O
"omppu"
Vieras
Käytiin eilen katsomassa miehen siskolle (T.) syntynyttä pientä poikavauvaa. Lapsi on heille jo toinen. Kyllä sitten kyrsii kun miehen isä oikein maireasti toitottaa, että "T:llä sitä onkin nyt jo kaksi pikkuista". Ja tämä kommentti on selkeästi osoitettu meille lapsettomille, jotka molemmat olemme miehen siskoa jokusen vuoden vanhempia. (Itse olen 27 ja mies 29) Ja samantyylisiä "kyllä teidänkin nyt jo pitäisi" -kommentteja on tullut siitä lähtien kun miehen sisko sai ensimmäisen lapsensa.
Huomasin kyllä, että mies oli tuolla sairaalassa eilen tosi hiljainen ja varmasti kateellinen kun katseli tätä toisen perheen onnea. Ja yksi vielä siinä oikein lietsoo tuota pahaa mieltä...että ottaa päähän...
Ollaan toki lasten saamisesta puhuttu ja periaatteessa ollaan molemmat ihan valmiita, mutta itselläni oikein raivo nousee tästä, että muiden pitää puuttua meidän päätöksiimme. En missään nimessä halua "tehdä" lasta vain siksi, että muutkin ovat juuri nyt lapsia saaneet tai että anoppi ja appiukko niitä niin kovasti haluaisivat.
Tästä koko asiasta alkaa tulla omassa päässäni aivan liian iso asia ja tuntuu, että olemme auttamattomasti myöhässä ja pian liian vanhoja vanhemmiksi. Sanokaa nyt mulle, että vielä ei ole myöhäistä jos tässä viimeistään vuoden sisään aloittaisimme yrityksen. Tuntuu, että aika kuluu koko ajan nopeammin ja lähipiiri (varsinkin miehen puolelta) odottaa jo uutisia.
Omassa suvussani monet ovat synnyttäneet ensimmäisen lapsensa yli kolmekymppisenäkin, joten siinä mielessä en osaa oikein huolestua, mutta toki tämä ympäristön paine ahdistaa. Olemme olleet miehen kanssa yhdessä reilut neljä vuotta, joten eipä tässä kovin paljon aikaisemmin olisi tätä lapsiasiaa edes voinut ajatellakaan. Tuntuu vain, että aikaisemmin olin liian nuori hankkimaan lapsia ja nyt yhtäkkiä onkin sitten kiire asian kanssa. Näyttää olevan niin, että naisen elämässä olisi vain pari vuotta, jolloin ensimmäisen lapsen saaminen olisi toivottavaa.
Ennen 25:ttä olet liian nuori ja 30 ikävuoden jälkeen ympäristö alkaa jo huolestua jos mitään ei ala tapahtua...
Ollaan niin hirveän paljon miehen siskon perheen kanssa tekemisissä, että tämä asia on lähestulkoon koko ajan esillä, kun elämme mukana heidän onnessaan...oma elämä on alkanut jotenkin tuntua merkityksettömältä tämän kaiken rinnalla...
Huomasin kyllä, että mies oli tuolla sairaalassa eilen tosi hiljainen ja varmasti kateellinen kun katseli tätä toisen perheen onnea. Ja yksi vielä siinä oikein lietsoo tuota pahaa mieltä...että ottaa päähän...
Ollaan toki lasten saamisesta puhuttu ja periaatteessa ollaan molemmat ihan valmiita, mutta itselläni oikein raivo nousee tästä, että muiden pitää puuttua meidän päätöksiimme. En missään nimessä halua "tehdä" lasta vain siksi, että muutkin ovat juuri nyt lapsia saaneet tai että anoppi ja appiukko niitä niin kovasti haluaisivat.
Tästä koko asiasta alkaa tulla omassa päässäni aivan liian iso asia ja tuntuu, että olemme auttamattomasti myöhässä ja pian liian vanhoja vanhemmiksi. Sanokaa nyt mulle, että vielä ei ole myöhäistä jos tässä viimeistään vuoden sisään aloittaisimme yrityksen. Tuntuu, että aika kuluu koko ajan nopeammin ja lähipiiri (varsinkin miehen puolelta) odottaa jo uutisia.
Omassa suvussani monet ovat synnyttäneet ensimmäisen lapsensa yli kolmekymppisenäkin, joten siinä mielessä en osaa oikein huolestua, mutta toki tämä ympäristön paine ahdistaa. Olemme olleet miehen kanssa yhdessä reilut neljä vuotta, joten eipä tässä kovin paljon aikaisemmin olisi tätä lapsiasiaa edes voinut ajatellakaan. Tuntuu vain, että aikaisemmin olin liian nuori hankkimaan lapsia ja nyt yhtäkkiä onkin sitten kiire asian kanssa. Näyttää olevan niin, että naisen elämässä olisi vain pari vuotta, jolloin ensimmäisen lapsen saaminen olisi toivottavaa.
Ennen 25:ttä olet liian nuori ja 30 ikävuoden jälkeen ympäristö alkaa jo huolestua jos mitään ei ala tapahtua...Ollaan niin hirveän paljon miehen siskon perheen kanssa tekemisissä, että tämä asia on lähestulkoon koko ajan esillä, kun elämme mukana heidän onnessaan...oma elämä on alkanut jotenkin tuntua merkityksettömältä tämän kaiken rinnalla...