Vaan eipä tuo ole katsonut keskustelua tarpeelliseksi. Noin kuukausi sitten en taas yhtenä iltana jaksanut keskustella miehen työkaverin perhetilanteesta (kyllä, mies halusi keskustella siitä...), ja silloin mies loukkaantui, kun en ymmärrä, että kaverin tukena pitää olla. Sanoin, että meillä pitäisi olla omiakin asioita puhuttavana. Enää ei keskustelu kiinnostanutkaan.
Mä olen niin väsynyt yrittämään yksin. Viimeisen viikon olen kerännyt rohkeutta ja tänään marssin heti aamulla käräjäoikeuden kansliaan ja täytin ne eropaperit. Mieli on myllertänyt pahasti koko päivän, koko ajan itkettää. Miehelle meinaan kertoa, kun tulee töistä. Etukäteen en uskaltanut. Se olis kuitenkin taas luvannut laittaa asiat kuntoon ja saanut mut lykkäämään tätä asiaa. Ja petäänyt lupauksensa, kuten tähänkin asti.
Anteeksi tää pitkä purkaus. Piti vaan saada kertoa jollekin.
