Päivähoitomaksutkin nousee 1.8.2010

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Lasten kunnallisen päivähoidon maksut muuttuvat elokuussa

Päivähoidon maksut muuttuvat elokuun alussa 2010. Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta päätti 25.2.2010 ottaa käyttöön sosiaali- ja terveysministeriön ilmoittamat tarkistetut päivähoidon tulorajat ja maksut. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 7-3.

Päivähoitomaksu määräytyy perheen koon, palvelun tarpeen ja bruttotulojen mukaan. Korkein hoitomaksu päivähoidossa olevasta lapsesta (nuorin lapsi) voi 1.8.2010 lähtien olla enintään 254 euroa kuukaudessa (aikaisemmin 233 e/kk) ja seuraavaksi nuorimmaisesta lapsesta korkeintaan 229 euroa kuukaudessa. Pienin perittävä maksu päivähoidossa on 23 euroa kuukaudessa (aikaisemmin 21 euroa kuukaudessa).

Nyt tehdyt muutokset perustuvat indeksitarkistuksiin, jotka ministeriö on ilmoittanut marraskuussa päivähoidon tulorajoihin ja maksuihin. Tarkistukset on tehty yleisen ansiotasoindeksin ja sosiaali- ja terveystoimen hintaindeksin pohjalta ja ne tulevat voimaan 1.8.2010. Indeksitarkistukset tehdään joka toinen vuosi.

Lisäksi esiopetuksen jälkeisen päivähoidontarpeen hinnoitteluperiaatteet muuttuvat Tampereella elokuussa. Jatkossa esiopetuksen lisäksi korkeintaan viisi tuntia päivässä päivähoitoa tarvitsevan lapsen hoitomaksu on 60 prosenttia ja yli viisi tuntia tarvitsevan 80 prosenttia kokopäivähoidosta perittävästä kuukausimaksusta.

Päivähoidon asiakaspalvelu tiedottaa muutoksista tarkemmin päivähoidon asiakkaille kevään aikana. Uudet tiedot päivitetään myös päivähoidon internetsivuille.
 
http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=207651&name=DLFE -10530.pdf

3. Yleisellä ansiotasoindeksillä tarkistettu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
annetun lain 7 a §:n 3 momentissa tarkoitetut päivähoitomaksun määräämisessä
käytettävät tulorajat ovat 1.8.2010 lähtien seuraavat:

Perheen koko,henkilöä
Tuloraja euroa/kuukausi
Korkein maksuprosentti

2henk 1 198e kk 11,5% (1099)
3henk 1 477e kk 9,4% (1355e)
4henk 1 754e kk 7,9% (1609e)
5henk 1 871e kk 7,9% (1716e)
6henk 1 988e kk 7,9% (1823 e)

Onneksi nuo tulorajatkin nousee jonkin verran.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Eli jos me ( 5 henk.) saadaan rahaa kuussa 1871?, niin maksetaan täysi hoitomaksu...näinkö?
 
Alkuperäinen kirjoittaja chef:

Ei kun teidän tuloista vähennetään tuo 1871 ja sitten se kerrotaan 7.9% ja siinä olisi kai hoitomaksu.
 
mun mielestä päivähoitomaksu on aina ollut OK. Olen maksanut kalleimman mukaan ja nyt yh:na 178. Saahan rahoilleen vastinetta: ruokaa ja laadukasta ja turvallista hoitoa.
Pieni raha !
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoja poikia jo:
Onneks ees toinen menee kouluun ens syksynä, jää enää toisen maksut...silläkin enää
2 vuotta kunnes eskari iskee...kyllä sitä aina jotenki selviää!

Meillä ei sekään paljoa auta kun iltapäiväkerho maksaa 110e/kk.
Mutta elämä on =)

Jos meidän perheemme (4 henkeä ) bruttotulot ovat 6100, vähennän siitä 1 754e jolloin jäljellä jää 4346e, josta maksaisimme 7,9% hoitomaksua eli 343,34e?

Ymmärsinkö lainkaan oikein?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Laskinko oikein?:
Jos meidän perheemme (4 henkeä ) bruttotulot ovat 6100, vähennän siitä 1 754e jolloin jäljellä jää 4346e, josta maksaisimme 7,9% hoitomaksua eli 343,34e?

Ymmärsinkö lainkaan oikein?

Varmaan mutta menisi sitten korkein maksuolisi 254e.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Laskinko oikein?:
Jos meidän perheemme (4 henkeä ) bruttotulot ovat 6100, vähennän siitä 1 754e jolloin jäljellä jää 4346e, josta maksaisimme 7,9% hoitomaksua eli 343,34e?

Ymmärsinkö lainkaan oikein?

Varmaan mutta menisi sitten korkein maksu,olisi 254e.

Korkein hoitomaksu päivähoidossa olevasta lapsesta (nuorin lapsi) voi 1.8.2010 lähtien olla enintään 254 euroa kuukaudessa (aikaisemmin 233 e/kk) ja seuraavaksi nuorimmaisesta lapsesta korkeintaan 229 euroa kuukaudessa. Pienin perittävä maksu päivähoidossa on 23 euroa kuukaudessa (aikaisemmin 21 euroa kuukaudessa).

Mutta onko tuo 343.34e sitten joku katto, jota enempää ei hjoudu maksamaan edes kahdesta lapsesta? Anteeksi jos kyselen tyhmiä, mutta en ole ikinä jaksanut perehtyä näihin, olen vain kiltisti maksanut maksimi maksut molemmista lapsista.
 
Yhteistyössä