Pahoinvoinnin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aikataulu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

aikataulu

Vieras
Vaikka tiedänkin, että muiden asioiden ohella myös pahoinvointi on yksilöllistä, olisin kysellyt seuraavaa:

Milloin teillä alkoi pahoinvointi? Alkoiko se suoraan kamalana vai paheniko pikkuhiljaa? (osalla tietysti olikin vain lievää) Milloin se lakkasi?

Mietin lähinnä siksi, että minulla nyt menossa rv 6 ja pahoinvointia ollut pari viikkoa. Ensin se oli aika lievää, mutta nyt se tuntuu pahenevan päivä päivältä. Ei se vieläkään mitenkään hirveää ole, mutta mietin, kuinka kauan tätä pahenemisvaihetta voi jatkua. Jos se pahenee vielä pitkään ja sitten jumahtaa osastoon kaamea, niin sitten olen pulassa, kun työt alkavat kolmen viikon kuluttua. Olin toivonut, että pahin menisi ohi loma-aikaan, mutta lienee turhan optimistista odottaa, että olo alkaisi parantua jo viikolla 9...
 
Tässä olen minäkin ihmetellyt, että koskas sen pahoinvoinnin pitäisi oikein alkaa? Nyt viikkoja 8 eikä mitään pahoinvointia ole toistaiseksi (kopkop) ollut. Ruokaa ei tosin tee mieli syödä isoja määriä kerrallaan mutta siis suoranaista pahoinvointia ei ole eikä ole ollut. Tuleeko pahoinvointia enää ja jos, niin mahdollisesti koska?
 
Minulla pahoinvointi alkoi joskus viikolla 6. Yökötti enkä voinut syödä muutakuin kylmää ruokaa pieniä määriä. Se ei kuitenkaan kestänyt yhtenäisesti muutakuin muutaman päivän ja sen jälkeen oli pahoinvointia satunnaisina päivinä. Kertaakaan en ole oksentanut kuitenkaan.

Nyt on menossa rv 12+1 eikä enää ole ollut pahoinvointia. Eihän sitä kaikille tule ollenkaan. Joillekin tulee erittäin rajusti ja toisille lievemmin. Eniten oireista minua on vaivannut suunnaton väsymys, mutta sekin tuntuu jo helpottavan.
 
Mulla pahoinvointi alkoi siinä viikoilla 4-5 epämääräisenä olona iltaisin, ja aika nopeasti paheni. Viikolla 6 olo oli jo kun aivan kauheassa krapulassa, aamusta iltaan. Mikään muu ei auttanut kun syöminen ja ulkoilu, tosin laihduin kyllä ekojen viikkojen aikana, kun paljon ei saanut menemään alas. Muistaakseni kun pahoinvointi oli saavuttanut huippunsa siinä viikolla 6 se ei enää pahentunut, mutta pysyi samanlaisena jonnekin viikolle 9-10 ja alkoi sitten vähitellen katoamaan, niin että tuntui lähinnä jos ei muistanut syödä säännöllisesti. Viikolla 12 lähes poissa, mutta viikolla 13 teki comebackin kauheampana kuin koskaan, kesti vielä viikon pari ja sitten katosi yhdessä yössä..

Mulla kesti sitä elämää suurempi krapula -tyylistä pahoinvointia siis varmaan kuukauden (rv 6-10), jonka molemmin puolin lievempää. Mutta onhan niitä ihmisiä, jotka oksentaa viimeisen kerran synnytyssalissa;) No ei, luulenpa että se on aika harvinaista ja tuo suunnilleen minun kaavaani noudattava pahoinvointi se yleisin tyyppi. Koeta kestää!
 
Mulla alko tää pahoinvointi vkolla 5 ja on jatkunut nyt tänne vkolle 13 saakka. Viime vko oli aavistuksen parempi, kunnes eilen taas oksensin. Välillä oon oksentanut parikin kertaa päivässä. Nyt toivon, että tämä alkaisi jo helpottamaan! Mikään ei oo oikein oloon auttanut, vaikka oon sen sata juttua kokeillu. Sen tiiän, että jos vatsan päästää liian tyhjäksi, niin se huonontaa oloa varmasti. =)
Suurimmalla osalla ilmeisesti kuitenkin helpottaa vkon 12 tietämillä. Tsemppiä!
 
Minulla pahoinvointi alkoi jo viikolla 6. ja jatkuu edelleen aika kaameana (7+4). Toivottavasti tämä menee pian ohi, koska pian alkaisi työt.
Esikoista odottaessa pahoinvointi alkoi 7. viikko ja pahin oli ohi jo 9. viikkoon mennessä, eli nyt tuntuu olevan huonompi olo kuin ensimmäisellä kerralla..
Pahin olo sijoittuu aina aamuun ja jatkuu siitä läpi päivän. Ja tietysti syöminen aina helpottaa oloa, mutta vaikeaa syödä, kun kaikki yökkäyttää. Viime viikolla jopa oksensin, eikä sitäkään ole tarvinnut aikaisemmin tehdä. Mutta jospa se tästä! Onnea odotukseen.
 
Tuttua minullekin tuo, ettei vatsaa pidä päästää tyhjäksi. Tuntuu vaan, että johan tässä paino nousee, kun kahden tunnin välein on pakko syödä (yöt onneksi pärjää toistaiseksi syömättä), eikä pelkkä hedelmä auta, vaan vähintään voileipää on syötävä. Toisaalta makeanhimo on vähentynyt reilusti ja viininlipittely jäänyt pois, niin josko tässä nyt pysyisi suht painossaan, kun eihän se vielä saisi nousta (enkä haluaisi, että nousee, kun lähtötilannekin oli omaan makuuni liikaa... ei ylipainoa, mutta kuitenkin pari kiloa enemmän kuin pari vuotta sitten).
 
Syöt vaan reilusti usein ja sellaista ruokaa kun mieli tekee (tietty ei nyt koko ajan mitään chipsejä). Jos väkisin vedät sellaista, mitä et haluaisi syödä, pääset vaan oksentamaan etkä enää ikinä takuulla syö kyseistä ruokaa (näin kävi mulle joidenkin vihannesten tms kanssa:)

Itse ainakin tosiaan laihduin pari kiloa 12 ekan viikon aikana, kun makea ei maistunut eikä alkoholia enää ottanut, vaikka yhdessä vaiheessa mieliteot kohdistui lähinnä meetwurstilla päällystettyihin voileipäkekseihin:) Parempi, että voit hyvin vaikka painoa tuliskin pari kiloa, eikä siihen ikävä kyllä monella muu auta kun se syöminen, syöminen, syöminen..
 
Itselläni rv7 menossa ja rv6 alkoi pahoinvointi. Lähinnä oksettaa hullunlailla välillä, kun ei ole syönyt paljon mitään. Mutta kun ei jotenkin edes tee mieli mitään. Pahoinvointi ja väsymys vaivaavat ja nämä helteet ei ainakaan tätä mun olotilaa paranna yhtään. Yäks.
 
pahoinvointi alkoi joskus viikkoa 6-7 ja on jatkunut tähän päivään saakka. Välilläon tosin päiviä ettei tarvi oksentaa, mutta kyllä tämä tästä. Toivottavasti kohta pääsen nauttimaan raskaudesta.
 
Voi ei... ja min kun odottelen, että homma alkaisi helpottaa siinä viikon 12 tietämillä... siihenkin on tosin vielä kuukausi aikaa. Oksentanut en ole vieläkään, mutta lähellä on ollut pari kertaa.
 
pakko laittaa kommenttia...alkaa nimittäin olemaan aika väsyolo. Pahoinvointi alkoi viikolla 6 ja alkuun oli vaan ällö olo/kiersi lievästi. Viikolla 9 alkoi sitten laatta lentämään. Eikä se ollut mitään aamupahoinvointia vaan olo oli hirveä aina valveilla ollessa. Huomenna on 12 viikkoa täynnä. Eilen oli eka aamu kun oli suht siedettävä olo. Eli nyt on sentään osan päivää helpompi olla! Toivottavasti alkaa jo elämä voittamaan =)
 
Täytyy olla onnellinen, mutta samalla saatte kyllä kaiken myötätuntoni. Itsellä ei huomaa raskautta juurikaan mistään. Jopa niinv ähän, että vaikea uskoa koko asiaa.

Toivottavasti teidän kaikkien pahoinvoivien olo hellittää. Koittakaa syödä säännöllisesti vähän kerrallaan ja juoda edes vettä tai mehuja. Usein sanotaan, että vahvoja hajuja kannattaa myös välttää.

 

Yhteistyössä