E
ei kirjautuneena
Vieras
Kerron nyt harmaana juttujani - ihan vain pahaa oloa purkaakseni, osa varmasti tunteekin mutta se ei haittaa, harmaana teen sen siksi ettei entinen mies näitä pysty jäljittämään.
Mulla on takaná 13 vuotta kestänyt parisuhde, suhteesta kohta 6v lapsi. Koko suhteen ajan miehen alkoholin käyttö oli mitä oli, välillä enemmän, välillä vähemmän.
Kun lapsi syntyi, tuntui että tilanne ryöstäytyi käsistä kokonaan, minä sinnittelin, sairastuin masennukseen ja pahaan paniikkihäiriöön, syytin itseäni että olen huono äiti. Mies jatkoi elämää omilla ehdoillaan ja minä tulin perässä... Hoidin kodin, raha-asiat, lapsen, miehen asiat, oma elämä jäi taka-alalle, kaikesta syytin itseäni koska mies onnistui aina kääntämään asiat niin että syy oli minun.
Tulin uudestaan raskaaksi, tuli keskenmeno viikolla 14 ja alamäki jatkui entistä kovempana, söin lääkkeitä, tissuttelin ja taas syytin itseäni kaikesta.
Ostettiin talo ja ajattelin että nyt kaikki muuttuu ja mies alkaa ottaa vastuuta. Mutta mitä vielä, talon remontti jäi kokonaan minun tehtäväkseni, mies teki isoja hankintoja miettimättä onko niihin rahaa, minä sitten ahdistuksissani jouduin lainaamaan suuria summia rahaa vanhemmiltani jotta emme joutuisi velkakierteeseen.
Mies alkoi juoda yhä enemmän ja sai mahdottomia raivokohtauksia, väkivaltaa minua tai lasta kohtaan ei ollut mutta yhtä lailla pelkäsin silti niitä kohtauksia kun tavarat lenssi ja ovenkarmit paukkuivat kun mies hakkasi ja potki niitä. Ja aina syy oli lopulta minun ja minä uskoin...
Kunnes.... Elämääni astui entinen miéspuolinen kaverini, hänelle avauduin sitten asioissa koska tekee mielenterveystyötä. Monet illat ja yöt keskusteltiin mesen välityksellä kunnes tein ratkaisuni ja päätin lähteä.
Helppoa sekään ei ollut, minähän olin sitten se petturi ja raukka joka jättää hyvän miehen. Mitään en saanut vanhasta kodistani mukaan paitsi lapsen sängyn ja meidän vaatteemme...
JOnkin aikaa kului ja näin tämän meseauttajani ja se kolahti ja kovaa, koin todellisen salamarakastumisen. Tämähän se sitten sai entisen miehen riehaantumaan, tuli tappouhkausta lapsen välityksellä, soittelee minulle kymmeniä kertoja päivässä ja liristää ja uhkailee. On onkinut kaikki sähköpostieni, facebookin, mesen salasanat tietoonsa ja niitä kävi urkkimassa. Ja tämä kuulemma siitä syystä kun minä en kerro miehelle totuutta asioistani.
Mä alan olla henkisesti aivan lopussa, tämä kertomus oli vain pinnallinen katsaus tilanteeseen... Nykyinen mies yrittää tolkuttaa että en saa syyttää itseäni mistään mutta jotenkin nuo eksän puhelut ja viestit aina lannistavat.
Mulla on takaná 13 vuotta kestänyt parisuhde, suhteesta kohta 6v lapsi. Koko suhteen ajan miehen alkoholin käyttö oli mitä oli, välillä enemmän, välillä vähemmän.
Kun lapsi syntyi, tuntui että tilanne ryöstäytyi käsistä kokonaan, minä sinnittelin, sairastuin masennukseen ja pahaan paniikkihäiriöön, syytin itseäni että olen huono äiti. Mies jatkoi elämää omilla ehdoillaan ja minä tulin perässä... Hoidin kodin, raha-asiat, lapsen, miehen asiat, oma elämä jäi taka-alalle, kaikesta syytin itseäni koska mies onnistui aina kääntämään asiat niin että syy oli minun.
Tulin uudestaan raskaaksi, tuli keskenmeno viikolla 14 ja alamäki jatkui entistä kovempana, söin lääkkeitä, tissuttelin ja taas syytin itseäni kaikesta.
Ostettiin talo ja ajattelin että nyt kaikki muuttuu ja mies alkaa ottaa vastuuta. Mutta mitä vielä, talon remontti jäi kokonaan minun tehtäväkseni, mies teki isoja hankintoja miettimättä onko niihin rahaa, minä sitten ahdistuksissani jouduin lainaamaan suuria summia rahaa vanhemmiltani jotta emme joutuisi velkakierteeseen.
Mies alkoi juoda yhä enemmän ja sai mahdottomia raivokohtauksia, väkivaltaa minua tai lasta kohtaan ei ollut mutta yhtä lailla pelkäsin silti niitä kohtauksia kun tavarat lenssi ja ovenkarmit paukkuivat kun mies hakkasi ja potki niitä. Ja aina syy oli lopulta minun ja minä uskoin...
Kunnes.... Elämääni astui entinen miéspuolinen kaverini, hänelle avauduin sitten asioissa koska tekee mielenterveystyötä. Monet illat ja yöt keskusteltiin mesen välityksellä kunnes tein ratkaisuni ja päätin lähteä.
Helppoa sekään ei ollut, minähän olin sitten se petturi ja raukka joka jättää hyvän miehen. Mitään en saanut vanhasta kodistani mukaan paitsi lapsen sängyn ja meidän vaatteemme...
JOnkin aikaa kului ja näin tämän meseauttajani ja se kolahti ja kovaa, koin todellisen salamarakastumisen. Tämähän se sitten sai entisen miehen riehaantumaan, tuli tappouhkausta lapsen välityksellä, soittelee minulle kymmeniä kertoja päivässä ja liristää ja uhkailee. On onkinut kaikki sähköpostieni, facebookin, mesen salasanat tietoonsa ja niitä kävi urkkimassa. Ja tämä kuulemma siitä syystä kun minä en kerro miehelle totuutta asioistani.
Mä alan olla henkisesti aivan lopussa, tämä kertomus oli vain pinnallinen katsaus tilanteeseen... Nykyinen mies yrittää tolkuttaa että en saa syyttää itseäni mistään mutta jotenkin nuo eksän puhelut ja viestit aina lannistavat.
Mutta kun puhelinnumero pitää olla sellainen että lapsen ollessa isällään mut saa kiinni.
Mistä sä tiedät, että poliisi nyökytteli, olitko sä siis paikalla? Jos mies tosiaan soittelee kymmeniä kertoja päivässä, niin eihän se mene mitenkään sen piikkiin, että lapsen asioita soittelee. Lapsen asiathan ovat siis ainoita, mitkä ovat teidän yhteisiä asioita, jos olette eronneet. Sen vielä uskonkin, ettei tuohon tunnuksien hankkimiseen ole helppo poliisin mitään tehdä, mutta aika uskomattomalta tuntuu että kymmeniä (oletan siis että yli 20) kertaa päivässä saa muka soitella lapsen asioita.