Päivärytmiongelma(ko?)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mötkylä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Mötkylä

Jäsen
17.11.2005
509
0
16
Olen itse ollut aina aamu-uninen, ja ennen esikoisen syntymää ajattelin, että onneksi vauva muuttaa päivärytmini normaaliksi. Pienempänä poika heräsi aamulla varhain, ja tunsin itseni melkein aina väsyneeksi, kun päivämme alkoi jo klo 6-8.

Nyt hänen ollessaan 9kk, hän nukahtaa iltaisin omaan sänkyynsä itse klo 21. Itse nukahdan puolenyön aikaan. Klo 2-3 poika herää ja tarjoilen maitoa pullosta. Seuraavan kerran hän itkee sängyssään ehkä n. klo 6-8. Tarjoan maitoa toisen kerran. Sitten hän herää seuraavan kerran iloisena ja pirteänä aloittamaan uuden päivän n. klo 8.30-10. Itse herään myös silloin.

Puuroa tarjoilen n. klo 10-11. Se ei meinaa aina silloinkaan mennä pojalla alas. Päiväunille mennessään n. klo 11-12 hän ottaa maitoa n. 100-150 ml. Lounas on klo 14-15. Poika ei osoita minkäänlaisia nälän merkkejä, eikä ruoka oikein laskekkaan. Välipala on klo 16, tällöin ehkä vähän maitoa tai vähän sosetta. Menee tai ei mene. Sitten toiset päiväunet. Klo 18 on päivällinen, menee ja ei mene. Siihen päälle ehkä vähän maitoa. Itapuuro klo 20.30. Ei maitoa.

Ongelma numero 1: Onko mielestänne myöhäisellä aamullamme merkitystä ruokahaluun? Jos tarjoaisin jo toisen yömaidon aikaan puuroa, pojan yöunet jäisivät selvästi kesken.

Ongelma 2: Miten saisin rytmin muutettua sitten, kun menen 3kk kuluttua töihin ja aamulla pitäisi nousta aikaisin?

Ongelma 3: Onko tällaisesta päivärytmistä pojan kehitykselle jotain haittaa?? Itse olen täällä edelleen yöhuosuissa, klo 11.30. Ikkunasta olen katsellut jo monen äidin ja lapsen leikkipuistoreissut, me emme ole päässeet vielä aamupuuroa kauemmas. Tiedän, että toisaalta monet äidit unelmoivat lapsesta, joka nukkuisi aamulla pitkään. Mutta minua se mietityttää...tunnen itseni flegmaatikoksi B)
 
Mä sanoisin että nuo ongelmat korjaantuis sillä että lopetat kokonaan yösyötöt, ei tuon ikäinen tarvitse enää ruokaa yöllä. Varmasti maistuu sitten päivälläkin ruoka paremmin.

Ei kai tuosta rytmistä muuten ole mitään haittaa, jos se vaan teille sopii... Ja kyllähän se rytmi siitä kääntyy kun pitää alkaa heräämään aikaisemmin.
 
Poika on niin huono ottaan maitoa pullosta päivällä, ei malta rauhottua, että olen onnellinen että maitoa menee edes yöllä! Tippamukeja kokeiltu erilaisia, ja puree vain sitä nokkaa. Siksi en ole uskaltanut luopua yösyötöistä, tai olen joskus kuukausia sitten kokeillut, mutta seurasi itkua 0,5-1h välein kunnes sai maitoo....
 
Mun mielestä yhtä oikeaa aikaa ei lapsen heräämiseen ole. Meidän poika 8 kk herää n klo 8, joskus on nukkunut kymmeneenkin. Jos kerran kotona olette, ja myöhään nukkuminen sopii teidän päivärytmiin niin miksi turhaan nousta aiemmin? Laittaa kello soittamaan koska "kuuluu" nousta aikaisin ja sitten molemmat olisi kärttyisiä... Tässä maailmassa joutuu myöhemmin niin paljon heräämään pakosta, että anna itsesi ja vauvasi nukkua kun uni maittaa. :hug:

Yösyötöstä minäkin karsisin ensimmäiseksi. Täällä on ollut aiheeesta paljon ketjuja ihan viimeaikoinakin missä on konkreettisia neuvoja ja kokemuksia.


Missä vaiheessa muuten se lapsentahtisuus mitä aina hehkutetaan niin kovasti unohtuu? Miksi vanhemman lapsen kanssa ei saisi mennä lapsentahtisesti jos se kaikille sopii, vaan pitää olla tiukat aikataulut? Koska niin KUULUU olla?
 
Oiskulle kiitos, juuri tuollasta hyväksyntää ehkä eniten hainkin. Täälläkin niin usein kohtaa vain sellasia lapsia ja äitejä, joiden päivä alkaa paljon aikasemmin ja paljon on ehditty tehdä jo siinä vaiheessa kun meillä vasta ollaan aamiaispöydässä. Myös appivanhempani yrittävät kokoajan vihjailla, että olen laiska, ja tartutan sen heidän lapsenlapseensakin. Siksikinpohdin asiaa niin paljon ja haen hyväksyntää... Ehkä pelkään edes yrittää lopettaa yösyöttöjä, koska o helpompi vain hakea se pullo, sen jälkeen saa taas nukkua monta tuntia rauhassa. Mut jos en antais pojalle maitoa enää tuossa aamulla, todennäköisesti hän ei nukkuisi sinne klo 9-10, vaain kitisisi kokoajan. Sekin vähän pelottaa..itse olisin sit myöskin kiukkunen ja väsynyt.
 
Ei kannata stressata! Meillä oli aika samanlainen päivärytmi kaikkine syöttöineen tuossa vaiheessa, tosin lähti jo aiemmin nukkumaan. Meillä lapsi on aina nukkunut aika paljon silloin kun ei ole mitään hässätyksiä. Nyt kun on jo taapero ikäinen, niin herää jo aiemmin ja mekin ollaan jo aamulla menossa leikkipuistoon yhdeksältä. Edelleenkään ei herää kuudelta, vaan lähinnä kahdeksalta ja se sopii kyllä minulle. Jos kerran oot kotona ja ei ole pakko viedä lasta hoitoon, niin anna toisen nukkua ja nuku itsekin!
 
Sano Mötkylä niille appivanhemmillesi että olisivat tyytyväisiä kun uni maittaa! Kuinka paljon täälläkin on väsyneitä äitejä, jotka antaisivat melkein mitä vain että lapsi nukkuisi, ja saisi itsekin hetken lepoa. Laiskuudesta ei missään tapauksessa ole kyse. Ihmisillähän on luonnostaan erilainen päivärytmi, jotkut on aamuihmisiä ja toiset ilta. Ilmeisesti sinun (ja minun) vauvat kuuluvat jälkimmäisiin! :)
 
Samat sanat, nukkukaa ihmeessä molemmat kun lapsi kerran nukkuu!! Jätä muiden kommentit omaan arvoonsa.
Minäkin olisin nukkunut (nyt jo töissä) äitiyslomalla, jos lapsi olisi nukkunut. Mutta kun herää kuudelta, niin herää kuudelta.... |O |O |O
 

Yhteistyössä