päiväkodilta palautetta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huolestunut äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huolestunut äiti

Vieras
Hei

Kirjoitan vain lyhyesti. Lapsemme, 3-vuotias, sai päiväkodissa hoitajien ja vanhempien keskustelun tuloksena seuraavanlaisen arvion:

"Lapsen oppiminen ja muisti ovat huippuluokkaa, motoriset ja kongnitiiviset taidot ovat ikäistään kehittyneempää. Sosioemotionaalinen puoli tarvitsee vielä harjoitusta. Lapsiis potkii ja lyö "liikaa". Ns. kavereita ei ole vielä tullut vaan lapsi haluaa olla enemmän aikuisten seurassa. Lapsi on ollut päiväkodissa vähän alle 3 kuukautta."

Minulla itselläni on aika ristiriitaiset tunteet. Olenko tehnyt jotain väärin? Pitäisikö min olla ylpeä/huolissani?

Mitä te ajattelette?
 
No hän on kehittynyt, mutta oltuaan noin pitkään kotihoidossa on jäänyt tuo toisten lasten kanssa toimeentuleminen ja käyttäytymissäännöt vajaiksi.

Mutta eiköhän ne siitä toivottavasti ajan myötä korjaudu kun pääsi tarhaan ja muiden lasten pariin
 
No, lapsestasi löydettiin paljon vahvuuksia mutta myös heikkouksia. Vahvuuksia on syytä vahvistaa entisestään ja heikkouksissa auttaa.

3-vuotiaiden ei kuulu pahoinpidellä toisiaan.
 
Mun 3-vuotias lapsi käy seurakunnan päiväkerhossa 3-vuotiaiden ryhmässä. Just eilen kysyin lastani hakiessani tädeiltä, että joko lapset osaavat puuhastella yhdessä. Tädit vastasivat, että ketkään eivät vielä leiki yhdessä vaan kaikilla on omat leikit, joita toki voidaan leikkiä rinnakkain ja siinä leikin ohessa voidaan sana tai pari vaihtaa. En siis sinuna olisi huolissani.
 
Olisin ylpeä noista kognitiivisista ja motorisista taidoista.
Huolestunut olisin tuosta sosioemotionaalisesta puolesta. Hyvä kun asiaan kiinnitetään huomiota.
Toimiiko lapsi kotioloissa samoin? Siis lyö ja potkii vanhempiaan ja sisaruksiaan?
 
ei me anneta tuollaista arviota koskaan, ne tekee keltot meillä, jos on tarvetta alkaa lasta jotenkin arvioimaan. Meidän kasvatuskeskustelut kirjataan niin kuin on keskusteltu ja vanhemmat saa sen lukea ja hyväksyä, voivat vaatia muutoksia ja ne kirjataan keskustelulomakkeelle.

Mutta ei tarvitse olla huolissaan, jos olisi niin kyllä pk olisi sen sanonut. Mutta ole iloinen lapsesi vahvoista puolista ja tue heikoimmissa. Kysy miten pk aikoo häntä tukea?
 
Alkuperäinen kirjoittaja huolestunut äiti:
Hei

Kirjoitan vain lyhyesti. Lapsemme, 3-vuotias, sai päiväkodissa hoitajien ja vanhempien keskustelun tuloksena seuraavanlaisen arvion:

"Lapsen oppiminen ja muisti ovat huippuluokkaa, motoriset ja kongnitiiviset taidot ovat ikäistään kehittyneempää. Sosioemotionaalinen puoli tarvitsee vielä harjoitusta. Lapsiis potkii ja lyö "liikaa". Ns. kavereita ei ole vielä tullut vaan lapsi haluaa olla enemmän aikuisten seurassa. Lapsi on ollut päiväkodissa vähän alle 3 kuukautta."

Minulla itselläni on aika ristiriitaiset tunteet. Olenko tehnyt jotain väärin? Pitäisikö min olla ylpeä/huolissani?

Mitä te ajattelette?
olet ollut ainoan lapsen kanssa kotona ja ehtinyt harjoittaa häntä kaikessa mahdollisissa taidoissa. ainoa juttu mihin et ole antanut aikaa on tuo sosiaalinen puoli, toiset lapset?
lapsi on tottunut aikuisten seuraan joten sen vuoksi valitsee mieluummin aikuisen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Olisin ylpeä noista kognitiivisista ja motorisista taidoista.
Huolestunut olisin tuosta sosioemotionaalisesta puolesta. Hyvä kun asiaan kiinnitetään huomiota.
Toimiiko lapsi kotioloissa samoin? Siis lyö ja potkii vanhempiaan ja sisaruksiaan?

Meillä ei ole kuin yksi lapsi. Odotan toista. Hän on hyvin temperamenttinen ollut jo vauvana. Meillä käy paljon lapsivieraita. Huomaan hänen pomottavan muita lapsia, mutta ei mitenkään enemmän kuin muut töni tai potki, ehkä hiukan, mutta ei niin paljon, että olisin ennen tätä ollut mitenkään huolissani ollut asiasta. Meitä aikuisia hän ei potki tai töni. Meillä kyllä annetaan paljon aikaa ja rakkautta, mutta myös jäähyt ovat käytössä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hmm:
No hän on kehittynyt, mutta oltuaan noin pitkään kotihoidossa on jäänyt tuo toisten lasten kanssa toimeentuleminen ja käyttäytymissäännöt vajaiksi.

Mutta eiköhän ne siitä toivottavasti ajan myötä korjaudu kun pääsi tarhaan ja muiden lasten pariin

:o
 
Alkuperäinen kirjoittaja onko näin:
Alkuperäinen kirjoittaja huolestunut äiti:
Hei

Kirjoitan vain lyhyesti. Lapsemme, 3-vuotias, sai päiväkodissa hoitajien ja vanhempien keskustelun tuloksena seuraavanlaisen arvion:

"Lapsen oppiminen ja muisti ovat huippuluokkaa, motoriset ja kongnitiiviset taidot ovat ikäistään kehittyneempää. Sosioemotionaalinen puoli tarvitsee vielä harjoitusta. Lapsiis potkii ja lyö "liikaa". Ns. kavereita ei ole vielä tullut vaan lapsi haluaa olla enemmän aikuisten seurassa. Lapsi on ollut päiväkodissa vähän alle 3 kuukautta."

Minulla itselläni on aika ristiriitaiset tunteet. Olenko tehnyt jotain väärin? Pitäisikö min olla ylpeä/huolissani?

Mitä te ajattelette?
olet ollut ainoan lapsen kanssa kotona ja ehtinyt harjoittaa häntä kaikessa mahdollisissa taidoissa. ainoa juttu mihin et ole antanut aikaa on tuo sosiaalinen puoli, toiset lapset?
lapsi on tottunut aikuisten seuraan joten sen vuoksi valitsee mieluummin aikuisen?

Mulla tuli ihan sama mieleen.

Kyllä ne sosiaaliset taidokin karttuvat kunhan pitempään ehtii olemaan päiväkodissa. Ja kavereita saa kun oppii olemaan enemmän lasten seurassa ja kyllä se potkinen ja lyöminenkin jää. Uskoisin näin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mussupussu:
Alkuperäinen kirjoittaja Hmm:
No hän on kehittynyt, mutta oltuaan noin pitkään kotihoidossa on jäänyt tuo toisten lasten kanssa toimeentuleminen ja käyttäytymissäännöt vajaiksi.

Mutta eiköhän ne siitä toivottavasti ajan myötä korjaudu kun pääsi tarhaan ja muiden lasten pariin

:o

Kiinnitin ihan samaan huomiota.. :whistle:
 

Yhteistyössä