Päiväkodissa ulkoilevat ihan pientenkin kanssa pakkasilla!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huih
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huih

Vieras
Käytiin tutustumassa 1,5-vuotiaan kanssa päiväkotiin ja puhelimessa johtaja sanoi, että tulkaa aamulla ennen ulkoilua. Pakkasta oli aamulla lähemmäs kaksikymmentä (ainakin -16)! Sanoi kyllä sitten puhelimessa, että katsotaan nyt voisko pienimpienkin kanssa lähteä ulos. Kun mentiin tutustumaan, lähti sitten 2v ylöspäin ikäiset ulos, ja sitä pienemmät jäi sisälle. On minusta silti aika kylmä ilma ihan pienille...
 
meillä on -15 astetta pakkasraja pienillä, siis jos ei tuule. isommat ulkoilee -20 asteessakin eikä toistaiseksi kukaan (lapsi tai vanhempi ) ole valittanut. ite meinaan aina tuommoisen pakkasulkoilun jälkeen nukahtaa nukkariin. :)
 
mä ulkoilin mun 1,5v kanssa puoli tuntia 30 asteen pakkasella kerrallaan ja kauppareissut tehtiin kävellen. ei kuule kestä pää olla sisällä paria viikkoa, kyllä siinä on happea saatava.
 
No voi herrajjesta. Mistä näitä nykyajan mimosalapsia (tai oikeastaan -vanhempia) oikein tulee. Ei 16 astetta vielä mikään maailmanloppulukema ole. Lapsille ostetaan mitä lie vikunjanvillahaalareita ja pohjoisnaparetkikunnan testaamia ultratech-toppa-asuja ja mitä varten? Ilmeisesti sitä varten, että voi sitten haikeana katsella talvisäätä sisällä ikkunasta.
 
joo ottasin asian puheeksi ehdottomasti.ei noin pienelle saa ees päälle nii paljoo ettei palelis ku ei hirveesti ees liiku.hoitajat on vaa nii pirun laiskoja olemaa sisällä,lapset villiintyy ja voi kauheeta jos yhtenä päivänä ei mennä ulos.ei se tee hengitykselle tosiaankaa hyvää tuo pakkanen.
 
Ole vaan tyytyväinen että ulkoilevat! Kyllä on suomalaisista tullut lössöjä. Kaulahuivia vaan kehiin kun on 10 astetta lämmintä ja ulos ei mennä kun on -5. Ja sitten ihmetellään kun ollaan aina kipeitä ja kireitä.
 
Eihän yli 2-veet mitään ihan pieniä ole. Siellä ne kävelee ja touhuaa kuin isommatkin. Olisin järkyttynyt jos olisivat vieneet 2veetä pienemmät pihalle istuskelemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja +:
hoitajat on vaa nii pirun laiskoja olemaa sisällä

:laugh: :laugh:

tervetuloa joskus pukemaan 12-20 kpl mukuloita aamu-ulkoilua varten kun mittari näyttää -15 ja jokaisella on matkalaukullinen vaatteita päälle puettavaksi... :whistle: se on just sitä laiskan ihmisen hommaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja +:
joo ottasin asian puheeksi ehdottomasti.ei noin pienelle saa ees päälle nii paljoo ettei palelis ku ei hirveesti ees liiku.hoitajat on vaa nii pirun laiskoja olemaa sisällä,lapset villiintyy ja voi kauheeta jos yhtenä päivänä ei mennä ulos.ei se tee hengitykselle tosiaankaa hyvää tuo pakkanen.

2v ku ei liiku? :O
Ja miten ei saa tarpeeksi päälle?Sen ku laittaa vaatetta niskaan.On sitä kovemmillakin pakkasilla ulkona oltu
 
kyllä meidän neiti liikkui jo kaksi vuotiaana..enemmän kuin tarpeenkin silloin tällöin:D
Kyl nykyään oikeesti ihmiset on laiskistunut ja tullu aremmiksi..
Niin kauan kuin alle 25 on pakkasta ni meillä ulkoillaan..ei pitkiä aikoja mutta ulkoillaan kuitenkin kolme vuotiaan kanssa..
kunnolla päälle ja jotain muuta ku lumikasassa istumista ohjelmaksi siel ulkona..
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
te jotka märisette että hoitajat laiskoja niin hoitakaapa itse ne lapsenne!

joon niin kyllä hoidankin enkä ole niin täydellisen tyhmä et pitäis viedä penskat väkisin tonne pakkaseen.on ihan ok olla sisällä ni ei ainaka palellu pikkuset.järki käteen.
 
Tarpeeksi vain vaatetta niin tarkenee! Aikuisilla se ongelma on pakkasesta, ei lapsilla. Lapset kyllä pärjää.

Meidän 2v on aina valmis ulos ja vaikka olisi kuinka kova pakkanen niin sisälle saa houkutella. Villa kinttaisiin, kenkiin ja päälle, niin hyvin tarkenee!
 
ei voi kun ihmetellä.
että -16 liikaa?
mun mielestä niin kova pakkanen ettei ulos olis halunnut astua oli -98 kun näytti meillä 4. kerroksessa -39.
pakko se vaan oli koiran kanssa metsään lähteä että sai liikuntaa. Oli kyllä koirallakin viikset jääpuikkoina ja tassuissa jääpaloja mutta niin se vaan nautti!

En lapsia ihan tuohon pakkaseen veisi, mutta en usko että vaikka olis lähempänä -30 että ne siitä palelstuisi jos on paljon päällä ja liikettä.

Kyllä me vaan muksuna oltiin kauankin ulkona vaikka oli -30.
 
Meilläkin ollaan ulkona, vaikka olis pakkasta tuon verran. Ei siellä tunti tolkulla tarvii olla.... Ja kyllä meijän 2v 4kk osaa sanoo jos on kylmä.... Lapsi liikkuu, kun duracel-pupu, ni ei oo kylmä. Kohokohta aamulla ja iltapäivästä, ku pääsee tekee lumitöitä ja en kyl itekkää jaksa sisällä kuhnii..
 
Alkuperäinen kirjoittaja +:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
te jotka märisette että hoitajat laiskoja niin hoitakaapa itse ne lapsenne!

joon niin kyllä hoidankin enkä ole niin täydellisen tyhmä et pitäis viedä penskat väkisin tonne pakkaseen.on ihan ok olla sisällä ni ei ainaka palellu pikkuset.järki käteen.

Luulenpa että jos pukisit kunnolla nii ne lapset ei valittaisi.
Äidit ne laiskoja ovat eivätkä tykkää ulkoilla.

Normaali ulkoilemaan opetettu lapsi ei kovin helpolla kieltäydy ulkona leikkimisestä!
 
Jos itseä paleltaa niin ei se tarkoita että lapsi palelis. Aikuisilla on hitaampi aineenvaihdunta ja ne seisoo ulkona helposti paikallaan hytisemässä. Tulee mieleen, että oltiin itsekin pieninä ulkona lähes joka säällä. Jos silloin oli äidit valittaneet päiväkotiin, niin varmaan olis sanottu ettei keuhkot kehity normaalisti ilman ulkoilua, LOL.
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi hyvää päivää:
Alkuperäinen kirjoittaja +:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
te jotka märisette että hoitajat laiskoja niin hoitakaapa itse ne lapsenne!

joon niin kyllä hoidankin enkä ole niin täydellisen tyhmä et pitäis viedä penskat väkisin tonne pakkaseen.on ihan ok olla sisällä ni ei ainaka palellu pikkuset.järki käteen.

Luulenpa että jos pukisit kunnolla nii ne lapset ei valittaisi.
Äidit ne laiskoja ovat eivätkä tykkää ulkoilla.

Normaali ulkoilemaan opetettu lapsi ei kovin helpolla kieltäydy ulkona leikkimisestä!

joo kyl ne ois menos mutta en anna mennä.ei saa mitenkä suojattua naamoja ja miksi muutenka pitäisi mennä ulos jos muutamanan päivänä pakkasella voi tehä kaikkee jännää myös sisällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja +:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
te jotka märisette että hoitajat laiskoja niin hoitakaapa itse ne lapsenne!

joon niin kyllä hoidankin enkä ole niin täydellisen tyhmä et pitäis viedä penskat väkisin tonne pakkaseen.on ihan ok olla sisällä ni ei ainaka palellu pikkuset.järki käteen.

Niin täydellisen tyhmä kuitenkin ettet tajua sitä ettei ne lapset sinne ulos kuole.
Käyvät ihan pikasesti siellä ulkosalla happihyppelyllä,eivät montaa tuntia istu lumessa.
Ei ne lapset sinne palellu.Vaatteet heillä on päällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi hyvää päivää:
ei voi kun ihmetellä.
että -16 liikaa?
En lapsia ihan tuohon pakkaseen veisi, mutta en usko että vaikka olis lähempänä -30 että ne siitä palelstuisi jos on paljon päällä ja liikettä.

Kyllä me vaan muksuna oltiin kauankin ulkona vaikka oli -30.

Näinpä, minä olen tuolla 25-30 asteen pakkasella pistänyt lapset jopa kävelemään kouluun ja takaisin, tosin takaisin tulessaa kehuivat et oli tosin hieno ilma ja kiva kävellä. Se on täysin asenne ja vaatetuskysymys
 
Yhteistyössä