Reilu pari vuotta sitten yritin etsiä deittisivustoja joissa olisi jo Suomessa asuvia aasialaisia sinkkunaisia. En kuitenkaan onnittelut löytämään sellaista, niitä kansainvälisiä kyllä löytyy vaikka kuinka paljon. Mutta se on niin pitkä tie lähteä etsimään tyttöystävä toiselta puolen palloa.
Ennen Annieta kuskasin muutamia kertoja thaimaalaista sinkkunaista (”May”) heikälaisten tapahtumiin. Esim Rajamäelle Buddhatemppeliin jonka pihalla oli isot myyjäiset. No Annien aikanakin vein viime vuoden kesällä Itä-Helsingissä olleisiin myyjäisiin ja tänä kesänä synttärilahjana hänet ja varhaisteini-ikäisen tyttärensä kanssa Myyrmannin aukiolla olleeseen katukeittiöön, joka sijaitsee vanhassa bussissa.
Eli jos nyt olisin etsimässä niin suuntaisin näihin tapahtumiin joita, järjestetään näköjään säännöllisesti. Sekä thaimaalaisten että filippiiniläisten toimesta. Kaikissa tapahtumissa näki aika paljon pelkkiä tyttöporukoita tai yksinäisiä naisia. sekä paljon pariskuntia joissa oli selvästi vanhempi suomalaismies ja nuorempi ”tsaina”, siellä oli muutenkin todella iloinen meininki ja mukava olla, myyjät eivät koskaan tuputtaneet mitään. Kauniita hymyjä kyllä riitti jokaiselta tiskiltä, joita oli valtavasti.
Pitää mennä vaan pokkana juttelemaan, varsinkin jos huomaat, että joku nainen katsoo sinua ja hymyilee, siitä on hyvä aloittaa. Niin minäkin tein aikoinaan, kun menin Mayn ravintolaan lounaalle niin kysäisin että sattuuko hän tietämään mitään deittisivustoja. No hän ei tiennyt mutta kysyi vielä sitten naispuoliselta kokilta, ei hänkään tiennyt, hän oli jo naimisissa suomalaismiehen kanssa. May oli jo eronnut.
Eli tee tikusta asiaa. Vaikka jos näet kauppakeskuksessa kiinnostavan naisen niin heitä se yleiskysymys hänelle hänelle, sitä ei voi koskaan tietää kuinka käy, ellei yritä. Lykkyä pyttyyn kaikille yrittäjille
www.filippiinit-seura.fi
The Finnish Thai Association ry tarjoaa jäsenilleen sekä Thaimaan kulttuurista kiinnostuneille ihmisille opetusta, tietoutta sekä erilaisia tapahtumia liittyen oleellisesti Thaimaahan ja sen kulttuuriin.
www.finthai.net
tässä on nyt sivut päivittämättä, mutta täällä tuli käytyä myyjäisissä:
Year 2022
watbuddharamtemple.wordpress.com
Kannattaa kuukkeloida näitä vastaavia tulevia tapahtumia:
Caritaksen adventtimyyjäiset, Muut menot, Pyhän Marian kirkko, Hinta: vapaa pääsy, Ajankohdat: su 17.11.2019 klo 10:30
www.stadissa.fi