Voi fififi
Olet siis samanikäinen kuin minäkin.
Minua ahdistaa kauheasti aina arkena, että tuoko posti kirjeen sairaalasta vai ei. Ja sitten kun se päivä tulee, että kirje saapuu, en voi käsittää kuinka uskollan lukea sen. En oikein edes ymmärrä tätä koko asiaa, kun käypähoidon sivuilla luki, että aikaa HPV infektion totetamisesta syöpään menee vuosia. 10vuotta jne...
En voi ymmärtää yhtään tätä asiaa. Sitten sanotaan vaan, että LOOP-hoitoon ja sillä selvä. Miksi sitten kaikki kertomukset on täynnä niitä tarinoita, että siellä polilla saa ravata jatkuvasti. Lisäksi luin, että minulla on silti 20vuoden ajan suurentunut syöpäriski. Ja vaikka selviänkin sillä esiasteella (toivottavasti) niin siltikö minut merkataan syöpärekisteriin ja joudun 5vuotta käymään eestaas pitkiinsä. Eli eihän se mitään ole sillä selvä.
Lisäksi itselläni jäi kanssa niin hirveät traumat koko naistentautien polille, että valehtelemattakin koen fyysistä pahoinvointia kun ajattelenkin sinne menoa taas. Istua siinä odotushuoneessa paita hiestä märkänä ja pelätä. Inhoan sitä toimenpidehuonetta ja kaikkia niitä härveleitä siellä. Enkä tykkää siitä lääkäristäkään yhtään. Se oli puheissaan jo niin ronski. Yhtään ei ollut siellä sellainen turvallinen, levollinen olo.
Ainoastaan se hoitaja joka oli vierelläni oli lämmin ja mukavan tuntuinen nainen.
Minä päätin, että kun se LOOP-hoidon kutsu tulee kotiin, niin aion soittaa sinne polille ja sanoa, että minulla on niin paha mieli jne..koko jutusta ja pelkään sitä ihan hirveästi..Aion vaatia vähintään jotain rauhoittavaa toimenpidettä ennen, että olen ihan muissa maailmoissa. Sitten vasta puudutus. Toinen vaihtoehto on, että saavat nukuttaa. Muuten en halua mennä sinne millään
Ja tuntuu tyhmältä näin valittaa, mutta en oikeasti ole mikään turhasta valittaja. Minuu sattui ihan tajuttomasti se kolposkopia ja koko se tilanne sitten
Pelottaa, jännittää, jalat tärisee, sattuu, hikoiluttaa, maata siinä jalat levälleen ja itkeä. Jäi hirveän paha maku suuhun.
Ja kun nousin siitä pöydältä, sain toiseen käteen paperia kyyneileitä ja toiseen verta varten. Se vaan sanoi, että "tossa on paperia, pyyhi toiselle silmät ja pidä toista alapäässä, ennen siteen laittoa.
Siinä sitä sitten vapisevin jaloin kulkee pyykien kyyneleitä ja toiselle kädellä painaa, ettei verta tipu lattialle. Ihan hirveää.
Muutenkin minua kanssa tämä koko asia pännii. Mitään tukea ei oikein saa. Täytyy vain odottaa ja odottaa. Välillä olen ihan paniikissa, varma siitä, että syöpää on imusolmukkeissa ja jokapuolella. Välillä pystyn suhtautumaan rauhallisemmin.
Koko kehoni on vetänyt itsensä lukkotilaan. Pää ei käänny edes. Olen ihan jumissa. Jännitän ja stressaan niin valtavasti, että jännitän jo kehollanikin. Olin purrut hampaitakin niin lujaa yhteen, että tulehtui joku leukanivel.