Päiväkodin sijaiset astuvat varpailleni

[vierailija]

Meillä kohta 3-vuotias taapero, joka yleensä viihtynyt hyvin päiväkodissa. Aiemmin tuli aina hakiessa halaamaan ja lähti ilomielin kotiin. Nykyään kuitenkin tulee välillä hyvin vahva uhma-kohtaus, eikä suostuta tulemaan äidin kanssa kotiin samantien. No, olen oppinut että paras näissä tapauksissa rauhassa hetken keskustella hoitajan kanssa ja sitten pikkuhiljaa keksiä jokin kiva asia jolla saa houkuteltua pihalta pois (talvella tyyliin ”katso kun äiti tekee sulle oikein ison lumipallon, sun tehtävähän vois olla kantaa se kotiin asti..”). Olen huomannut että pahimmat uhma-kohtaukset tulee silloin kun hakiessa ei ole ns vakkari-hoitajia paikalla vaan sijaisia. Ymmärrän täysin että nyt korona-aikana joudutaan käyttämään sijaisia ja on hienoa, että on saatu järkättyä lisää henkilökuntaa päiväkotiin. Selkeästi vaan poikani näköjään reagoi vahvasti tähän kun ei ole vanhat tutut hoitajat ympärillä.. Nämä sijaiset ovat usein lainassa leikkipuistoista tai kirjastoista tms ja heidän käytös on hieman erilaista kun varhaiskasvatusalan henkilöstöllä. Vakkari-henkilökunnan kanssa yhteistyö pelaa ja keskustellaan yhdessä lapsesta. Selkeästi kuitenkin on roolit että he hoitavat päivän ja sitten kun äiti tulee, niin äiti on siitä hetkestä eteenpäin se auktoriteetti jota totellaan. Tämä toimii. Sijaisten kohdalla taas tuntuu että yrittävät puuttua kasvatukseeni. Kun yritän saada poikaani hyvillä mielin lähtemään päiväkodista, niin änkevät siihen väliin ohjeistamaan lastani. Tulee vähän hölmistynyt olo, että ettekö luota että minun auktoriteettini äitinä riittää saamaan lapsen tästä matkaani.. Tätä on tapahtunut usein haku-tilanteissa, mutta tänään sattui jotain täysin uutta. Oltiin jo päästy ulos päiväkodin pihalta, jolloin lapsen nyt ainakin tulisi olla minun vastuullani. No herra veti pienen uhmakohtauksen lumihangessa kun olisi pitänyt kävellä hiekotetun asfaltin yli, ennen kun otan pulkkaan kyytiin (tulkitsin sen perus normisti ohimeneväksi pikkukohtaukseksi). Minä siinä keskustelen ja selitän itkevälle pojalle tilannetta, niin yksi sijaisista on samaan aikaan lopettelemassa työpäiväänsä ja tulee paikalle, katsoo minua syyllistäen ja sanoo ettei ole ikinä ennen nähnyt poikaani itkevän. Tähän kommenttiin olin jo vähän h.moilasena että mitä ihmettä.. No mutta sen jälkeen hän nostaa poikani ylös, ottaa kädestä kiinni ja lähtee kävelemään hänen kanssaan ja keskustelee että nyt mennään kotiin..? Tämä siis päiväkotialueen ulkopuolella, kun hän puuttuu meidän kotimatkaan ja vaan nappaa poikani matkaansa kesken minun ja poikani keskustelun. Hän ei edes tiedä missä suunnassa me asumme, joten sain puuttua ja sanoa että mä otan pojan tästä pulkkaan kyytiin ja jatketaan kotiin. Poika meni tästä tilanteesta ihan hämilleen ja alkoi taas uudestaan itkemään. Sen jälkeen loput kotimatkasta olikin taattua huutoitkua johon rauhoittelu ei tahtonut auttaa.. Oonko nyt liian herkkänahkainen kun tämä varpaille astuminen ottaa melko vahvasti päähän? Ja viimeinen niitti oli tämä että päiväkotialueen ulkopuolellekaan en saa olla äiti, vaan toinen tulee puuttumaan kesken olevaan kasvatus-tilanteeseen? Onko muilla kokemusta? Vai onko tämä nyt tällainen asia että korona-aikana pitäisi vaan antaa asian olla kun tietää ettei sijaisilla ole välttämättä samaa koulutusta kuin pk-hoitajilla.. Olen vaan tosi hämmentynyt ja ärsyyntynyt, kun tuntuu että saa nykyään aina odottaa inholla hakutilannetta, jos siellä onkin vain sijaisia paikalla ohjeistamassa ja poika huonolla tuulella.

 

[Echo]

Asia erikseen.

-Sillä sijaisella ei päiväkodin ovien ulkopuolella olisi ollut oikeutta puuttua siihen tilanteeseen.

Mutta.

-Älä vieritä hakutilanteen sujumista sijaisten niskoille. Se on ihan sama kuka siellä on hoitajana hakiessa, sä hoidat hakutilanteen.
Sun tehtävä on
1) ilmoittaa muksulle hyväntuulisesti mutta jämäkästi, että nyt lähdetään, kun olette kuulumiset vaihtaneet hoitajan kans
2) jos ei muksu lähde, otat kädestä iloisesti ja talutat autoon
3) jos heittäytyy jalattomaksi ja jää rääkymään käsipuoleesi keskellä päikyn pihaa, niin se ei ole maailmanloppu.
Tässä tulee se kohta, missä sulta ootetaan jämäkkyyttä: Otat lapsen iloisesti syliin ja sanot että "nyt me Kielo-Pertti lähdetään, huomenna pääset uudestaan, ja sanotaan Pirjo-hoitajalle moikka!" Ja tyynen rauhallisesti kannat muksun autoon.

Usko pois, jos jokainen päikyn 20-40 lapsen vanhemmasta alkaa sanoittaa tunteita "voi kulta eikö sua huvita lähteä", niin henkilökunnalla on hermo kireellä.

 

[Echo]

Ja siinä ei ole mitään huonoa, väärää tai traumatisoivaa, jos lapsi ei lähde mielellään päiväkodista. Miksi lähtisi, jos just on ollu kaverin kanssa hyvät leikit.

Jos lähtemisen hoitaa hyväntuulisen jämäkästi ja ei ole moksiskaan kun lapsi kiukuttelee, oppii lapsi muutaman rutinan jälkeen että äiti onkin sellainen, jolle ei hyödytä kiukutella, ja sit se oppii että hei, hoitopäiviä tulee lisää.

Jos äiti hätääntyy, se hätääntyminen siirtyy lapseen.

 

[AivanSama]

Komppaan Echoa tässä aika pitkälle. Minusta se, että lapsi koitetaan pitää koko ajan hyvällä mielellä ja jokaista pärähdystä vältellään ja jos sellainen tulee, siihen sijoitetaan aikaa juuri niin paljon kuin lapsi tarvitsee, niin mitä sulle siitä sitten jää käteen.

Ikävä tosiasia on, että elämä on paskaa, asiat ei mene aina kuten haluaa ja on ihan ok, että tulee paska mieli ja harmittaa. Näitä pettymyksiä sitten opetellaan käsittelemään lopun elämää. Saattaa olla lapsellesi melko hämmentävä tilanne, kun jonain päivänä hänen mielensäpahoittamiselle ei uhratakkaan tolkuttomasti aikaa ja ymmärrystä.

Eli, yksi tärkeimmistä asioista mitä lapselleen voi opettaa, on opettaa häntä sietämään pettymyksiä ja sitä taitoa ei opi, ellei pettymyksiä tule.

 

[vierailija]

Lapsi kainaloon ja menoksi.

 

[vierailija]

Ap:n kanssa aivan samoilla linjoilla siinä, että lapsensa hyvin tunteva sensitiivinen vanhempi hoitaa lähtötilanteen haluamallaan tavalla. Kiukkutilanteessa lapsella on jokin mieltä painava asia, ja kun vanhempi hoitaa tilanteen -usein lyhyesti- parhaaksi katsomallaan tavalla, päästään tilanteesta turvallisesti eteenpäin niin, että lapsi kokee tulleensa kuulluksi, lapsen mieli kirkastuu tai kiukkukohtaus ei ainakaan pitkity. Näin se vaan menee.

Jokainenhan voi oman lapsen kohdalla hoitaa tilanteet kuten haluaa, mutta sen paremmin netissä kuin päiväkodissakaan ei voida kävellä toisen vanhemman yli.

Ylikävelystä voi huomauttaa päiväkodin työntekijää ja tarvittaessa johtajaa. Itse en katselisi pk-työntekijän ja etenkään osaamattoman, dominoivan sijaisen ylilyöntejä ollenkaan vaan vastaavasta seuraisi melkoinen ripitys niin että varmasti tulisi asia selväksi. Eli ymmärrän tunteesi ap ja olen puolellasi. Pidä aina pintasi, anna palautetta, kotiväki tietää parhaiten!