Painoni nousi näin paljon karppaamalla! Missä vika?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mitämitä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mitämitä"

Vieras
Aloitin karppaamisen puoli vuotta sitten, karppaava ravitsemustieteilijäystäväni suunnitteli minulle ruokavalion ja kaikki. Tavoitteena oli noin 8-10 kilon painonpudotus. Alkupaino oli 70kg ja sitten se nousi karppauksne myötä 76:een kiloon:( Pituutta minulla 169 cm.

Jätin herkut kokonaan pois, olin aiemmi aikamoinen makeansyöjä, ja muutenkin noudatin ruokavaliota tarkasti. Otin asioista selvää, luin foorumeita ja kirjoja. Paino vain nousi huomaamatta. Turvotuksen tunne toki väheni ja olo on pirteämpi, mutta kun halusin laihtua ja pienentyä. Ei tapahtunut. Läskini ehkä vain muuttui tiukemmaksi, mutta läskiä se silti on.

No, jätin karppaamisen vähän aikaa sitten ja palasin "normaaliin" ruokavalioon ja paino alkoin laskea heti ja vaatekoko pienentyä. En nytkään mässää hiilareilla, mutta syön aamuisin puuroa, tummaa leipää, atrialla joskus perunoita, kaikkia kasviksia, herkkupäivä takaisin jne. Rasvan määrää vähensin. Ero on huima.
 
tàssà pari pàivàà sitten joku kehui tehneensà karppiruokaa jossa oli kermaa, juustoja ja vaikka mità. ei semmosella voi laihtua vaikka kuinka jàttàisi hiilihydratyit pois! paras keino linjojen sàilyttàmiseen on monipuolinen ruoka ja annoskokojen kurissapitàminen. siis mun mielestà nàin
 
Näinpä juuri..
Minulla myös äitini lihosi liki 10kg karppaamalla ja samoin tein kun alko syömään "melkein mitä tahansa" kunhan vuorkausi kalorimäärä oli kunnossa, paino tippui tulleen 10kg lisäksi vielä toisen kympin! En suosittele ravitsemusoppia lukeneena karppausta kenellekään.
 
no jos mä ryhtyisin karppaamaan, ni voin vannoo et paino lähtis niillä protsku- ja rasvamäärillä nousuun.. sopii ehkä useimmille, mutta ei kaikille?? lähtöpaino 59kg ja pituus 176cm (täl hetkel rv 33+5 ja paino lähtenyt laskusuuntaan, tänään 67kg, en ole karpannut raskausaikana)
 
Ehkäpä juuri sillä rasvan määrällä. Itse karppasin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja paino nousi 7 kiloa. ALoittaessani BMI oli 24 ja lopettaessani jo lievän ylipainon puolella. Sitten vähensin rasvan määrää radikaalisti, aloitin melko vähärasvaisen ruokavalion, perunaa, riisiä tms. en kuitenkaan lisännyt hirveästi, leivän otin takaisin ja söin mitä halusin, joskus hiilaria joskus en. Ja kas, hoikistuminen alkoi, nyt bmi 21.

Se rasva ei vaan sopinut mulle.
 
[QUOTE="Mamma italiana";22628505]tàssà pari pàivàà sitten joku kehui tehneensà karppiruokaa jossa oli kermaa, juustoja ja vaikka mità. ei semmosella voi laihtua vaikka kuinka jàttàisi hiilihydratyit pois! paras keino linjojen sàilyttàmiseen on monipuolinen ruoka ja annoskokojen kurissapitàminen. siis mun mielestà nàin[/QUOTE]

Tässä on asiaa! Liikunnan tärkeyttä unohtamatta.
 
Tärkeintähän kaikissa ruokavalioasioissa on löytää juuri se juttu, joka sopii itselle. Ei kukaan täysjärkinen voi väittää, että karppaus sopisi kaikille. Pitää vaan löytää se, mikä toimii ja saa aikaan halutun reaktion juuri omassa kehossa. Onneksi nykyään tämä ymmärretäänkin paremmin.
 
[QUOTE="Mamma italiana";22628505]tàssà pari pàivàà sitten joku kehui tehneensà karppiruokaa jossa oli kermaa, juustoja ja vaikka mità. ei semmosella voi laihtua vaikka kuinka jàttàisi hiilihydratyit pois! paras keino linjojen sàilyttàmiseen on monipuolinen ruoka ja annoskokojen kurissapitàminen. siis mun mielestà nàin[/QUOTE]

No kun VOI.Tietysti ihan tapauskohtasta kelle tämä sopii ja kelle ei.Itse olen pudottanut painoa puolessa vuodessa 20kg juurikin syömällä noita mainitsemiasi ruokia.Liikuntaa en sairauteni takia pysty harrastaa juurikaan,uintia vaan.
Että ei yleistetä,mun oma lääkäri näytti vihreää valoa kun huomasi että mun sokeriarvot laski ja verenpaine lääkkeet pystyttiin jätää pois ekan 3kk jälkeen.
 
Mulla ainakin karppaus toimii siksi, että ne ruuat on yksinkertaisesti niin pirun tuhteja, että nälkä pysyy pidempään pois pienemmällä annoskoolla. En usko siihen että rasvalla voi loputtomiin läträtä jos laihtua haluaa, ainakaan itselläni homma ei toimi niin. Mutta mä oon aivan tolkuton sokerihiiri, ja (hyvä)karppaamalla sekä makeanhimo että paino pysyy kurissa helposti, eli ei tule nälkä ja saa syödä hyvää ruokaa.
 
Itsellä kyseisellä ruokavaliolla on lähtenyt vajaassa vuodessa kymmenisen kiloa, repsahduksineen kaikkineen ohan kiva tulos. Enkä ole edes tiukkapipoisesti noudattanut.
Vaan kun kehot ovat erilaisia, aineenvaihdunta ja kaikki, niin ehkäpä kaikille ei sovi ihan samat asiat. Eikös tuon tuloksen olisi huomannut heti parin kuukauden jälkeen, miksi jatkoit sitkeästi puoli vuotta paino nousten? Tai siis varmaan siksi, että on suositeltu, mutta eniten kannattaa omaa kehoaan kuunnella, mikä toimii ja mikä tuntuu hyvältä.
 
[QUOTE="Mamma italiana";22628505]tàssà pari pàivàà sitten joku kehui tehneensà karppiruokaa jossa oli kermaa, juustoja ja vaikka mità. ei semmosella voi laihtua vaikka kuinka jàttàisi hiilihydratyit pois! paras keino linjojen sàilyttàmiseen on monipuolinen ruoka ja annoskokojen kurissapitàminen. siis mun mielestà nàin[/QUOTE]

Mä voin omasta kokemuksestani kertoa, että tosiaankin voi laihtua syömällä kermaa, juustoja ja vaikka mitä sisältäviä ruokia. :)

Mutta. Jos syöt liikaa hiilihydraattia yhdistettynä rasvaiseen ruokavalioon tai liian vähän rasvaa (josta seuraa liikaa hiilihydraattia), niin kyllä lihoo ja nopeasti.
 
[QUOTE="Mamma italiana";22628505]tàssà pari pàivàà sitten joku kehui tehneensà karppiruokaa jossa oli kermaa, juustoja ja vaikka mità. ei semmosella voi laihtua vaikka kuinka jàttàisi hiilihydratyit pois! paras keino linjojen sàilyttàmiseen on monipuolinen ruoka ja annoskokojen kurissapitàminen. siis mun mielestà nàin[/QUOTE]

Olet kuitenkin hyvin väärässä :)
Jatkuvasti tulee uusia tutkimuksia joissa todetaan vhh-ruokavalio parhaaksi mahdolliseksi tavaksi pudottaa painoa. Paino putoaa nopeasti, tavoitepaino säilyy kauemmin kuin esim. vähäkalorisella ruokavaliolla. Proteiinipitoinen ruokavalio polttaa rasvaa, kun taas vähäkalorinen polttaa lihaksia.
Terveysvaikutuksia on useita, myös allekirjoittaneen verensokerit, kolesterolit, verenpaine ja pahasti monirakkulaiset munasarjat ovat nykyään terveen rajoissa, puhumattakaan siitä että pian olen ihannepainossa, mitä en ikinä olisi uskonut näkeväni enää 4 lapsen jälkeen. :)

Alan kuulostaa jo ihan saarnaajalta, ei pitäisi avata näitä karppausketjuja :D

Ap:n kysymykseen en osaa vastata, kenties tosiaan rasva/proteiini/hiilarisuhteessa on jotain hämärää, itse totesin oltuani 4kk ketoosissa, että hiilarien määrää muuntelemalla (20-50 hh/vrk) tapahtuu laihtumista nopeiten. Tämä on siis yksilöllistä, millä hiilarimäärällä kukakin laihtuu parhaiten. Varmasti on myös yksilöitä joille tämä ruokavalio ei vain sovi.
 
[QUOTE="Mamma italiana";22628770]iham mielenkiintoista. mutta voiko rasvoja todellakin syòdà liian vàhàn?[/QUOTE]

Kyllä voi ja mun henk.kohtanen mielipide on se että virallisterveellisessä suosituksessa sen rasvan määrä on aivan liian pieni.
 
Atkinsin kirjassa on muistaakseni osio juuri siitä, että mitä jos paino ei putoa... En toki osaa sitä tähän referoida, mutta kannattaa ehkä lukaista, jos sieltä löytyisi jotain selitystä.
Ja ehkä kaikille ei vain sovi. Eniten kuitenkin mietin, että jotain olet tehnyt "väärin" tai syönyt "salaa" liikaa hiilareita ;)
 
[QUOTE="Mamma italiana";22628770]iham mielenkiintoista. mutta voiko rasvoja todellakin syòdà liian vàhàn?[/QUOTE]

Voi. Ja jos ruoassa ei ole riittävästi rasvaa, on nälkä, mistä johtuen syöt enemmän. Rasva pitää nälkää. Siksi vaikka syöt rasvaista ruokaa, et liho, koska syöt loppupelissä vähemmän kuin sitten, että syöt vähempirasvaisesti ja enemmän hiilareita. Hiilarit lihottavat hyvin nopeasti.

Mutta oikeasti kaikille tuo ei sovi laihdutustapana. Mun äiti on yks niistä. Kun laihduttaa karppaamalla, tulee kyllä semmoinen pieni näläntunne, mutta se ei tule kiljuvana karjuvana äkkiä mulle ruokaa -olona päälle. Mulla tuon kiljuvan tunteen puute auttaa jaksamaan sitä pientä nälkää hyvinkin pitkään, en syö liikaa ja siksi laihdunkin ja pystyn hommaa jatkamaan. Joillakin taas (kuten mun äidillä) pitää olla tuo kiljuva karjuva nälän tunne ja pitää saada kituuttaa itseään koko ajan, jotta henkisesti pystyy laihtumaan (siis että pystyy pitämään tiukempaa kuria ruokavalionsa suhteen). Muuten äiti syö yksinkertaisesti liikaa...

Mut joh. Sinänsä karppaus toimii kyllä, kun muistaa kuunnella sitä omaa kroppaansa ja jos ei paino lähde laskuun, kannattaa tarkastaa niitä omia syömätapojaan. Ehkä ne ei olekaan ihan niin kunnossa kuin ajatteli.
 
[QUOTE="Mamma italiana";22628770]iham mielenkiintoista. mutta voiko rasvoja todellakin syòdà liian vàhàn?[/QUOTE]

Voi.
Jos syödään kuten normaali suomalainen syö, eli hyvin hiilaripitoisesti, niin elimistö käy hiilareilla.
Kun hiilarit lasketaan karppauksen rajoihin, niin elimistö käyttää sitä rasvaa (sekä ketoaineita) toimiakseen.
Hiilareita paikataan myös proteiinilla mutta liika proteiini muuttuu elimistössä sokeriksi (tässä muuten voi olla yksi syy ap:n lihomiseen, paljonko meni päivittäin protskua?) joten lisätään rasvaa.

Korjatkoon joku jos olen väärässä.
 
Laihtuminen perustuu ishan siihen matemaattiseen faktaan että kuluttaa enemmän kuin syö. Jotkut eivät kykene syömään kovin paljon rasvaisia karppiruokia joten kokonaisenergain määrä jää siitä syystä laihtumaista ajatellen riittävän alhaiseksi.

Itse tiedän etten karppiruokavaliolla laihtuisi koska söisin sitä liian isoja annoksia.
 
Tai sitten et, jos ei tekisi mieli ahtaa itseään täyteen.
Karppiruoka on yleensä sellaista kunnon ruokaa, lisäainevapaata, mielellään luomua jne. Paljon parempaa elimistölle kuin kaikki kauheat light-tuotteet lisäaineineen.
Mutta tunkekoon kukin itseensä mitä tykkää. Ja liikkukoon niin paljon tai vähän kuin pystyy ja huvittaa.
 
Kuka vois kertoa mitä vhh tekee normaalipainoisen kropalle?Mulla paino noussut eli läskiäkö se on vai voiko heti ruveta kiinteytymään ja näin ollen lihas siellä painaa?Takana muutama viikko ja urheilen lähes päivittäin.
 
[QUOTE="Mamma italiana";22628505]tàssà pari pàivàà sitten joku kehui tehneensà karppiruokaa jossa oli kermaa, juustoja ja vaikka mità. ei semmosella voi laihtua vaikka kuinka jàttàisi hiilihydratyit pois! paras keino linjojen sàilyttàmiseen on monipuolinen ruoka ja annoskokojen kurissapitàminen. siis mun mielestà nàin[/QUOTE]

Et sitten ole oikein tutustunut tähän karppaamiseen.
 
Ei missään tarvitse vikaa olla. Vaikka vhh-fanaatikot muuta sanoo, karppaaminen ei sovi kaikille. Itse olen sitä kahdesti kokeillut ja kummallakin kerralla lihoin. Ihan perusruokavaliolla ja runsaasti kasviksia, herkuttelu kuriin ja riittävästi liikuntaa laihtuu. Mikään ruokavalio missä kielletään useita ruoka-aineita, ei ole hyväksi ihmiselle. Kun kuluttaa enemmän kuin syö, laihtuu. Kun syö monipuolisesti, pysyy myös terveenä.
 

Yhteistyössä