meilläkin oli kokoajan sairaana viime kaudella, kun elokuulla aloitti hoidon. Kymmeniä virustulehduksia, keuhkokuume, silmätulehduksia jne. Mutta nyt tänä syksynä on ollut vain vähän nokanvuotamista ja nyt on hiukan kröhänen. Kotona ollessa oli pari nuhakuumetta ja se siinä. Mutta on siis ihan normaalia, et lapsi sairastaa aika paljon sinä vuonna kun pk hoidon aloittaa.
Nyt on oikeesti helpottanut ja on reilu 3v nyt.
En syytä sairastelusta päiväkotia vaan syy on siinä et pienet lapset tunkevat kaiken suuhunsa, pärsikivät minne sattuu (koskee myös isompia) tms. Vanhemmat tuovat sairaita, jopa kuumeisia lapsia hoitoon ja ihan oikeesti, oikeesti. Heitetään lapsi ovesta sisään ja juostaan äkkiä portille etten ehtis huomata lapsen tilaa.. sitten yritetään soittaa tunti kaupalla vanhemmille et hei lapsesi on kuumeessa ja ihan kun eivät sitä olisi tienneet.. ja muutenkin lapsia tuodaan todella puolikuntoisina hoitoon. Silloin paraneminenkin on hitaampaa, kun ollaan stressaavassa isossa ryhmässä, kotona se tapahtuu nopeammin, mutta kun kaikki eivät jaksa lapsiaan kotona hoitaa..
Mutta meidän vanhempien keinot on opettaa lapselle kunnollinen käsienpesu aina pk:n tuleessa ja pois lähtiessä, että kotiin tullessa, oikea tapa aivastaa tai yskiä käsivarren suojaan (sen oppii jo vajaa 2v lapsi). Päiväkodilta voi vaatia pahimpina infektioaikoina vähemmän leluja esille ja useammin niiden pesemistä/vaihtamista. Jos pk:ssa on kankaisia pyyhkeitä voi vaatia niiden poistamista ja kertispaperit tilalle. Vahtikaa onko lasten saippua kunnollista vai vedellä laimennettua, meillä joku sitä töissä harrastaa..